rakennusperinto.fi

Tekstiiliteollisuus ei ole ollut Suomessa suurteollisuutta vuosikymmeniin, ja tehtaat ovat yksi toisensa jälkeen siirtyneet muuhun käyttöön. Entiset tehdasalueet viestivät kuitenkin edelleen tämän toimialan merkityksestä maamme teollistumisessa ja taloudellisessa hyvinvoinnissa. Tätä osoittaa jo tehdasalueiden laajuus ja niiden komeat tiilirakenteiset ja vankat tuotantorakennukset. Alueet ovat ”kaupunkeja kaupungeissa” sisäisine katuineen ja kujineen. Uudelleenkäytön myötä tehtaanportit ovat auenneet niin Forssassa, Hämeenlinnassa, ja Hyvinkäällä kuin Porissa, Tampereella ja Vaasassakin. Ulkopuolisilta aiemmin suljetut alueet ovat tulleet kaikille avoimiksi.

Puuvillateollisuus käynnisti Englannin 1700- ja 1800 -lukujen vaihteen teollisen vallankumouksen. Suomessakin teollisen teknologian läpimurto ja suurteollisuuden synty perustui tekstiiliteollisuuteen. Pienten yritysten käsityövaltaisista valmistusmenetelmistä siirryttiin suurten tuotantosarjojen teolliseen tuotantoon Suomessa 1800-luvun alkuvuosikymmeninä.  Muutos tapahtui ensin puuvillateollisuudessa ja pian sen jälkeen pellava- ja villateollisuudessa.

Muualta tulleet yrittäjät, jotka samalla olivat alan asiantuntijoita, perustivat ensimmäiset teolliset tekstiilitehtaamme. Alkuvaiheessa tilattiin sekä koneet että tehdasrakennusten suunnittelu ulkomaisilta suunnittelijoita ja valmistajilta – usein Englannista. Liikesuhteet olivat syntyneet opinnoissa ja työtehtävissä Keski-Euroopassa, ja niitä kartutettiin ahkerasti liikematkoin. Vaikka tehtaiden arkkitehtoninen suunnittelu olisikin viimeistelty Suomessa, ohjeena olivat sekä ulkomaisen laitevalmistajan antamat sijoittelukaaviot että koneiden ja työvaiheiden vaatimat mitoitukset. Kotimaiset suunnittelijat saivat jalansijaa vasta 1870-luvulta lähtien teknisen opetuksen alkaessa Suomessa. Omistajayhtiöt olivat tuolloin jo yleensä suomalaisia ja tuotteiden markkinatkin kotimaassa.

Monikerroksiset tuotantorakennukset tehtiin punatiilestä 

1800-luvun tekstiilitehtaille ovat tunnusomaisia punatiiliset ja monikerroksiset tuotantorakennukset, suurten ikkunoiden säännölliset rivistöt ja rakennusrungosta erottuvat porrastornit. Raaka-aine oli tulenarkaa, joten tiili oli paloturvallisuussyistä rakennusmateriaalina välttämätön. Teollisuuden rakentamisessa puu syrjäytyikin ajan mittaan täysin tekstiiliteollisuuden esimerkin myötä. 

Monikerroksinen tuotantorakennus edusti Englannissa varta vasten puuvillateollisuudelle kehitettyä tyyppiä, josta tuli malli myös muille teollisuuden toimialoille. Se oli avain tekstiiliteollisuuden 1800-luvun ensivuosikymmenten suurtuotannolle. Tuotannon eri vaiheet tapahtuivat samassa rakennuksessa, jossa koneiden vaatima yhtäläinen käyttövoima välitettiin valta-akselilla kerroksiin alakerran vesiratashuoneesta ja myöhemmin höyrykeskuksesta. Hienosäätöinen ja koneellistettu tuotantoprosessi vaati paljon valoa ja yhtenäisiä tiloja.

Avarat väliseinättömät konesalit olivatkin tunnusomaisia nimenomaan tekstiiliteollisuudessa. Ne teki mahdolliseksi pilari-palkkijärjestelmään perustuva rakennustekniikka, jota ensimmäisenä käytettiin juuri tekstiiliteollisuudessa. Suomessa ja koko Pohjoismaiden vanhin tämän tyypin tuotantorakennus on vuonna 1838 Tampereen Finlaysonin tehtaille valmistunut ns. Kuusivooninkinen.

Mittavat punatiiliset kutomo- ja kehräämörakennukset ovat tekstiilitehdasalueiden olennaisimmat elementit aina 1940- ja -50 -luvuille saakka. Muut kokonaisuutta leimaavat rakennukset ovat langan ja kankaan jatkokäsittelylaitokset kuten värjäämöt ja valkaisimot, joissa käytettävän teknologian kehittäminen alkoi 1800-luvun alun perustoimintoja myöhemmin. Tehdasalueille kuuluvat vielä erilliset käyttövoiman ja valaistuksen turvaavat kaasulaitokset ja kattilahuoneet.