Etusivu » Uutiset » » Marsalkka Mannerheimin salonkivaunun 3D-mallinnus valmistui
Marsalkka Mannerheimin salonkivaunun 3D-mallinnus valmistui
15.8.2011
Myös esimerkiksi Olavinlinnan mallinnusta kehitellään Mikkelin ammattikorkeakoulun hankkeessa.
Rautatiehallituksen virkavaunu A 90 toimi vuosina 1939-1946 osana marsalkka Mannerheimin käytössä ollutta esikuntajunaa. Salonkivaunullaan Mannerheim teki neuvottelumatkoja Mikkelistä Helsinkiin ja tarkastusmatkoja eri rintamille yli 100 kappaletta kulkien yhteensä yli 78.000 km. Mannerheimin syntymäpäivillä 4.6.1942 vaunussa käytiin kuuluisa salaa nauhoitettu keskustelu Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitlerin kanssa.
Nykyisin vaunu sijaitsee Mikkelin rautatieasemalla. Yleisöllä on pääsy vaunun sisätiloihin vain kerran vuodessa Mannerheimin syntymäpäivänä 4. kesäkuuta.
Innovatiivisia 3D -mallinnuksia on tekeillä
Viva3 on Mikkelin ammattikorkeakoulun hanke, jossa kartoitetaan ja testataan kustannustehokkaita maisemien, rakennusten ja esineiden 3D-digitoinnin menetelmiä ja etsitään keinoja tuotetun datan tallentamiseen ja esittämiseen. Mannerheimin salonkivaunun 3D-mallinnus on yhteistyöhanke Mikkelin kaupungin museoiden (Päämajamuseo) ja Mikkelin ammattikorkeakoulun informaatio- ja mediatekniikan laitoksen välillä ja osa Viva3-hanketta.
Hankkeeseen on saatu avustusta Museoviraston innovatiivisiin hankkeisiin tarkoitetuista varoista.
http://salonkivaunu.mikkeli.fi
Viva3 hankkeen sivut


