Etusivu » Uutiset » » Tamminiemen korjaus jatkuu sisällä ja puistossa
Tamminiemen korjaus jatkuu sisällä ja puistossa
17.2.2011
Urho Kekkosen museon Tamminiemen peruskorjauksen ja restauroinnin toinen vaihe käynnistyiy parhaillaan sisätiloissa.
Tamminiemen päärakennuksen julkisivun korjaus valmistui viime vuonna. Nyt korjataan ja konservoidaan päärakennuksen sisätilat, peruskorjataan huoltorakennus ja kevään ja kesän mittaan kunnostetaan puisto. Huvimajan huoun alla jatkuvat pinta- ja rakennetutkimukset.
Pää- ja saunarakennuksen 1970-luvun asussa olevat museotilat konservoidaan. Erikoinen konservointikohde ovat lateksimaalatut seinäpinnat ja lastulevykalusteet, joiden konservoinnista ei ole vielä paljon kokemusta. Lisäksi päärakennuksessa korjataan yleisön wc-tilat ja museon henkilökunnan sosiaalitilat.
Uutta keväästä 2012 lähtien
Myös Tamminiemen puisto kunnostetaan viihtyisämmäksi sekä museovieraille että ulkoilijoille. Puistosta joudutaan kaatamaan jonkin verran huonokuntoisia puita. Uutta kasvillisuutta istutetaan, jotta puiston henki saadaan säilymään.
Puistoalueella, kallion päällä sijaitseva tontin vanhin rakennus, 1800-luvun alussa rakennettu keltainen huvimaja konservoidaan. Konservointia tukevat pinta- ja rakennetutkimukset alkoivat viime syksynä ja jatkuvat parhaillaan. Konservointityöt suoritetaan kesällä.
Korjattu Tamminiemi tarjoaa monipuolista ohjelmaa erilaisille kävijäryhmille.Kun museo avataan keväällä 2012, vieraat pääsevät tutustumaan myös alakerran keittiöön. Presidentti Kekkosen eräharrastuksiin pääsee tutustumaan erikoisopastuksilla ullakkokerrokseen, johon on rakennettu ”studio” hänen harrastusvälineilleen.
Korjattu museo on kaikille avoin
Tamminiemen korjauksen tärkeänä tavoitteena on myös museon saavutettavuuden parantaminen. Päärakennukseen rakennetaan kevythissi ensimmäisen ja toisen kerroksen välille. Toisen sisäänkäynnin yhteyteen rakennetaan porrasnostin. Huoltorakennuksessa toimiva kahvila laajenee, ja kahvilaan ja museokauppaan tehdään esteetön kulkutie. Museovieraat saavat myös lisää wc-tilaa.
Peruskorjauksen jälkeen Tamminiemen tiloja vuokrataan museon aukioloaikojen ulkopuolella sekä yritysten ja yhteisöjen että yksityishenkilöiden juhla-, kokous- ja seminaarikäyttöön. Tamminiemen puisto soveltuu hyvin erilaisten ulkoilmatapahtumien ja konserttien järjestämispaikaksi.






