rakennusperinto.fi

Elementtirakentamisen nousu

Yhteiskunnan laaja muutos asetti sotien jälkeisen arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun uuteen tilanteeseen. Kaupungistumiseen ja esikaupungistumiseen liittyivät suuret muutokset, jotka osaltaan johtivat elementtiteollisuuden esiinmarssiin. Valtaisa tilojen ja asuntojen tarve tyydytettiin massiivisella, suurisuuntaisella, keskusjohtoisella ja teollisella rakentamisella. Elementtiteollisuuden kasvun mukana uudet rakennustekniikat ja -materiaalit sekä rakentamisprosessi alistettiin uusille yleispätevyyttä korostaneille, suunnitelmallisille ja taloudellisille vaatimuksille.

Samalla kun elementtiteollisuus tuntui tarjoavan mahdollisuuden siirtyä perinteisistä jähmeistä ratkaisuista dynaamisiin, katsottiin että elementtirakentamisen nopeus mahdollisti ripeän rakennusohjelman seuraamisen. Painopiste siirtyi rakentamisen rationalisointiin tuloksen esteettisen laadun kustannuksella. Samalla arkkitehdin yksilöllinen kädenjälki katosi tai ainakin muuttui lähes tunnistamattomaksi rakennusteollisuuden pitkissä sarjoissa. Rakennuksen tuli näyttää tarkoituksenmukaisesta materiaalista teollisesti valmistetulta tuotteelta eikä arkkitehtikeskeiseltä taideteokselta. Usko anonymiteettiin ja luomisprosessin merkityksen kieltäminen olivat materiaalivalinnoissakin tärkeinä vaikuttajina.

Rakennustuotannossa nähtiin perinteistä kertarakentamisajattelua vastaan kaksi vaihtoehtoista mallia: tyyppitaloajattelu ja järjestelmäajattelu. Tyyppitalo oli vallitseva suuntaus 1960-luvun kerrostalotuotannossa, mutta ongelmaksi muodostui se, että jokaisessa tyypissä oli runsaasti osia. Siten rakennuttaja pyrki harvoihin tyyppeihin, mikä johti siihen visuaaliseen monotoniaan, jolla ajanjakson lähiörakentamista on kuvattu. Järjestelmäarkkitehtuuri asettui omassa ideologiassaan tätä tyypittävää ajattelua vastaan, ja siinä lähdettiin kehittämään rakennusosia, joita yhdistelemällä tuotettiin erilaisia ratkaisuja. Sen rungon muodosti mittakoordinoitu niin kutsuttu avoin järjestelmä, jolla tarkoitettiin rakennustapaa, joka ei ollut sidottu tiettyyn tuottajaan tai materiaaliin, ja jossa mitat oli siten standardisoitu siten, että vaihtokelpoisten rakennusosien käyttö oli mahdollista. Näitä järjestelmiä olivat BES ja PLS-80.

BES-järjestelmän kantavien seinien malli.

BES-järjestelmä

Moduulimitat muotoiltiin suomalaisen betonielementtijärjestelmän kehittämistutkimuksessa (BES), jonka tavoitteeksi oli alun perin asetettu betoniin perustuvan runkojärjestelmän kehittäminen. Tehtävää perusteellisemmin ohjelmoitaessa katsottiin tarpeelliseksi syventyä teolliseen rakentamiseen laajemmin. Tämä johti BES-tutkimuksesta BES-järjestelmään, joka johti paitsi tuotannon varsinaiseen teollistumiseen myös suuriin muutoksiin rakentamisen estetiikassa. Juuri BES-tutkimus antoi suomalaiseen rakennuskulttuuriin juurtuneen 12 M-mittajärjestelmän, eli perusmitoitukseksi tulivat 120 cm yksikön eri kerrannaiset. Mitoitusjärjestelmä näkyi Arava-rakentamisen ohjeistuksessa: esimerkiksi olohuoneen vähimmäisleveydeksi asetettiin 36 M (eli 3,6m).

Aikakauden rationaalisten pyrkimysten hengessä BES-tutkimuksen päätavoitteena oli rakennuskustannusten alentaminen pienentämällä työn tarvetta. Keinona nähtiin työn siirtäminen mahdollisimman suuressa määrin tehtaaseen, jossa mekanisointimahdollisuudet olivat paremmat kuin työmaalla. Samalla pyrittiin pitkiin tuotantosarjoihin, mikä edelleen paransi edellytyksiä tehtaan koneellistamiseen ja helpotti materiaalitalouden optimointia. BES-tutkimuksessa pyrittiin sovittamaan yhteen materiaaliset säästöt ja laatunormit rakenteiden ja asuintilojen mitoituksessa. Joustavuuden ollessa keskeinen kriteeri oli myös BES:n tavoite rakennusten myöhempi kasvu tai ainakin laajentaminen. BES lupasi myös siirtojoustavuuden, jolloin toteutetun rakennuksen tuli olla purettavissa, siirrettävissä ja pystytettävissä uudelleen.

BES-tutkimuksen tavoitteeksi asetettiin kaikkiin suuntiin jatkuva järjestelmä. Järjestelmän kehittäminen karsi heti eräitä tilaa muodostavia kappaleita pois, kuten lieriömuodot ja ellipsoidit kuvut. Koska lisäksi oli luotava asumiselle sopivaa tilaa, jossa tarvittiin vaakasuoria tasoja, karsiutuivat myös kolmiulotteisesti monimuotoiset mahdollisuudet pois. Näin tasojen muodostaminen jatkuviksi oli mahdollista enää kolmella perusmuodolla: suorakulmiolla, kolmiolla ja kuusikulmiolla. Näistä BES-selvityksessä rajoituttiin tarkastelemaan ”valmistus- ja myyntiteknisistä” syistä ainoastaan suorakulmiota.