Etusivu » » Matkailumaja henkii 1950-luvun tunnelmaa, Urajärven kartano, osa 4
Matkailumaja henkii 1950-luvun tunnelmaa, Urajärven kartano, osa 4
14.9.2009
Museovirasto alkoi 1990-luvun alussa kunnostaa kartanon pihaa ja puistoalueita. Korjattavaksi tulivat myös kesäkahvila ja matkailumaja.
– Kun tulin ensi kertaa Urajärvelle 1993, matkailumajaan oli varastoitu rikkinäisiä huonekaluja, eikä tiloja ollut pitkään aikaan hoidettu, kertoo Museoviraston arkkitehti Marja Ivars, joka on hoitanut Urajärven korjauksia.
1800-luvulta peräisin oleva rakennus oli alun perin työväen asuinrakennus, väentupa, jossa kartanon työläiset aterioivat, ja luultavasti osa myös nukkui.
– Emme tiedä tarkkaan, miten rakennusta käytettiin 1900-luvun alussa. Vuoden 1917 mittauspiirustuksen mukaan neljään erilliseen tulisijalliseen huoneeseen käytiin suuresta leivinuunillisesta tuvasta, Marja Ivars jatkaa.
Väentuvasta tuli autohotelli
Muinaistieteellinen toimikunta kunnosti väentuvan kesäasunnoiksi 1933, ja talossa asui useampia kesävieraita. Matkailumaja vuokrattiin Autoliitolle 1950-luvulla. Sitä alettiin kutsua autohotelliksi.
”Urajärven matkailumaja kutsuu kaikkia liiton jäseniä perheineen ja vieraineen viettämään talvisia viikonloppuja ja lomapäiviä luonnonihanassa ympäristössä ja viihtyisissä suojissaan”,mainostettiin liiton Auto-lehdessä. Samaisessa lehdessä kuvattiin liiton järjestämää rengasmatkaa, jossa ajettiin kuudella autolla insinööri Kettusen laatimaa ajoreittiä. Lähtö oli Vehoniemen matkailuhotellista ja ensimmäinen tauko pidettiin Lammin kirkonkylässä, jossa tutustuttiin myös keskiaikaiseen kirkkoon. Vääksyn kanavalla oli seuraava pysähdys, ja myös Anianpellon markkinapaikka katsastettiin. Retkikunta yöpyi Urajärven matkailumajassa. Sieltä matkattiin Kalkkisiin ja Pulkkilanharjulle sekä Asikkalan kirkolle, jossa suoritettiin kunnianosoitus sankarihaudalla.
Huonekalut ja lampunvarjostimet verhoiltiin
Matkailumajan 1990-luvun sisustus oli peräisin Autoliiton ajoilta. Marja Ivars löysi Yliopiston arkistosta 18.5.1953 päivätyn sisustussuunnitelman, joka vahvistaa asian. Majaan hankittiin Asko Oy:n kalusteet, tekstiilit olivat J.V.Soisalo OY:n ja ruoka-astiasto Starckjohanin. Sisustus jäi kokonaisuudessaan paikoilleen Autoliiton lähtiessä pois Urajärveltä 1959. Kunnostaminen 1950-luvun asuun tuntui luontevalta ajatukselta. Restaurointiarkkitehtina oli Ulla Rahola.
– Olimme kiinnostuneita 50-luvusta ja meillä oli siltä ajalta mustavalkoisia valokuvia. Niissä näkyvät samat huonekalut, jatkaa Marja Ivars ja kuvailee 50-luvun kesäsisustusta keveäksi: Siihen kuului vaaleita ja heleitä pallo- ja ruutukuosisia kankaita, mahonkipintaa huonekaluissa ja lattioiden räsymatot.
Huonekalut verhoiltiin uudelleen 1950-luvun henkeen, ikkunoihin hankittiin keveät verhot, jopa lampunvarjostimien kretongit uusittiin.
– Eikä 1950-luvulla osattu vaatia vesiklosettia joka huoneeseen, vaan huoneissa on lavuaari pesua varten. Vieraiden käytössä on edelleen puucee. 1956 matkailumajaan rakennettiin keskuslämmitys. Peltikuoriuunit ovat edelleen paikoillaan huoneissa. Neljän majoitushuoneen lisäksi talossa on yhteinen oleskelutila ja keittiö, joka varustettiin vuosien 1995-97 kunnostuksessa.
Nyt käynnistyneessä Urajärven museotilojen kunnostus- ja konservointihankkeessa mietitään koko laajan kartanoalueen tulevaisuutta. Tähän asti matkailumajan vuokraus on kuulunut samalle henkilölle tai yritykselle, joka on huolehtinut kahvilatoiminnasta kesäaikaan.
Oman lisän Urajärven monipuolisuuteen tuo Helsingin yliopiston toiminta. Yliopiston varastokirjasto on Urajärvelle 1957 valmistuneessa, Olaf Hanssonin suunnittelemassa rakennuksessa. Hän suunnitteli myös rivitalon, jossa on tutkijan asuntoja. Osa kirjastoa toimii vanhassa navetassa.
MLI
Urajärven historiaa lyhyesti:
1900-luvun alussa rakennetaan Åsa-rakennus tilanhoitajan kodiksi. Se muutetaan 1920-luvulla kesäasunnoksi ja myöhemmin siitä tulee taiteilijattarien kesäkoti.
1928 Museo avataan yleisölle
1930-luvulla Muinaismuistoyhdistys kunnostaa rakennuksia. Väentupa sisustetaan kesävieraskodiksi, rakennetaan veranta
1953-59 matkailumaja ja kahvilanpito Autoliitolla
1953 Entinen sauna muutetaan kesäasunnoksi (rantamaja). Kivinavetta luovutetaan Helsingin yliopistolle varastokirjastoksi.
1957 Olof Hanssonin suunnittelema uusi varastokirjasto valmistuu
1960-71 Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesyhdistys vuokraa matkailumajan, kahvilan ja rantamajan
1960 taitelijakoti Åsa puretaan tutkija-asuntojen tieltä
Koko sarja:
Urajärven kartano uuden edessä





