Etusivu » Rakennusperintömme » Artikkelit » Leikkimökeissä on vietetty kartanonväen ja torpparin elämää
Leikkimökeissä on vietetty kartanonväen ja torpparin elämää
Riitta Niskanen, Museovirasto
Ensimmäiset tiedot suomalaisista leikkimökeistä ovat 1800-luvun puolivälistä. Bo Lönnqvist tekee eron vanhempien ohjaamien leikkien ja lasten itsensä kehittelemien leikkien välille: leikkimökit ovat aikuisten suunnittelemia ja rakentamia, sen sijaan majoja lapset tekevät ja ovat kautta aikain tehneet itse. Lapsille tehty leikkimökki oli aikuisten huvimajan vastine.
Kartanoelämää pienoiskoossa
Leikkimökkivaikutteet tulivat meille paljolti Ruotsista. Aluksi mökkejä rakennettiin kartanoiden lapsille, sitten pappiloihin, ja lopulta kauppiaiden ja tilallisten pihoihin, kunnes 1940-luvulle tultaessa ne olivat levinneet kaikkiin kansankerroksiin. Erityisen suosittuja ne olivat sotien jälkeen, jolloin talonrakennustöiden yhteydessä ylijääneistä rakennustarpeista saatettiin pystyttää pikku talo myös lapsille. Tehdasvalmisteisia leikkimökkejä alettiin tuottaa 1920-luvulla.
Herrasväen leikkimökit olivat usein arkkitehdin käsialaa. Ne ilmensivät syntyaikansa tyyli-ihanteita, ja niissä noudatettiin tavallisesti päärakennuksen materiaalivalintoja ja värejä. Hienoja esimerkkejä tyylimökeistä ovat muun muassa Mannerheimien mökki Louhisaaressa ja Toivonojan kartanon mökki Nastolassa. Leikkimökkien yleistyessä ne tehtiin yksinkertaisemmiksi, eikä suunnittelijana ollut suinkaan arkkitehti, vaan isä tai isoisä mahdollisesti lasten kanssa yhdessä.
1930-luvulla leikkimökin malliksi vakiintui pieni laudasta tai kovalevystä tehty yksihuoneinen tupa, jonka ovi oli päädyssä ja sen päällä katos tai edessä kuisti. Mökissä oli tavallisesti yksi tai kaksi ikkunaa, jotka saatettiin somistaa ikkunaluukuin. Mökin tyypillisin väri oli punainen valkoisin nurkkalaudoin. Mökkien yleistyessä niiden arkkitehtuuri alkoi yhdenmukaistua.
Kahvipöytä katettiin pikkuisilla astioilla
Leikkimökki varustettiin pikku huonekaluin, joita jo 1800-luvun lopulla oli saatavina esimerkiksi joistakin Helsingin ja Turun lelukaupoista sekä postimyynnistä ulkomailta. Monet aikuisten tarvikkeiden valmistajat laajensivat mallistojaan leluastioihin ja muihin lasten tuotteisiin, sillä niillä alkoi olla selvästi kysyntää lapsen arvostuksen kohotessa 1800-luvun loppupuolella.
Högfors valmisti jo 1800- ja 1900-luvun vaihteessa pieniä valurautaliesiä, joilla saattoi oikeasti keittää ja paistaa. Arabian valikoimiin kuului miniatyyriastiastoja sen toiminnan alusta, vuodesta 1874 saakka, ja Kupittaan Savi Oy ryhtyi tekemään lasten kahviastiastoja 1920-luvulla. Myös lasitehtaat valmistivat lasten tuotteita, kuten pieniä kermakkoja ja sokerikkoja. Lasten astioiden muotoilu noudatti aikuisten malleja, mutta koristelussa käytettiin kulloinkin suosiossa olevia satuhahmoja, kuten Lumikkia ja Mikki Hiirtä.
Suunnittelijoina oli nimekkäitä arkkitehteja
1930-luvulla aikakauslehdet alkoivat julkaista leikkimökinteko-ohjeita. Yksi mielenkiintoisimmista on Kotilieden sarja, jonka se aloitti vuonna 1937 ja joka on jatkunut epäsäännöllisesti 1980-luvulle asti. 1950-luvulla Kotiliesi julkaisi ennätysmäärän ohjeita, kaikkiaan neljänä vuonna. Lehti käytti suunnittelijoina myös tunnettuja arkkitehteja, kuten Elsi Borgia ja Kaija Sireniä. Leikkimökin paikaksi suositeltiin rauhallista pihanurkkausta, jossa on puita ympärillä. Kuistin tuli olla länteen päin. Tilaa piti jättää erilaisille koriste- ja hyötykasveille. 1970-luvulla tuli muotiin mökin maastouttaminen niin, että sitä ei enää toteutettu korkeaharjaisena, vaan matalana ja ympäristöönsä piiloutuvana. 1980-luvulla palasivat vanhanmalliset harjakattoiset ja punavalkoiset mökit.
Leikkimökki on useimmiten tarkoitettu tytöille. Vuonna 1961 Kotiliedessä annettiin kuitenkin ohjeet erikseen tyttöjen ja poikien mökkiin. ”Pikkuemäntien mökissä” on nestekaasuliesi, keittiön työpöytä, hyllyköt ja ruokailunurkkaus, poikien mökkiä kielletään tekemästä liian valmiiksi, jotta ”kekseliäät pojannappulat” voivat luoda oman sisustuksen mökkiinsä. Sen varusteena on kuitenkin esimerkiksi kiipeilynaruja ja -puita.