Etusivu » Rakennusperintömme » Artikkelit » Salpalinja
Salpalinja korpien kätköissä
Ulla-Riitta Kauppi, Museovirasto
Suomen linnoittamisen historia on lähes tuhannen vuoden mittainen, mutta vain sen ensimmäiset ja viimeiset linnoitukset ovat suomalaisten itsensä suunnittelemia ja toteuttamia. Vanhimmat varustukset, kuten Rapolan linnavuori ovat rautakauden aikaisia mäkilinnoja, joita esi-isämme rakensivat suojautuakseen idäntiellä kulkevien viikinkien ryöstöretkiltä. Seuraavina vuosisatoina linnoitukset tehtiin vuoroin venäläisten ja vuoroin ruotsalaisten johdolla.
1800-luvun puoliväliin saakka linnoitusten arkkitehtuurin tuli olla komeaa ja viestittää rakentajansa sotilaallista voimaa tyylikkäillä yksityiskohdillaan. Sitten raskaan tykistön kehitys teki bastionimuureista tehottomia. Niiden ulkopuolelle ryhdyttiin rakentamaan jyhkeitä, synkkiä maapattereita. Venäjä rakensi tällaisen patterikehän, Helsingin maa- ja meririntaman vallankumouksen kynnyksellä.
Suomen linnoittamisen historia päättyy Salpa-asemaan. Se noudattaa linnoitusopillisesti kansainvälistä kehitystä, mutta samalla erottuu siitä korpien kätköön sijoitetulla karulla nerokkuudellaan. Kantalinnoitetun osan pääpiirteet olivat muotoutuneet syksyllä 1939, lopullinen linjaus tapahtui marsalkka Mannerheimin johdolla 22.3.1940 Inkilän kartanon lattialla.
Salpalinjan rakentaminen synnytti Suomen tähänastisista suurimman yhtenäisen työmaan. Työhön osallistui enimmillään yli 35.000 miestä ja 2000 lottaa. Välillisesti se työllisti lähes koko kansan.
Salpa-asema ei koskaan joutunut taisteluun, mutta täytti sotilaallisen tehtävänsä torjuen olemassaolollaan Puna-armeija hyökkäyksen.
Korsuilla on monumenttiarvoa
Salpa-asemasta on kehittymässä 1200 kilometrin pituisen itärajamme mittainen kansainvälisen luokan monumentti. Sen monimuotoiset kantalinnoitteet, kiviset panssariesteet, puu- ja maarakenteiset korsut sekä yhteyskaivannot tekevät sen vertailukelpoiseksi kymmenkunta vuotta vanhempaan ranskalaisten Maginot-linjaan ja saksalaisten toisen maailmansodan aikana Nordkapista Biskajan lahdelle rakentamaan Atlantin valliin ja länsivalliin, kreikkalaisten Metaxas-linjasta tai italialaisten Pohjois-Afrikan Marethin-linjasta puhumattakaan.
Salpa-asema tullaan tulevaisuudessa lukemaan muinaismuistolain piiriin. Inventointi luo pohjan monumentin osien suojelumäärityksille ja Museovirasto on jo pitkään ennakoiden rinnastanut Salpa-aseman monumentaalisimmat osat lain määritelmien mukaisiksi suojelukohteiksi.
Kuitenkin vasta Salpalinjan tiedostaminen kansallisen ja kansainvälisen luokan monumentiksi takaa sen säilymisen tuleville sukupolville. Se edellyttää maanomistajilta ja kaavoittajilta tarkoin harkittua maankäyttöä linnoitusalueilla, jottei monumentin osia tuhottaisi.
Salpa-asemaa ei pystytä valtion toimin kokonaan kunnostamaan, eikä se ehkä olisi edes kaikilta osin tarkoituksenmukaista. Monet itärajan kunnat ovat tarttuneet työhön ja Museoviraston kanssa on sovittu kunnostuksen ja nähtävyyskäytön periaatteista, jotta Salpa-aseman historiallisen ja symboliarvon mukainen alkuperäisyys säilyisi ja ylilyönneiltä vältyttäisiin.