4.9.2009

Kartanoelämän jäljillä, Urajärven kartano, osa 3

Urajärven viimeiset omistaja-asukkaat sisarukset Lilly ja Hugo von Heideman jatkoivat tilallaan vuosisataisia perinteitä, mutta myös kehittivät kartanoa. Suvun toinen tila Sysmän Rantala myytiin 1897,  ja siitä saatuja varoja sisarukset käyttivät Urajärven uudistuksiin. Rakennusten lisäksi he loivat laajan puiston, jonne rakennettiin Valhallan pylväikkö, silta ja levähdyspaikkoja. Lähempänä kartanoa oli puutarha.

Kesän aikana konservaattoriopiskelijat Nanna Kymäläinen ja Katariina Sommarberg ovat jatkaneet ruokasalin seinä- ja lattiapintojen tutkimusta ja konservointia.
–  Ruokasalin uunin vieressä oli repsottava pahvi, ja koska uudelleen kiinnitystä varten sitä piti kuitenkin irrottaa, päätimme katsoa tarkemmin, mitä sen alla on. Sieltä löytyi hirren pintaan kiinnitetty maalattu paperi ja lattian rajassa kulkeva boordinauha, joka kiertää seinänviertä ylös ja oletettavasti jatkuu katonrajassa, kertoo Nanna Kymäläinen.
– Nämä olivat selvästi aiempia vanhempia ja voisivat olla peräisin jo 1806 rakennetun päärakennuksen ensimmäisistä vaiheista, jolloin Lillyn ja Hugon perhe ei vielä asunut kartanolla.
Konservaattorit ovat myös raaputtaneet lisää lattiaa. Se on ollut pitkään ootrattu: kerroksia paljastui kaikkiaan kahdeksan. Maalaustavalla jäljiteltiin jalopuuta, ja lattian sävyä on muutettu tapettien vaihtuessa. Varhaisimmat maalikerrokset olivat yksivärisiä. Myös ikkunan pielet ja ovet olivat ootratut 1800-luvulla, 1910-luvulla taas kirkkaan valkoiset.
 – Nyt kokonaiskuva huoneesta viimeisten von Heidemanien aikaan 1910-luvulla alkaa hahmottua. Katto on ollut kauniin vaaleanharmaa, lattia okransävyllä ootrattu ja seinillä on ollut kirkkaat ruskea-keltaraidalliset tapetit, joita ovat koristaneet leveät maisemaboordit. Tämä on ollut Lillyn ja Hugon toteuttama vaihe, jolla korvattiin 1800-luvun uusrenessanssihenkinen sisustus, johon kuuluivat mm. seinien harmaat ja ruskeat kehysmaalaukset. Katon väri selvisi, kun sinne kuulumattomat sähköjohdotukset poistettiin, kertoo Nanna Kymäläinen.

Materiaalisen perinnön rinnalla kummituksia

Museovirasto tutkii kartanon rakennuksia ja tosiasioihin perustuvaa historiaa. Keväällä valmistui konservoinnin ja kunnostuksen pohjaksi laaja rakennusosa- ja pintatutkimus. Kirjailija Elisabet Aho on kirjoittanut romaaneja Urajärven historiasta ja saanut henkilöt tuntumaan tutuilta ja eläviltä. Lisäksi kartanolla uskotaan olevan myös kummitus. Lillyn ja Hugon isän ensimmäinen vaimo Lovisa Sofia, jonka poika kuoli vain kahdeksan-vuotiaana, on tarinoiden mukaan jäänyt kartanolle, ja  hänet voi nähdä vanhan museon yläkerran ikkunassa.

MLI

 Lyhyesti Urajärven historiasta von Heidemanien aikana:  

  • 1672 Urajärvi siirtyi von Heidemaneille

  • Punainen mansardikattoinen  ns. vanha museo rakennettiin 1787 ja 1793.

  • 1839-40 päärakennus uudistettiin aumakattoiseksi, ullakolle sisustettiin päätyhuoneet ja toiseen kerrokseen tehtiin ikkunat. Maalattiin tumman okrankeltaiseksi, nurkkalistat tummemmat.
  • Lilly syntyy 1849, Hugo syntyy 1851

  • 1909 päärakennus korjattiin ja Hugon huone sisustettiin vanhaan keittiöön. Vanha keittiön sisäänkäynti suljettiin ja siirrettiin nykyiselle paikalle päätyyn.

  • 1913 valmistui Valhalla

  • 1915 Hugo von Heideman kuoli

  • 1916 tila siirtyi Muinaismuistoyhdistykselle

  • 1917 Lilly von Heideman kuoli. Harry Röneholmin suunnittelema hautamuistomerkki valmistui Hugon, Lillyn ja heidän äitinsä Fredrikan haudalle.
     

Urajärven kartano (Museovirasto restauroi)

Urajärven kartanon historiasta (Museovirasto)

Koko sarja:

Urajärven kartano uuden edessä



mipuhdistaaseinaa.jpg
Arkkitehti Marja Ivars puhdistaa seinää, yläreunassa maisemaboordi. Nanna Kymäläinen, MV/RHO.
 
ktekeejapaninpaperipaikkaa.jpg
Katariina Sommarberg tekee japaninpaperipaikkaa salin lattialla. Nanna Kymäläinen, MV/RHO.
 
sininenseinajaboordink.jpg
Sinistä kerrosta boordeineen ei näkynyt esim. ruokasalin kaapin takana. Uunin vierestä oli jostain syystä poistettu muut kerrokset maalatun pahvin alta. Boordia oli ullakolla fragmenttina, ja sitä oli soviteltu jo eri huoneisiin. Nyt sen oikea paikka selvisi. Nanna Kymäläinen, MV/RHO.
 
varikerroksetruokasalinlattiassa.jpg
Ruokasalin lattiassa on kahdeksan ootrattua maalikerrosta. Nanna Kymäläinen, MV/RHO