Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Taavetin linnoitus inventoidaan ja dokumentoidaan

4.5.2009

Venäläiset alkoivat rakentaa Taavetin linnoitusta vuonna 1773 Pietarin suojaksi. Ympyrän muotoinen bastionilinnoitus sijaitsee nykyisen Luumäen kuntakeskuksen alueella. Linnoituksen pohjoisreunalla on vuonna 1796 rakennettu sisälinnake eli sitadelli. Linnoitusalue on laaja ja kuntakeskus asutuksineen on viimeisten vuosikymmenten aikana laajentunut osittain myös linnoituksen vallirakenteiden päälle.

Taavetin linnoituksen mittausdokumentointi käynnistyi huhtikuussa, ja inventointi aloitettiin tänään. Inventoinnin suorittaa arkeologi, joka tutkii linnoituksen rakenteiden säilyneisyyden.

− Ensimmäisen päivän perusteella vaikuttaa siltä, että linnoituksen pohjoisosa on hyvin säilynyt. Maasto siellä on metsikköä, ja rakenteet ovat hyvin havaittavissa, kertoo arkeologi Ulrika Köngäs Museovirastosta. − Sen sijaan eteläosassa linnoitus ei jatku yhtenäisenä. Maasto on rakennettua ja linnoituksen rakenteet ovat havaittavissa vain sirpalemaisesti. 

Merkit muinaisjäännöksistä valokuvataan, mitataan ja kuvaillaan sanallisesti. Dokumentointi suoritetaan takymetrimittauksena, suoraan kolmiulotteiseen koordinaatistoon. − Rakenteiden ja maaston tarkastus perustuu etupäässä maanpäällisiin havaintoihin. Maastoa ei juurikaan kaiveta, mutta pieniä koepistoja lapiolla saatetaan tehdä joissain kohdin, Köngäs kertoo.

 − Mikäli projektin toinen vaihe saa rahoituksen, uudistetaan ja päivitetään myös opastusjärjestelmä. Linnotuksella ei ole tällä hetkellä kunnon opasteita, joten matkailijoiden on vaikea löytää sitä, kertoo projektin vetäjä rakennuskonservaattori Päivi Eronen Museovirastosta. − Toisessa vaiheessa on tarkoitus tehdä linnoitukselle myös verkkosivut, jotka parantavat osaltaan saavutettavuutta.

Taavetin linnoitus on muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös. Museovirasto on restauroinut Taavetin linnoitusta 1980-luvulta lähtien työllisyysvaroin ja linnoitus on 1990-luvulta lähtien kuulunut myös hoidettavien muinaisjäännösten piiriin.

Keväällä 2007 käynnistyneessä Kaakkois-Suomen linnoitusten kehittämisprojektissa on aiemmin inventoitu ja dokumentoitu mittaamalla Kärnäkosken ja Järvitaipaleen linnoitukset Savitaipaleella, Utin linnoitus Valkealassa sekä Liikkalan linnoitus Anjalankoskella. Suurin osa projektista rahoitetaan Kaakkois-Suomen TE-keskuksen työllisyysvaroin ja loput Museoviraston varoin.

PM

Taavetti_sitadelli.jpg
Taavetin linnoituksen sisälinnake eli sitadelli on rakennettu 1796. Kuvassa pohjoisosan puolustusmuureja ja poterin eli porttiaukko. Päivi Eronen, MV/RHO.

Taavetti_pienoismalli.jpg
Pienoismalli kuvaa linnoituksen loiston aikaa 1700-luvun lopussa. Päivi Hakanpää, MV/RHO.

dokumentointia_Karnakoskella.jpg
Kärnäkosken linnoitus dokumentoitiin viime vuonna. Kuvassa linnoituksesta otetaan laastinäytettä. Soile Tirilä, MV/RHO.