Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Seurantalot saivat korjausavustuksia

11.3.2009

Suomen Kotiseutuliitto jakoi seurantaloja omistaville yhdistyksille korjausavustuksia 1 574 000 euroa. Avustusta myönnettiin 177 yhdistykselle, keskimäärin 8 890 euroa seurantaloa kohti. Noin puolet avustusta saaneista taloista luokitellaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi rakennuksiksi.

Korjausavustusten turvin aloitetaan tänä vuonna yli 100-vuotiaan, Muuruveden Jyskeen omistaman Mantun talon perusparannus Juankoskella. Kotkassa kunnostetaan kulttuurihistoriallisesti arvokasta Kotkan VPK:n taloa, jonka vanhin osa on vuodelta 1889. Arkkitehti Eva Kuhlefelt Ekelundin suunnitteleman ja 1950-luvulla valmistuneen Liljendalin ruotsinkielisen nuorisoseuran Liljendalgårdenin korjaus aloitetaan myös tänä vuonna. 

Useissa seurantaloissa avustuksen kohteena on vesikaton korjaaminen, mikä on talojen säilymisen kannalta tärkeää. Myös Mantun talon, Kotkan VPK:n ja Liljendalgårdenin korjaushankkeet aloitetaan vesikaton kunnostuksella.

Seurantalojen korjausavustusten turvin jatketaan myös jo alkaneita hankkeita. Esimerkiksi Torniossa Arpelan Kotiseutuyhdistyksen omistaman Rauhalan talon perusparannushanke jatkuu sisätilojen kunnostustöillä. Lempäälän työväentalolla jatketaan juhlasalissa olevien Richard Rautojan kattomaalausten konservointia.

Valtionavustuksella tuetaan kulttuurihistorian säilymistä

Kotiseutuliiton korjausavustusten jako perustuu Seurantaloasiain neuvottelukunnan esitykseen. Neuvottelukunnassa ovat edustettuna seurantaloja omistavien yhdistysten keskusjärjestöt sekä opetusministeriö, ympäristöministeriö, Museovirasto ja Kuntaliitto. Seurantalojen korjausavustus on valtionavustus, jonka jakamisen opetusministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi. Lisäksi Kotiseutuliiton tehtävänä on avustuksiin liittyvä korjausneuvonta.

Seurantalojen korjausavustuksilla pyritään talojen toimivuuden parantamisen ja kunnossapitämisen lisäksi ohjaamaan talojen korjaustöitä siten, että niissä kunnioitettaisiin talojen kulttuurihistoriallisesti ja arkkitehtonisesti arvokkaita piirteitä. Avustuksen saamisen ehtona on, että talo on avoin kaikille käyttäjille.

Seurantalojen korjausavustukset 2009:

 

Suomen Kotiseutuliitto

Muuruveden Manttu 1.jpg
Muuruveden Manttu rakennettiin 1905 nuorisoseurantaloksi. Suojeluskuntatalo- ja manttaalikunnantalovaiheiden jälkeen se siirtyi urheiluseura Muuruveden Jyskyn omistukseen. Juha Rajahalme.
 
MUuruveden Manttu 2.jpg
Mantun salissa on harvinaisia koristemaalauksia. Näyttämöseinälle on maalattu kiviharkkoseinäjäljitelmä, sivuseinillä on klassistisia kreikkalaisaiheisia seinämaalauksia kaarikehyksissä ja katossa ympyräkoristeita. Juha Rajahalme.
  
Isku, edestä.jpg
Hyrynsalmen Kirkonkylän kyläyhdistyksen omistama Iskun talo rakennettiin 1960 arkkitehti Matti Hakalan luonnoksen pohjalta. Siinä hyödynnettiin toisen kainuulaisen urheiluseurantalon, Vaalan Karhun, piirustuksia. Pulpettikatot ovat rakentamisajankohdalle tyypillisiä. Juha Hankkila