Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Museovirasto ja maakuntamuseot solmivat yhteistyösopimuksia

18.1.2010

Museovirasto on siirtänyt yhteistyösopimuksilla kulttuuriympäristön suojelun asiantuntija- ja viranomaistehtäviä maakuntamuseoille 1990-luvulta lähtien. Vuodesta 2007 alkaen sopimukset ovat noudattaneet uudistettua sopimusmallia, jonka mukaisiksi vanhat sopimukset on pyritty uudistamaan. Sopimukset koskevat museon voimavarojen mukaisesti rakennusperintöä ja arkeologiaa. Useat museot ohjaavat myös korjausrakentamista ja restaurointia.

Suomen 22 maakuntamuseon tehtävänä on edistää ja ohjata museotoimintaa ja kulttuuriympäristön säilymistä toimialueellaan. Ne muodostavat  Museoviraston aluetoimistojen, kuntien, alueellisten ympäristökeskusten, maakuntaliittojen ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa tehokkaan maakunnallisen verkoston.

Yhteistyösopimukset pyritään solmimaan kaikkien maakuntamuseoiden kanssa. Yhteistyötä on tarkoitus tiivistää myös niiden museoiden kanssa, joilla on vajaat resurssit kulttuuriympäristön vaalimiseen ja joille viranomaistehtäviä ei voi siirtää. Museovirastolla on voimassa oleva sopimus 19 maakuntamuseon kanssa. Näistä 15 on uusia ja ensi kuun alusta 16.  Lisäksi Espoon ja Vantaan kaupunginmuseoiden kanssa on solmittu maakuntamuseosopimusta vastaavat yhteistyösopimukset.

Yhteistyösopimuksen mukaisesti maakuntamuseo on osallisena esim. maankäyttöhankkeissa, antaa kaavoitusta koskevat lausunnot ja osallistuu viranomaisneuvotteluihin. Kulttuuriympäristön viranomaistehtävien lisäksi sopimuksessa käsitellään inventointi- ja tutkimustoimintaa, kulttuuriympäristön seurantajärjestelmän kehittämistä, ohjaus- ja neuvontatyötä, tiedonvaihtoa, tiedottamista ja tiedon saatavuutta sekä alan kehittämistoimintaa niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

Lapin ja Tornionlaakson maakuntamuseoiden kanssa viimeisimmät sopimukset

Vuoden vaihteessa uudistettiin Museoviraston ja Lapin maakuntamuseon yhteistyösopimus. Sopimus korostaa osapuolten yhteistä vastuuta kulttuuriperinnön vaalimisessa ja suojelussa. Museovirasto delegoi sopimuksella pääosan arkeologisen kulttuuriympäristön viranomaistehtävistä Lapin maakuntamuseolle. Rakennetun kulttuuriympäristön osalta Museovirasto toimii Lapin maakuntamuseon alueella edelleen asiantuntija- ja suojeluviranomaisena tiiviissä yhteydessä museoon ja sen asiantuntemukseen.

Tornionlaakson maakuntamuseon ja Museoviraston sopimus koskee ensisijassa alan kehittämistoimintaa, mutta siinä käsitellään myös mm. koulutus-, ohjaus- ja neuvontatyötä sekä tiedonvaihtoa. Museovirasto toimii edelleen Tornionlaaksossa kulttuuriympäristön asiantuntija- ja suojeluviranomaisena. Maakuntamuseoiden ja Museoviraston yhteistyösopimusten laajuus on sidoksissa maakuntamuseon kulttuuriympäristön erityisasiantuntijaresursseihin. Yhteistyötä tiivistetään myös niiden maakuntamuseoiden kanssa, joilla ei ole rakennustutkijaa, restauroinnin asiantuntijaa tai arkeologia.

 

Museoviraston verkkosivuilla on kartta, josta selviää sopimustilanne maan eri osissa:
http://www.nba.fi/fi/sopimuskartta

Solmitut yhteistyösopimukset löytyvät osoitteesta:
http://www.nba.fi/fi/yhteistyosopimukset

 

lapinmaakuntamuseoarktikum_timolindholmfotoplan.jpg
Lapin maakuntamuseo toimii Arktikumissa Rovaniemellä. Arktikumin on suunnitellut tanskalainen arkkitehtiryhmä Birch-Bonderup & Thorup-Waade. Timo Lindholm, Fotoplan, Arktikum.
arktikum13_rainerhiuspaa.jpg
Arktikumin lasiputki on 172 metriä pitkä. Rainer Hiuspää, Arktikum.
 
tornionlaaksonmkm.jpg
Tornionlaakson maakuntamuseon sisäänkäynti. Tornionlaakson maakuntamuseo.
 

suojeluskuntajalottamuseo.jpg
Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseoon kuuluva Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo toimii Alvar Aallon suunnittelemassa suojeluskuntatalossa. Museoviraston ja Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon yhteistyösopimus solmittiin marraskuussa. Etelä-Pohjaan maakuntamuseo.