Etusivu » Rakennusperintömme » Maakunnat » Pirkanmaa
Pirkanmaa
Pirkanmaan alueet ovat historiallisesti kuuluneet Hämeeseen ja Satakuntaan, mikä näkyy myös rakennusperinteessä. Pohjoisosien rakennuksissa on nähtävissä lisäksi pohjalaisia vaikutteita. Rakennettua ympäristöä leimaa nuori kaupunkikulttuuri ja toisaalta pitkään jatkunut maanviljely. Maakunnan maisemaa luonnehtivat metsät, suuret järvet ja joet, kulttuurimaisemaa keskiaikaiset kivikirkot, vanha kyläasutus ja kartanokulttuuri.
Luonnonvarat tarjosivat edellytykset mittavalle teollisuudelle erityisesti Tampereen seudulla. Puunjalostusteollisuus synnytti Mäntän ja Valkeakosken kaupungit ja niiden korkeatasoisen arkkitehtuurin. Punatiiliteollisuuden ohella monissa kunnissa on elänyt vireänä pienteollisuus, kuten kenkä- nahka- puusepän- ja elintarviketehtaat, erikoisuuksina haulitehdas torneineen Pispalassa, Haverin kultakaivos Viljakkalassa ja Nuutajärven lasitehdas Urjalassa. Suunnitelmallisesti rakennettujen työväen asuinalueitten rinnalla eri puolilla maakuntaa on ”pikkupispaloita”, enemmän tai vähemmän vapaasti mielikuvituksen ja varallisuuden mukaan rakennettuja asuinalueita.
Liikenteen ympäristöt ovat monipuolisia. Maakunnan halki kulkevien rautateiden varsilla on säilynyt myös useita perinteisiä puisia rautatierakennuksia. Tampereen punatiilinen rautatieasema ja vaalea linja-autoasema, samoin kuin sen yhteydessä olevat huoltoasemat edustavat 1930-luvun funktionalismia. Satamat ovat vähentyneet, mutta monet kanavaympäristöt, esimerkkeinä Näsijärven reitin varrella Kautun ja Muroleen kanavat Ruovedellä tai Herraskosken kanava Virroilla muistuttavat vesiliikenteen ja tavarakuljetusten kehittymisestä 1800-luvulla. Metsätyön ja tukinuiton ympäristöihin kuuluvat Seitsemisen erämaa-alueen metsäkämpät, Pispalan uittotunnelit ja vesistövarsien erilaiset uittoyhdistysten talot.
Modernia kaupunkisuunnittelua ja jälleenrakennuskauden sosiaalista asuntotuotantoa edustaa Tampereen Kaleva, nuoremman lähiörakentamisen esimerkkejä ovat Tampereen Kaukajärven ja Hervannan asuinalueet.
Artikkelit
Tammerkosken muutos ja rakennusperintö, Mikko Järvi, Tampereen kaupunki
Muualla palvelussamme:
- Pälkäneen rauniokirkkoon veistetään kattotuolin osia (22.3.2010)
- Hämeenkyrön kansallismaiseman hoito palkittiin (19.11.2008)
- Tampereella taloja bongataan kuin lintuja (18.11.2008)
- Bäckmanin talo kunnostetaan Kirjan keskukseksi (13.11.2008)
- Laukon kartano avautui ryhmille (25.9.2008)
- Tunnetko pölkkyseinänavetan? (18.2.2008)
- Muroleen kylän koulu sai kansainvälisen palkinnon (7.1.2008)
- Tampereen Pispalasta julkaistiin verkkosivusto (12.5.2006)
Linkit
Tampereen museot.
http://www.tampere.fi/vapriikki/
Pirkanmaan ELY-keskus.
http://www.ely-keskus.fi/fi/ELYkeskukset/pirkanmaanely/Sivut/default.aspx
Pirkanmaan liitto.
http://www.pirkanmaa.fi/
Sopimus Museoviraston ja Pirkanmaan maakuntamuseon yhteistyöstä ja työnjaosta kulttuuriympäristön vaalimisessa.
http://www.nba.fi/tiedostot/a9e9ff83.pdf
[Museovirasto]
RKY kohteet Pirkanmaa.
http://www.rky.fi/read/asp/r_mkkartta.aspx?MAAKUNTA_ID=6
[Museovirasto]
Tammerkosken kaupunki. Internetportaali, joka tuo kosken kansallismaiseman kaikkien ulottuville.
http://www.vapriikki.net/tammerkoskenkaupunki/
[Tampereen kaupunki, museopalvelut]
Akseli - Pirkanmaan teollisuushistoria.
http://inter9.tampere.fi/tehdas/akseli/
[Tampereen kaupunki ja Tampereen museot]
Hämeenkatu silloin ennen. Tampereen Museoiden kuva-arkiston tarinoita.
http://www.tampere.fi/ekstrat/vapriikki/nayttely/katu/
[Tampereen Museot]
Koskesta Voimaa. Tampereen kehittyminen Tammerkosken rannalle.
http://www.historia.tampere.fi/
[Tampereen kaupungin elinkeinokeskus]
Mäntän teollisuusympäristö pienoismalleina.
http://www.gaserlachius.fi/virtuaalimuseo/pienoismallit/index.html#
[G.A. Serlachius -museo]
Pirkanmaan kulttuurimaisemat ja kulttuuriympäristöt.
http://www.pirkanmaa.fi/kotiseutu/maisemat.shtml
[Pirkanmaan liitto]
Pirkanmaan maiseman viesti.
http://www.tampere.fi/ekstrat/vapriikki/pmv/
[Tampereen kaupunki]
Pispalan kulttuuriympäristön arvot. Pispalan rakennusinventoinnin täydentäminen.
http://www.pispala.fi/
[Pispalan kirjastotalo]




