rakennusperinto.fi

Kirkkojemme joukossa muodostavat ns. autiokirkot pienen mutta arvokkaan ryhmän.  Autiokirkkoina pidetään säännöllisestä jumalanpalvelukäytöstä poisjääneitä rakennuksia, jotka eivät ole enää varsinaisia seurakuntakirkkoja. Tähän ryhmään kuuluu myös kyläkirkkoja ja ulkosaariston pieniä "kappeleita". Autiokirkkoihin rinnastettavia ovat lisäksi entisten ruukkiyhteisöjen kirkot, jotka seurakuntien lakkauttamisen jälkeen ovat osa ruukinkartanoiden historiallista ympäristöä.

Keskiaikaisista autiokirkoista tunnetuimpia ovat kalkkimaalauksistaan kuuluisat Hattulan Pyhän ristin kirkko ja Isonkyrön vanha kirkko sekä tuhopolton jälkeen kunnostettu Tyrvään Pyhän Olavin kirkko Vammalassa. Puukirkoista taas yleisessä tietoisuudessa ovat Pyhämaan uhrikirkko Uudessakaupungissa, Paltaniemen kuvakirkko Kajaanissa, Keski-Suomen kuulu puukirkkokolmikko Keuruun, Petäjäveden ja Pihlajaveden vanhat kirkot sekä "kristikansan suurin puukirkko" Kerimäellä.

Paikallisen kalastajayhteisön oktogonin muotoinen kirkko Kalajoen Kallankarilla on tehty kirkonrakentaja Simon Silvénin johdolla vuonna1799. Harri Nyman 1999, MV/RHO.

Hylätyt kirkot pelastuivat purkamiselta

Usein jo 1800-luvun jälkipuoliskolla uusien tilavampien ja mukavuuksin varustettujen kirkkojen rakentamisen jälkeen hylätyt kirkot säästyivät kuin ihmeen kaupalla purkamisilta. Esimerkiksi Pihlajaveden vanhan kirkon sisustus, holvi ja lattia purettiin keväällä 1870. Kirkon seinähirsiä ehdotettiin käytettäväksi kansakoulun rakentamiseen 1910-luvun alussa ja vuosikymmenen lopussa kirkko haluttiin ostaa siirrettäväksi Killinkoskelle sekä vähän myöhemmin Mänttään ja Haapamäelle. Hankkeista ei lopulta tullut mitään ja kirkon kunnostus aloitettiin 1930-luvun alussa. Vastaavankaltaiset uudelleenkäyttöuhkat ja purkamiset leijuivat myös Keuruun ja Petäjäveden vanhojen kirkkojen yllä. Muinaistieteellisen toimikunnan aktiivinen toiminta puolestaan pelasti Hattulan Pyhän ristin kirkon naapuriseurakunnan Pälkäneen sittemmin raunioksi muuttuneen kirkon kohtalolta. 

Autiokirkot välittävät kapeine penkkeineen historiallista tuntumaa kirkossa kävijöiden todellisuuteen 1800-luvulla, jolloin kirkossa käynti oli velvoite kaikille. Kirkot olivat varsinkin talvisaikaan jääkylmiä ja pimeitä eikä niissä ollut lämmityslaitteita, sähkövaloa tai muita mukavuuksia. Kirkon ahtaus oli kuitenkin usein päällimmäisenä syynä uuden kirkon rakentamiseen. Petäjäveden kirkossa valitettiin 1860-luvulla, etteivät "napit kestä nutuissa ja että vaimoväkien huivit repiävät".