Etusivu » Uutiset » Uutiset 2009 » Arkkitehti Unto Ojonen suunnitteli modernia Lahtea
Arkkitehti Unto Ojonen suunnitteli modernia Lahtea
17.12.2009
Arkkitehti Unto Ojonen on Lahden kaupunkikuvaan kenties eniten vaikuttanut suunnittelija. Ojosen päätuotanto on 1950- ja 1960-luvulta, jolloin kaupunki kasvoi ennätysmäisesti, loi nahkansa ja muuttui puukaupungista kivikaupungiksi.
Unto Ojosen (1909 – 1997) työluetteloon kertyi lähes tuhat suunnittelutehtävää. Suurin osa sijaitsee Lahdessa, mutta hänen töitään on runsaasti myös muualla Päijät-Hämeessä, erityisesti Heinolassa ja Hollolassa, ja yksittäisesti ympäri Suomen, esimerkiksi Kouvolassa, Tampereella, Oulussa ja Porvoossa. Pohjoisin hänen suunnitelmistaan on Inarin Muddusjärvellä.
Kirkkoja, tehtaita, kouluja ja asuintaloja
Unto Ojonen hallitsi hämmästyttävällä tavalla eri rakennustyypit, ainoastaan sairaaloita ja suuria kulttuurirakennuksia hän ei suunnitellut. Hänen päätyönään voi pitää 1962 valmistunutta Joutjärven kirkkoa, joka rakennettiin vuoden 1956 suuren alueliitoksen myötä tulleiden uusien lahtelaisten tarpeisiin. Hän suunnitteli Askon ja Upon tehtaita sodan jälkeen, ja työ jatkui runsaat kaksi vuosikymmentä. Tuotantoon sisältyy parikymmentä koulua eri puolella Suomea. Ojonen toi Lahteen 1950-luvun kouluarkkitehtuuriuutuuden, keskushalliperiaatteen, joka toteutettiin ensi kertaa Salpausselän yhteiskoulussa.
Ojosen kädenjälki näkyy Lahdessa
Lahden ydinkeskustasta löytyy vaivatta nelisenkymmentä Ojosen suunnittelemaa rakennusta. Kaupungin sisääntuloteille 1950-luvulla rakennetut kookkaat porttirakennukset ovat kaikki Ojosen kynästä. Aleksanterinkadun itäpään suurten kivitalojen muodostama katumaisema on Lahden sodanjälkeisen rakennuskauden uljaimpia esimerkkejä. Myös Mariankadulla näkyy runsaasti Ojosen kädenjälkeä, muun muassa Osuuspankin talo ja posti. Lisäksi hänen tuotantoonsa sisältyy lukematon määrä omakotitaloja, huviloita ja saunoja, joissa kaikissa tuntuu suunnittelijan poikkeuksellisen vahva inhimillinen ote ja asukkaan persoonaan eläytyminen.
Rakennuksissa on leppeää huumoria
Unto Ojonen oli yksityiskohtien ja värien mestari - ”Ojosen sininen” on käsite. Tuuliviirit, ovenrivat ja takanotsat suunniteltiin yksilöllisesti. Porrastasanteet saivat viimeisen silauksen taidolla luonnehdituista eläinhahmoista ja kasviaiheista. Näistä betonimosaiikkitöistä mieleenpainuvin sijaitsee kaupungin ensimmäisessä virkailijatalossa. Sen pääportaikon alatasanteeseen Ojonen suunnitteli Topeliuksen sadusta muistuttavan koivun ja tähden, mutta lisäsi oman kotiseuturakkautensa vakuudeksi kuvioon vielä Porvoonjoen. Leppeä huumori ja poikamainen leikkimieli näkyvät sekä suunnittelijan piirustuksissa että rakennuksissa.
Lahtelaisten käsitys modernista ja dynaamisesta kaupungista sai vastakaikunsa Ojosen sodanjälkeisessä rakennustaiteessa. Hän tajusi Lahden monipolviset maisemamuodot ainutlaatuisella tavalla ja rakasti sen harjuja ja järviä.
Riitta Niskanen
Muualla palvelussamme:
Hilding Ekelund oli Karjaan arkkitehti
Ferdinand Salokangas suunnitteli rakennuksia Rovaniemelle





