Etusivu » Rakennusperintömme » Rakennuksia ja ympäristöjä » Julkiset ja yhteiset rakennukset
Julkiset ja yhteiset rakennukset
Valtio (kruunu) ja kunnat ovat toteuttaneet rakennuksia hallintoa, opetusta, tiedettä, kulttuuria, terveydenhoitoa, sosiaalihuoltoa, liikennettä, maanpuolustusta ja muun muassa vankeinhoitoa varten.
Luonteeltaan julkisia ovat myös seurakuntien, joidenkin yhdistysten ja useimpien yleisöä tarvitsevien yhteisöjen rakennukset ja tilat kuten kirkot, seurantalot, museot, näyttelytilat, teatterit ja elokuvateatterit sekä urheilun ja liikunnan tilat.
Julkiset rakennukset muodostavat huomattavan osan rakennusperinnöstämme. Ne ilmentävät perinnettä ja jatkuvuutta. Ne kuvastavat syntytilanteensa, mutta myös myöhempien vaiheidensa osalta yhteiskunnan aate- ja arvoperustaa sekä voimavaroja. Käyttötapojen muutoksetkin kertovat paljon: puolustusta ja hallintoa varten rakennettu keskiaikainen linna restauroidaan museoksi ja nähtävyydeksi ja alkuaan tuberkuloosin hoitoa varten rakennetut parantolat täyttyvät uusista toiminnoista.
Julkisten rakennusten arkkitehtuuri kuvastaa arvostuksia ja sitä miten tärkeänä rakennuksen palvelemaa toimeliaisuutta pidettiin. Suunnittelussa ja rakentamisessa tavoiteltiin korkeatasoisia ja ajanmukaisia ratkaisuja. Näyttävyys ja näkyvyys sekä tilojen edustavuus kuuluivat asiaan. Tärkeimmissä kohteissa on käytetty maan parhaita suunnittelijoita.
Julkiset rakennukset ja rakennusryhmät asettuvat usein ympäristönsä kiintopisteiksi niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Hallinnon virastotalot kuuluvat luontevasti keskuksiin, kun taas toiset kuten korpivaruskunnat, koulukodit ja maatalousoppilaitokset luontevasti syrjemmälle. Joskus toiminta määrää aivan suoraan sijainnin kuten esim. majakoiden ja rautatieasemien kohdalla.
Artikkelit
Julkisen rakentamisen kohteita keskiajalta nykypäivään.
Seurantaloilla toimitaan, Leni Pakkala, Suomen Kotiseutuliitto.
Urheilurakentaminen ja liikuntaympäristöt, Hilkka Högström, Museovirasto.
Pikkukaupunkien torien mahdollisuudet, Esimerkkinä Loviisan tori. Aulis Tynkkynen, TkT, yliarkkitehti, ympäristöministeriö
Seurantalojen helmet. Leni Pakkala.Suomen Kotiseutuliitto
Minne joutuivat Korppi, Kotka ja Leijona?, Margaretha Ehrström, Museovirasto
Sisätilat, turvattomat, Irma Lounatvuori, Museovirasto
Onnistunut seurantalon korjaus, Leni Pakkala, Suomen Kotiseutuliitto
Konserttitaloissa soi, Riitta Niskanen, Museovirasto
Ostarit, esikaupunkien keitaat, Tommi Lindh, Museovirasto
Muualla palvelussamme
- Observatorion suojelu ei välttämättä vaarannu (7.1.2010)
- Vallankäyttö näkyi sairaalarakentamisessa (16.10.2009)
- Lepolassa suojellaan rakennuksia (13.10.2009)
- Helsingin Postitalosta keskustakirjasto? (27.3.2009)
- Savonlinnan nuoret saanevat talon Saimaan rantaan (5.2.2009)
- Jorma Järvi kehitti kouluarkkitehtuuria (9.10.2008)
- Östanlidin kehittämiseen tarvitaan yhteistyötä (10.7.2008)
- Senaatti esittelee arvokiinteistönsä verkossa (18.10.2007)
- Helsingin Taidehalli peruskorjataan (1.10.2007)
- Kallion kirjasto on palvellut vuodesta 1912 (30.8.2007)
- Eduskunnan peruskorjauksen suunnittelu on alkanut (14.6.2007)
- Lapinlahden sairaala tulee hyvään käyttöön (29.5.2007)
- Mikkelin kasarmeista tehdään opiskelija-asuntoja (27.3.2007)
- Julkinen sisätila toimii arkipäivän teatterina (21.3.2007)
- 50-vuotias Porthania on palannut loistoonsa (6.2.2007)
- Lastenklinikkaa voidaan laajentaa (19.1.2007)
- Apteekkien vanhat sisustukset hävisivät muutoksissa (25.10.2006)
- Olympiastadion suojeltiin (28.6.2006)
- Juhannus on tanssilavojen parasta aikaa (22.6.2006)
- Muutoksissa tarvitaan yhteistyötä (20.4.2006)
Linkit
Historiakierros Helsingin keskustassa. Yliopisto, yliopiston kirjasto, Valtioneuvoston linna sekä Vanha kirkko
http://www.virtualhelsinki.net/helsinkipanoraama/historia/index.html
[Helsingin kaupunki, Helsingin yliopisto]
Kakkua paloina. Opetuspaketti peruskoulujen opettajille Vankilamuseosta.
http://www.hameenlinna.fi/pages/279984/VaMu_opetuspaketti.pdf
[Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo]
Kerro koulustasi. Tieto- ja ideapaketti oman koulurakennuksen historian, esineistön ja ympäristön dokumentoinnista, tallentamisesta ja tutkimisesta
http://www.edu.fi/projektit/tammi/kerrokoulustasi/
[Opetushallitus]
Paimion parantola.
http://www.alvaraalto.fi/net//paimio/paimio.html
[Alvar Aalto säätiö]
Postin talot ja tilat pohjoismaissa.
http://www.posti.fi/postimuseo/nayttelyt/verkkonayttelyt/nordisk/
[Suomen Posti Oyj]
Seurantalot.fi. Suomalaisten seurantalojen yhteystiedot
http://www.seurantalot.fi/
[Suomen Kotiseutuliitto]
Tietoa museoarkkitehtuurista Suomessa.
http://www.museoliitto.fi/suomenmuseot/huutomerkki/museoarkkitehtuuri.html
[Suomen museoliitto]




