Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Suurvalta-ajasta valistuksen aikaan 1600-1775

  • 1640 perustetaan Turun akatemia
  • 1649 Fiskarsin rautaruukki
  • 1600-luvun puolivälissä ruutukaavat kaupunkeihin
  • 1700-1721 Suuri Pohjan sota
  • 1730-luvulla peruna Suomeen
  • Tidningar utgifne af et sällskap i Åbo alkaa ilmestyä 1771

Kustaa II Aadolfin tultua kuninkaaksi 1611 voidaan Ruotsista puhua yhtenä Euroopan suurvalloista, tosin pienimpänä niistä. Suomi oli Ruotsin osa. Suurvalta-ajan vaurastuminen ja toisaalta sotien vaatimat verotulot saivat kuninkaan kehittämään hallintoa. Yhtenä keinona oli kauppapolitiikka ja siihen liittyvä kaupunkipolitiikka. Suomeen perustettiin uusia kaupunkeja ja varhaisin teollisuus alkoi kehittyä, lähinnä ruukit raudanjalostusta varten.

Aateliston valta kasvoi ja ylimystön kulttuuri alkoi näkyä kartanoissa eri puolilla Suomea. Kirkon valta oli uskonpuhdistuksen jälkeen selvästi vähentynyt, mutta kirkkorakennuksissa kuvastuivat edelleen rakentamisen taiteelliset ulottuvuudet ja pappilat edustivat vielä pitkään esikuvallista rakennuskulttuuria maaseudulla. Erityisesti kartanoissa alkoi näkyä aikakauden tyylipiirteitä suurvaltakauden barokista rokokoohon ja edelleen varhaiseen uusklassismiin 1700-luvulla. Virkataloja alettiin rakentaa myös mallipiirustusten mukaan. 

Valtion asema rakentajana vahvistui. 1700-luvun aikana Suomen rajoille kohosi näyttäviä linnoituksia, joista tärkeintä eli Viaporin merilinnoitusta alettiin rakentaa 1748.

Pohjanmaalla kehittyi 1700-luvulla komea kaksikerroksinen asuintalo. Karjalaan vakiintui karjalantalo, jossa asuintilat ja karjasuoja koottiin saman katon alle. Suurin osa kansasta asui silti edelleen pienissä harmaissa savupirteissä.

Ensimmäiset tiedot punamullan käytöstä taloissa ovat 1500-luvun lopulta. Ensin maalattiin raatihuoneet ja kirkot. Kaupungeissa ulkomaalaus alkoi yleistyä vasta 1700-luvun jälkipuolella. Samoihin aikoihin otettiin käyttöön myös keltainen keittomaali, jolla pyrittiin jäljittelemään hiekkakiveä. Maaseudulle ulkomaalaus levisi myöhemmin.

Linkit

Alikartano.
http://www.nba.fi/fi/alikartano
[Museovirasto]

Antskogin ruukki.
http://www.antskog.fi/
[Mako-ryhmä]

Fiskarsin ruukki.
http://www.fiskarsvillage.fi
[Fiskarsvillage.net]

Kuusiston kartano.
http://www.nba.fi/fi/kuusiston_kartano
[Museovirasto]

Linkkejä kartanoihin.
http://www.tie.to/kartanot/
[T. Pitkänen / WwwTieto]

Louhisaaren kartanolinna.
http://www.nba.fi/fi/louhisaaren_kartanolinna
[Museovirasto]

Suomenlinna-museo.
http://www.nba.fi/fi/suomenlinna_museo
[Museovirasto]

 

Stromsfors_S.jpg
Strömforsin ruukki Ruotsinpyhtäällä. Soile Tirilä, MV/RHO.

Loviisa_S.jpg
Loviisassa on säilynyt rakennuksia 1700-luvulta. P.O. Welin, MV/RHO.

Louhisaari_S.jpg
Louhisaaren kartano Askaisissa kuuluu harvoihin säilyneisiin 1600-luvun rakennuksiimme. Soile Tirilä, MV/RHO.