Etusivu » Uutiset » Uudet kaivokset eivät synnytä laajoja yhdyskuntia
Kaivos tulee, kaivos lähtee –mitä jää jäljelle?
1.3.2010
Kaivokset sijoittuvat raaka-aineen päälle ja äärelle; paikanvalinnassa ei ole suuriakaan vaihtoehtoja. 1900-luvun alkupuolella kaivoksen ympärille kasvoi omavarainen, kaivosyhtiön paternalistisesti huoltama ja valvoma yhdyskunta kouluineen, kirkkoineen, sairaaloineen ja soittokuntineen. Outokumpu on oivallinen esimerkki tällaisesta yhdyskunnasta. Se on myös valikoitunut valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen RKY-luetteloon.
Kaivostoiminta on määräaikaista johtuen mineraaliesiintymien rajallisuudesta. Outokummun Vanhan kaivoksen ja siihen läheisesti liittyvien Keretin ja Vuonoksen kaivosten lopetettua toimintansa 1980-luvulla Outokummun kaupunki selvisi resurssikirouksestaan mm. valtion tukemana uusia elinkeinoja kehittämällä. Kaivoshistoriasta ammennetaan yhä elinvoimaa paikkakunnalle ja kaupunkia hallitsevat visuaalisesti Vanhan kaivoksen rakenteet. Nyt kaupunki on suunnittelemassa mittavaa matkailuhanketta, jossa Vanhasta kaivoksesta kaavaillaan Pohjois-Karjalan matkailun imuria. Outokumpuun liittyvän Mökkivaaran kaivosrakennukset sen sijaan räjäytettiin maan tasalle vuonna 1993, ettei niiden ylläpidosta olisi jäänyt rasitetta.
Uuden kaivoksen ympärille rakennetaan vain välttämättömin
Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella on käynnistynyt Rauno Sairisen johdolla kolmevuotinen Akatemian rahoittama tutkimushanke, jossa tarkastellaan suomalaisia kaivosyhteisöjä kansainvälisissä muutosprosesseissa. Hankkeessa tutkitaan mm. Sotkamon Talvivaaraa, rakenteilla olevaa Ilomantsin Pampalon kultakaivosta ja Nunnalahden vuolukivilouhoksia Juuassa. Hankkeen alkajaisiksi järjestettiin helmikuussa asiantuntijaseminaari Outokummussa, jossa tutkijat esittelivät hankkeen lähtökohtia ja herättelivät uusia kysymyksiä. Kaivosalan toimijat, kansalaisaktiivit ja viranomaiset esittivät omia kaivostoimintaan liittyviä, keskenään sangen ristiriitaisiakin näkemyksiään.
Historioitsija Ismo Björn korosti seminaarissa, että Outokumpu noudatti yleistä teollisuuspaikkakunnille tyypillistä omavaraista yhdyskuntamallia, mikä lienee ollut välttämättömyys 1900-luvun alkupuolella, kun pendelöintiä ei vielä tunnettu. Nykyään on toisin. Kun Ilomantsin Hattuvaaraan rakennetaan parhaillaan noin 70 työntekijää työllistävää Pampalon kultakaivosta, ei kaivoksen ympärille rakenneta muuta kuin välttämättömin infrastruktuuri. Kaivostyöntekijät ovat nykyisin pääasiassa keikkatyöläisiä, eikä heitä edes yritetä sitouttaa paikkakuntaan. Kaivoshan tullaan kuitenkin tietyn ajan kuluttua sulkemaan. Rakennettavien kaivosalueiden suunnitteluun liittyy kaivostoiminnan ympäristövaikutusten arviointi. Siihen kuuluu myös jälkihoito eli kaivostoiminnan aiheuttamien ympäristömuutosten – kulttuuriympäristö mukaan lukien – korjaaminen. Rikastamojen ja muiden rakenteiden purkaminen ja maiseman palauttaminen on suunniteltava jo kaivosta perustettaessa. Nykyajan kaivostoiminta ei näin ollen jätä tuleville sukupolville toiminnastaan kertovia kulttuuriympäristöjä vaalittavaksi.
Tuija Mikkonen
