Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Outokummun Kaivosmuseo kunnostetaan

30.10.2009

– Outokummun Kaivosmuseo sulkee ovensa marraskuun alussa, ja alamme pakata museoesineitä pois rakennuksen peruskorjauksen tieltä, kertoo vt. museonjohtaja Merja Marin. – Muutamia ryhmiä otetaan silti vielä vastaan, ja joulun tienoilla museotunneli on muutaman viikon auki jouluasussa.

Museorakennus on arkkitehti W.G. Palmqvistin suunnittelema vanha Kaivostupa vuodelta 1927. Se rakennettiin alun perin kaivosmiesten pesu- ja pukutiloiksi.

– Rahoitus Kaivostuvan korjaukseen on varmistunut ja suunnittelijatkin on jo valittu. Tämän vuoden puolella täytyy vielä tehdä selvityksiä, sillä talon rakenteista on paljastunut yllätyksiä. Esimerkiksi jotkin puurakenteet ovat osoittautuneet lahonneiksi. Aikanaan on myös purettu muutamia kantavia ristikoita ja seiniä, ja välikattojen kestävyys täytyy tutkia. Peruskorjaus alkaa ensi vuoden alussa.

Malmiesiintymä löytyi lähes sata vuotta sitten

Outokummun kuparimalmi löydettiin 1910 ja varsinainen kaivostoiminta aloitettiin 1913.

– Outokummun malmiesiintymän löytymisestä tulee siis kuluneeksi ensi vuonna 100 vuotta, joten meillä on remontin keskellä juhlavuosi tiedossa. Saamme onneksi väliaikaiset tilat käyttöömme Korjauspajasta. Se on idyllinen tiilirakennus, jonka ikkunat ja katto kunnostettiin juuri tänä kesänä. Rakennamme sinne ensi kesäksi juhlanäyttelyn.

Outokummun vanha kuparikaivosalue on teollisuushistoriallisesti arvokas. Sieltä alkoi maamme suurteollinen kaivostoiminta. Kaivoksen suurtuotanto alkoi vuosina 1927–28 ja kesti 1950-luvulle. Jäljellä olevan malmin kaivamista varten rakennettiin tuolloin uusi nostokuilu: Keretin kaivos 96 metriä korkeine torneineen valmistui 1954 vanhan kaivoksen läheisyyteen. Vanhalla kaivosalueella avattiin museo 1982. Kaivostoiminta päättyi vuonna 1989.

Kaivosmuseossa oli vieraillut vuonna 2009 lokakuun loppuun mennessä 7814 kävijää.

– Se on parannus edellisvuoteen, jolloin kävijöitä oli koko vuonna 6000, Merja Marin iloitsee.

Kaivosalue kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon. Outokummussa on säilynyt kaivostuvan lisäksi 1920-luvulta mm. murskaamo ja nostotorni, nostokonehuone ja rikastamo sekä vanha voima-asema, joista suurin osa on W.G. Palmqvistin suunnittelemia. Ne kertovat kaivoksen suurtuotantokaudesta. Lisäksi alueella on vanha kaivoskonttori ja sairaala vuodelta 1913 sekä uusi konttori vuodelta 1939. Ne ovat kaikki arkkitehti Uno Ullbergin suunnittelemia.

Museorakennuksen korjaustyöt ja uusi perusnäyttely valmistuvat vuoden 2011 loppuun mennessä. EU-rahoitteisen korjaushankkeen vaiheita voi seurata Kaivosmuseon verkkosivuilla.

PM

Outokummun kaivosmuseon verkkosivut

 

Kaivostupa.jpg
Vanha Kaivostupa rakennettiin kaivosmiehille varusteiden vaihtoa ja peseytymistä varten. Kuva vuoden 1930 tienoilta. Nykyisin rakennuksessa toimii Kaivosmuseo. Outokummun Kaivosmuseon arkisto.

Kaivosmuseo.jpg
Kaivosmuseon vanha näyttely sulkeutuu. Uusi perusnäyttely avataan vuoden 2011 lopussa. Juhana Venemies/Outokummun Kaivosmuseo.

kaivostorni.jpg
Vanhan kaivoksen nostotorni on 1920-luvulta. Soile Tirilä, MV/RHO.

keretin_kaivostorni.jpg
Keretin 96 metrin korkuinen kaivostorni valmistui 1954. Marianne Rautiainen, MV/RHO.