Etusivu » Rakennusperintömme » Artikkelit » Seurantalojen helmet
Seurantalojen helmet
Rakennustutkija Leni Pakkala, Suomen Kotiseutuliitto
Jokainen seurantalo on helmi. Niillä kaikilla on arvonsa ja sen voi kiteyttää Saint-Exypérin Pikku prinssiä mukaellen: aika, jonka olet talollesi antanut, tekee siitä sinulle tärkeän. On ihmeellistä, että tuhannet ja taas tuhannet suomalaiset ovat antaneet uskomattoman määrän aikaansa ja rakkauttaan seurantalojen rakentamiseen, hoitamiseen, ylläpitoon ja korjaamiseen.
Koska seurantaloja on Suomessa n. 2500, ei pidä loukkaantua, jos itselle tärkeä helmi ei ole tässä esiteltyjen joukossa. Siis helmiä kaikki, suurin osa puuhelmiä, joukossa savi ja kivihelmiä. Ja sitten yhden käden sormin laskettuna sellaisia helmiä, joita jokihelmisimpukoistakin vain noin joka viidessadas tuottaa: helmiäishelmiä.
Seurantaloja rakennettiin innolla 1900-luvun alussa
Henkinen maisema, johon seurantalot syntyivät, oli yhteiskunnallisten myllerrysten tuulittama. Sääty-yhteiskunta hajosi, teollisuus veti väkeä kaupunkeihin. Työolot olivat ankeat, torppareilla oli raskasta, juoppous rehotti. Kansa oli liikkeellä. Ja kaiken taustalla voi nähdä suomalaisen kansallistunteen ja ihannemaiseman luomisen ja etsinnän, ”kotomaamme koko kuvan, sen ystävällisten äidinkasvojen” kaipuun. Tähän maisemaan kasvoivat raittiusseurantalot, VPK:n talot, työväentalot, nuorisoseurantalot, maamiesseurantalot, kotiseututalot, marttatalot, urheiluseurantalot…
Joka taloon sali ja näyttämö
”Henki rakentaa itselleen ruumiin” (Er st der Geist der sich Körper baut) esittivät mottonaan Wieniläiset funkisarkkitehdit Franz Schuster ja Franz Schacherl (vuonna 1926) etsiessään työväentalojen syvintä olemusta. Motto sopii myös suomalaisia seurantaloja kuvaamaan.
Seurantalojen henki muodostui siitä, kun suuret ihmisjoukot tulivat aatteiden innoittamana yhteen. Suuri sali on seurantalon sydän. Saliin ja sen koristamiseen keskitettiin rakentajien yleensä melko niukat voimavarat.
Joka talossa piti olla myös näyttämö. Siellä yleensä niin pidättyväiset suomalaiset saattavat tuuletella tunteitaan toisen roolissa, toisen housuissa. Ja katsomossa itketään ja ja nauretaan.
Näyttämölle hankittiin kolmet kulissit : maisema, tupa ja sali. Tämän itsestään selvänä pidetyn kulissiperinteen juuret johtavat itse asiassa antiikin näytelmien perustyyppeihin, pastoraaliin, komediaan ja tragediaan. Ihmeellistä, että perinne on siirtynyt tänne kauas pohjolan perille ja meidän seurantaloillemme asti, kuten Rauni Ollikainen on tutkimuksissaan osoittanut. Maisemakulissien avulla tuotiin ja luotiin myös suomalaista ihannemaisemaa kansan sydämiin.
Lippuluukulta puffetin iloihin
Välittäjänä talon sisätiloihin toimii lippuluukku. Se on itse asiassa seurantalon omintakeisin tunnusmerkki. Sen takana olivat narikka ja myös puffetin ilot.
Vanhimmat talot 1800-luvulta
Varmasti ei tiedetä, mikä on Suomen ensimmäinen seurantalo. Yksi aivan ensimmäisiä tiedossa olevia on Raittiushuone Walo Laitilassa. Mäen päällä sijaitseva talo valmistui v. 1886. Salin, kamarin ja keittiön sisältävää rakennusta tehtäessä löytyi laaja rautakautinen (100-1000 jKr.) kalmisto. Talo on nykyään rukoushuone.
Raittiusseurat ja VPK:t rakensivat ensimmäiset seurantalot. Turun VPK:n talo on yksi varsinainen helmi. Arkkitehti Karl Reiniuksen piirtämä uusrenessanssipalatsi valmistui 1892. Myös talon sisustukseen ja kalustukseen panostettiin aikanaan poikkeuksellisen paljon: sisätilat olivat kauttaaltaan koristemaalausten peittämät. Ainutlaatuisen arvokkaaksi talon tekee kuitenkin se, että VPK on pystynyt pitämään talon omistuksessaan yli 110 vuotta. Moni vastaava kaupungin seurantalo on päätynyt toisiin käsiin ja käyttöön tai ne on kokonaan puettu, kuten Rauman VPK, joka on osa kaupungintaloa tai Helsingin VPK:n talo joka on purettu.
Kukoistusaika alkaa
Muutamia vuosia myöhemmin rupesivat työväenyhdistykset ja nuorisoseurat rakentamaan taloja. Yksi tyypillinen tapa oli ostaa vanha talo seurantalon tykötarpeiksi. Lempäälän työväenyhdistys osti tuvan, josta tehtiin näyttämö, kun taloa vuonna 1901 laajennettiin salilla ja ravintolalla. Viimeisin korjausvaihe 1990-luvulla sisälsi näyttämön pukuhuoneen sekä eteistilojen ja vahtimestarin asunnon laajentamisen.
Nuorisoseuraliikkeen piirissä pohdittiin 1900-luvun alussa sitä, millainen on toimiva seurantalo. Satakuntalainen taiteilija Jalmari Karhula osallistui tähän merkittävällä panoksella. Hän suunnitteli nuorisoseurantaloja ”perimmästä pohjolasta itäisimpään savoon”. Karhulan harrastuksiin kuului kotiseuduntutkimus, ja hän käytti sen tuloksia kansallisromanttisia tyylipiirteitä sisältävissä suunnitelmissaan. Euran Pirtti on hänen parhaita saavutuksiaan, aikakaudelle tyypillinen kokonaistaideteos, jonka sisustuksen ja kalusteet Karhula myös suunnitteli. Satavuotias voi tänään edelleen erinomaisesti.
1910-luvulla seurantaloja nousi kiihtyvään tahtiin eripuolille maata.
Alvar Aalto suunnitteli Alajärven seurantalon
Traaginen sisällissota kosketti monin tavoin myös seurantaloja ja hetken oli myös rakentaminen lamassa. Sodan jälkeen näyttämölle ilmaantui varsinainen seurantaloarkkitehti, Alvar Aalto. Hänen ensimmäinen kokonaisen rakennuksen käsittänyt toteutettu suunnitelma oli Alajärven Nuorisoseurantalo, jonka piirustukset valmistuivat v. 1919 ja joka vihittiin käyttöön vuonna 1920. Korkean salin alleen sulkeva aumakatto antaa rakennukselle Göran Schildtin mielestä jopa linnamaisen luonteen. Julkisen rakennuksen ilmettä tuo myös katon karoliininen lanterniini (lyhtyä muistuttava pikkutorni), johon Aallon arveltiin ottaneen mallia Carl Ludvig Engelin suunnittelemasta Alajärven kirkon tapulista.
1920- ja 1930- luvun valioita
Siirryttiin 1920-luvulle, jonka helmenä tässä loistaa Malax Ungdomsföreningenin toimitalo. Uusklassistinen kartanomainen Bygdegården on rakennettu ruotsinkielisen nuorisoseuraliikkeen syntysijoille v. 1922.
Alvar Aalto on perustaa toimiston Jyväskylään ja saa vuonna 1924 toimekseen talon suunnittelemisen Jyväskylän työväenyhdistykselle. Aalto on hyvässä vedossa. Hän on menossa naimisiin Aino Marsion kanssa ja yhdessä he suunnittelevat talon, jonka on sanottu muistuttavan yhtä renessanssin hienointa luomusta Dogen palatsia. Työväentalon vihkiäisiin kirjoittamassaan esseessä Alvar Aalto kertoo laajasti rakennuksen synnystä. Hän ylistää latinalaisen kulttuurin henkeä, josta hän on ammentanut Jyväskylän työväentaloonkin. Varhaisrenessanssin uskonnollisten maalarien, kuten Fra Angelicon ja Giotton rakennustaiteelliset pienoiskuvat ovat olleet häntä lähellä.
Aino Aalto osallistui täysipainoisesti Jyväskylän työväentalon suunnitteluun ja lisäksi hän dokumentoi rakentamista ja valmista taloa valokuvaamalla. Alla oleva dramaattinen kuva on Aino Aallon ottama vastavalmistuneen työväentalon ala-aulasta.
Kattoa ”kannattelevista” koristemaljakoista löytyi sini-puna-kulta koristemaalaukset, jotka palautettiin korjauksen yhteydessä.
Lämpiön puolipyöreä seinä on samalla juhlasalin takaseinä. Kaikki rakennuksen valaisimet ovat myös Aaltojen suunnittelemia.
Ja salista löytyy…
…helmien helmiä.
Alvar Aalto ehtii suunnitella juuri 1930-luvun kynnyksellä vielä toisenkin seurantalon Jyväskylään, nimittäin suojelunkuntatalon. Tyyli on jo pelkistynyt funktionalismiksi. Talo oli pitkään purku-uhan alainen. Mutta nyt kiinteistön entistämistyöt ovat ajankohtaisia, sillä se on vaihtamassa omistajaa. Kaupungin myyntiehdoissa velvoitetaan korjaamaan suojeltu rakennus Museoviraston esityksen mukaisesti.
Aallon toimisto suunnitteli 1930-luvun lopulla Kotkaan Sunilan teollisuusalueen rakennuksia. Siinä yhteydessä Aallot suunnittelivat myös Sunilan vuonna 1901 rakennetun VPK:n talon laajennuksen. Urheiluseuran omistukseen siirtynyt Pirtti tarvitsi mm. kuntosali- ja pesutiloja, ja näin modernisti Aalto tehtävän ratkaisi vuonna 1938-40. Tämän ratkaisun enemmän tai vähemmän onnistuneita jäljitelmiä on nähty sittemmin laajalti ympäri maata. Puusepäntöistä innostunut Aino suunnitteli sisustuksen.
Sotien jälkeen toinen rakentamisen kultakausi
Sodat keskeyttivät taas rakentamisen, mutta sotien jälkeinen aika oli seurantalojen toinen kultakausi. Taloilla oli valtavasti käyttöä ja niitä rakennettiin jopa enemmän kuin edellisellä kultakaudella neljäkymmentä vuotta aiemmin. Erityisen paljon rakennettiin maamiesseurantaloja ja taloja tuhottuun Lappiin. Kauhavan Hirvijoen nuorisoseurantalo on vuodelta 1948.
Inarin Törmäsen Kyläyhdistyksen ”Törmäsen Keidas” vuodelta 1959 on pohjoisen helmi: se lienee maamme toiseksi pohjoisin seurantalo.
Alvar Aallon viimeinen seurantalo on modernismin mestariteos, Helsingin Kulttuuritalo.
Upeaa vapautuneiden muotojen harmoniaa. Uskomaton talkootyön monumentti. Syntyi 1958, täyttää 2008 viisikymmentä vuotta.
Sen käsijohde vie meidät 1960-luvulle.
On olemassa teoria, että rakennus on uhanalaisimmillaan noin 40 vuotta valmistumisensa jälkeen: siinä ei ole enää uutuusarvoa, mutta ei vielä vanhuuden tuomaa viehätystäkään.
Tuolloin juuri olisi syytä olla tarkkana. Olisi hyvä malttaa korjaustöiden yhteydessä ronskia uusimista ja nykyaikaiseen kuosiin muuttamista. Vuonna 1969 valmistunutta Iin järjestötaloa voidaan hyvin pitää arvokkaana aikakautensa esimerkkinä. Iin järjestöyhdistyksen väki on pitänyt talostaan huolta ja korjannut sitä pieteetillä.
Palataan vielä Kulttuuritalon pihalle. Siellä ojentautuu Wäinö Aaltosen veistos Rakentajan käsi, joka kantaa talon pienoismallia. Vaikka rakennus on omistajanvaihdosten myötä lakannut olemasta enää varsinainen seurantalo, ei sen käyttö ole nytkään huono, kun mm. Museoviraston rakennushistorian osasto on ottanut sen kodikseen.
Millainen on se henki joka liikuttaa rakentajan ja korjaajan kättä tänään? Sen me saamme aistia ja nähdä ympäristössämme, niin seurantaloilla kuin muuallakin. Me voimme kaikki omalta osaltamme vaikuttaa siihen, että se kannamme seurantalojen rakentajien parhaita perinteitä, löydämme helmet ja säilytämme ne hohtavina.
Kirjoitus perustuu Leni Pakkalan 2.4.2008 Yhdessä rakennetut –kirjan julkistustilaisuudessa pitämään esitykseen.