Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Liikenteen ympäristöt

Liikenteen valtava kasvu on muuttanut maata ja muutos jatkuu. Tienvarsien huoltoasemat ja pyöröhirsikahvilat saavat rinnalleen isoja liikennemyymälöitä ja kauppakeskuksia. Valomainostornit ohjaavat paitsi tankkaamaan, myös pikaruuan ja ostosten äärelle. Keskusten linja-auto- ja rautatieasemia korvataan suurilla matkakeskuksilla. Kuljetuksia ja kulkemista varten on pystytetty myös satamien korkeat nostokurjet ja konttitornit sekä lentoasemien valaistut kiitoradat ja suuret lentokonehallit.

Keskiajalla tarkasti maaston muotoja seurailevat tiet ohjasivat asutuksen sijoittumista. Muutamia vanhimpia teitä on säilytetty museoteinä, joitakin käytetään edelleen paikallisteinä ja monet ovat jääneet laajennusten alle. Maanteiden huonon kunnon vuoksi vielä 1700-luvulla kuljetukset ja matkat pyrittiin tekemään vesitse tai talviaikaan. Saaristomaisemaan kuuluvat edelleen historialliset kummelit, majakat ja luotsipaikat.

Rautateiden rakentaminen 1860-luvulta lähtien synnytti uusia taajamia ja rautatieasemien rakennukset ja puistot muodostavat oman valtakunnallisen rakentamisperinteensä. Monet niistä ovat viime aikoina saaneet uusia käyttäjiä. Sisävesiliikenne eli kukoistuskauttaan 1800- ja 1900-lukujen taitteessa ja samoihin aikoihin toteutettiin mittavia kanavahankkeita.

Nopea autoistuminen 1960-luvulta alkaen muutti maisemaa radikaalisti. Hevosia varten tehdyt tiet eivät riittäneet autoille, ja uusia teitä linjattiin koko maahan, metsiin ja pelloille. Valtaväylien rakentaminen jatkuu edelleen.

Artikkelit

Rautatieasemat. Pirjo Huvila, VR-Yhtymä Oy:n arkkitehtiryhmä
Aseman paikka – terminaalit yhdyskunnan rakenteessa. Heikki Kukkonen, dosentti, arkkitehti
Linja-autoasemien historiaa. Riitta Niskanen, Lahden kaupunginmuseo
Lahden asemarakennuksilla on pitkä historia. Riitta Niskanen, Lahden kaupunginmuseo
Vesiliikenteen rakennukset muuttuvat. Jarmo Saarinen, Forum Marinum
Valot satamassa loistaa – uutta elämää satamarakennuksiin. Lauri Putkonen, taidehistorian tutkija
Kestikievari – paikka lähdön ja perillepääsyn välillä. Jouko Heinonen, Lahdenkaupunginmuseo
Malmin lentoasema eilen ja tänään. Minna Pesu, Museovirasto

Muualla palvelussamme

Euroopan rakennusperintöpäivien julkaisu: Lähdön ja saapumisen paikat.


Linkit

Liikenne- ja viestintämuseoiden ketju.
http://www.trafiikki.fi/
[Trafiikki-museot ry]

Liikenteen historiaa Helsingissä 1800-luvun alkupuolelta alkaen.  
http://www.hel2.fi/kaumuseo/ratikkasivut/index.htm
[Helsingin kaupunginmuseo]

Matka Saimaan kavanalla.
http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/Matka_Saimaan_kanavalla/index...
[Etelä-Karjalan museo]

Petsamon liikenne 60 vuotta.
http://www.mobilia.fi/tapahtumat.html
[Mobilia, ABC-IT]

Sinisellä Saimaalla seilattiin. Sisävesiliikenteen historiaa
http://www.riihisaari.info/verkko/sinisellasaimaalla/index.htm
[Savonlinnan maakuntamuseo]

Suomen rautatiemuseo.
http://www.rautatie.org/web/fi/default.asp
[Suomen Rautatiemuseo]

Suuri Rantatie - Kuninkaantie.
http://alk.tiehallinto.fi/tiehist/rantatie.htm
[Tiehallinto]

Suvorovin kanavien restaurointi.  Tietoa 1790-luvun puolivälissä Saimaalle rakennettujen kanavien restauroinnista.
http://www.nba.fi/projektit/suvorov/
[Museovirasto]

Taakankantajat. Helsingin satamien ja ahtaustyön historiaa
http://www.hel2.fi/kaumuseo/satama/taakankantajat.html
[Helsingin kaupunginmuseo ja Finnsteve]

Taipaleen kanava vuonna 1905.
http://www.pohjois-savonmuisti.fi/verkko_nayttelyt/taipaleenkanava/index.htm
[Pohjois-Savon museoverkko]

Vesillä – elämää ja historiaa, vesillä liikkumisen historiaa.
http://www.edu.fi/verkko_oppimateriaalit/vesilla
[Opetushallitus]

Väylien varsilta - Suomen historialliset merimerkit ja luotsipaikat.  
http://www.helsinki.fi/hum/meh/merimerkit/
[Helsingin yliopisto / kansatiede]

 

 

 

125604_1_S.jpg
Kivisilta Urjalanmäessä, Urjalassa. Elias Härö, MV/RHO.

Näkymä Eteläsatamaan_SoileTirilä_S.jpg
Näkymä Helsingin Eteläsatamasta. Soile Tirilä, MV/RHO.

Tarvontien maisema_SoileTirilä_S.jpg
Tarvontie rakennettiin 1960-luvulla. Kuva Espoosta. Soile Tirilä, MV/RHO.

Pasilan asema_SoileTirilä_S.jpg
Pasilan asema Helsingissä. Soile Tirilä, MV/RHO.

Bengtskär_Ulla-Riitta Kauppi_S.jpg
Bengtskärin majakassa ( v.1906) on nykyisin hotelli ja museo. Ulla-Riitta Kauppi, MV/RHO.