Etusivu » Rakennusperintömme » Artikkelit » Pikkukaupunkien torien mahdollisuudet. Esimerkkinä Loviisan tori.
Pikkukaupunkien torien mahdollisuudet. Esimerkkinä Loviisan tori.
Aulis Tynkkynen, ympäristöministeriö
Loviisa on yli 260 vuotta vanha kaupunki. Se oli aluksi maamme suurimpia kaupunkeja, tärkeä linnoitus-, kauppa- ja hallintokaupunki. Kaupungin suhteellinen asema heikentyi vähitellen, ja nykyään se on pienimpiä kaupunkejamme, ja sen kehitys tukeutuu osittain pääkaupunkiseudun kasvuun. Loviisan on aina ollut torikeskeinen kaupunki, ja sen keskustori on ollut aina samassa paikassa, aluksi Suurtorina ja vuoden 1855 suurpalon jälkeisen uudisrakentamisen jälkeen kooltaan yli kaksinkertaiseksi suurentuneena Raatihuoneentorina.
Loviisan Raatihuoneentorin päärakennukset eli raatihuone, kirkko ja viisi kauppiaspalatsia suojeltiin jo vuonna 1958. Kaupunkikuvallisesti vanhat palatsit muodostavat ehyen klassistishenkisen peruskerroksen, jonka ohella suojelun piirissä ovat 1900-luvun vaihteen jugendin ja 20-luvun klassismin henkiset muutokset. Modernististen täydennysten arvottaminen on kuitenkin edessäpäin, samoin täydennysrakentamisen jäljellä olevat mahdollisuudet. Rakennussuojelun, kauneuden ja eheän kaupunkikuvan tavoitteet virittävät melkoisia jännitteitä tähän asetelmaan.
Toriympäristö on saanut fyysiset peruspiirteensä 1800-luvulla, mutta se on viimeistelty nykyiseen muotoonsa lähinnä 1960- ja 1970 -luvuilla, jolloin toria sivuava Mannerheiminkatu oli vielä valtatien osa. Muutenkin henkilöautoliikenne on määrännyt ratkaisujen perusluonteen siten, että torialueen viihtyisyys ja toimivuus muun kuin autoliikenteen kannalta on mahdollisuuksiin nähden kohtuuttoman huono. Kaupunkikeskustojen renessanssiin liittyvän keskustelun ja kehittämistyön pohjalta on löydettävissä ratkaisuja torin viihtyisyyden ja toimivuuden parantamiseksi, muun muassa liikenteen harmonisoinnilla sekä kehittämällä toria osaksi luontevasti ja turvallisesti saavutettavaa hyvien paikkojen verkostoa.
Tärkeä toiminnallinen potentiaali ovat myös torin joka nurkalla, sen välittömässä tuntumassa olevat pankkisalit. Ne voivat jatkossa muodostaa merkittäviä puolijulkisia täydennyksiä itse toriaukion julkiselle kaupunkitilalle.
Loviisan tori voi olla tärkeä myös kaupungin imagon rakentamisessa ja maineen parantamisessa. Imagotyö voi täydentää kiinteitä ja fyysisiä ratkaisuja toiminnallisilla ja virtuaalisilla keinoilla. Siinä voidaan tuoda esille ja hyödyntää myös sellaisia rakennetun ympäristön elementtejä, jotka fyysisesti ovat hävinneet. Samoin siinä voidaan elvyttää ja esittää sellaista toiminnallista historiaa, joka ei ole tarvinnut erityistä fyysistä merkitsemistä, vaan joka on vain käyttänyt hyväkseen toria avoimena ja monitoimisena kaupunkitilana.
Torien ja muiden kaupunkipaikkojen kehittämisen avaimet?
Käsitteisiin tila ja paikka kulminoidaan usein eri tieteenalojen näkökulmaero kaupunkiympäristön kehittämisessä. Yhteiskuntatieteissä korostuu toiminnallisuus ja viime aikoina yhä enemmän myös ihmisten ja ympäristön välinen merkityssuhde, joihin usein kytketään käsite paikka, erotukseksi tilasta, joka tällöin tarkoittaa vain rakennettua ympäristöä ”itsessään”. Kun esimerkiksi arkkitehtuurikeskustelussa puhutaan kaupunkitilasta, ei yleensä kuitenkaan tarkoiteta pelkkiä kuoria vaan myös toimintoja ja merkityksiä – lähtökohtana on kuitenkin rakennettu ympäristö.
Itse päädyin käyttämään väitöskirjassani Tori ja pikkukaupunki. Kulttuuriperintö, viihtyisyys ja maine. Loviisan tori ja sen mahdollisuudet molempia käsitteitä sen mukaan, onko näkökulmana rakennettu ympäristö vai toiminnallisuus. Tavoitteeni kannalta kumpikin oli yhtä tärkeä hakiessani ympäristön sisältämiä tärkeitä piirteitä, niiden kehittämisen kriittisiä menestystekijöitä.
Kehitin uutta käsitteellistä apparaattia osittain tila- ja paikkakeskustelun sekavuuden takia, mutta myös siksi, että empiirisen aineiston järjestämiselle oli luotava viitekehys. Varsin paljon käytetystä kolmijaosta rakennettu – toiminnallinen – merkityksellinen etenin kehikkoon, jossa on mukana myös tarpeellinen suunnittelun ja toteutuksen dikotomia, ja jossa symbolinen ulottuvuus muodollisen fyysisen ohella koskee sekä rakennettua ympäristöä että toimintoja. Suunnittelun ulottuvuutta oli aiemmin nostanut esille mm. Timo Kopomaa Hakaniemen toria käsittelevässä väitöskirjassaan, ja symbolisen ulottuvuuden unohtumista varsinkin Pentti Tuovinen omassa väitöskirjassaan.
Kehikon mukaan järjestetty aineisto jäisi kuitenkin kuvauksen tasolle. Syvemmän tulkinnan kohteelle mahdollistaa aineiston valaiseminen ajankohtaisen tieteellisen keskustelun kautta. Jäsensin kaupunkitiloja ja –paikkoja koskevaa keskustelua ensin viiteen keskustelukehykseen ja ne edelleen kolmeen tarkastelunäkökulmaan seuraavasti:
keskustelukehykset tarkastelunäkökulmat
Kehittämäni tarkastelutapa sopii periaatteessa kaikenlaisiin kaupunkiympäristöihin, mutta erityisesti vanhoihin ja keskeisiin kaupunkitiloihin. Se, että oma kohteeni oli pikkukaupungin keskustori, edellytti luonnollisesti lisäksi tämän tyyppisen kohteen erityistä taustoittamista eli ns. toriperinnön selvittämistä.
Artikkeli perustuu kirjoittajan väitöskirjaan: Tori ja pikkukaupunki. Kulttuuriperintö, viihtyisyys ja maine. Loviisan tori ja sen mahdollisuudet. (Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston tutkimuksia 2007/28, Espoo 2007)
Kirjallisuus:
Kopomaa, Timo: Tori, marginaali, haastava kaupunki : tilatapauksia julkisten ulkotilojen käytöstä ja reunimmaisista käytännöistä, Helsinki 1997.
Tuovinen, Pentti: Ympäristökuva ja symboliikka : ympäristökuvan ja siihen liittyvien merkityksien analysointimetodiikasta, Espoo 1992.
Loviisan torin kehittämisessä tärkeä potentiaali on kytkentä kävelyetäisyydellä oleviin muihin paikkoihin.