Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Oopperajuhlat sai uudet puku-ja maskeeraustilat

8.6.2009

– Uudet tilat parantavat oleellisesti työskentelyämme. Aiemmat maskeeraustilat olivat oikeastaan läpikulkutilaa, eikä niissä ollut työrauhaa. Uusi korkeampi ja hyvin valaistu tila on ihan oikea maskeeraamo, iloitsee Savonlinnan Oopperajuhlien päämaskeeraaja Pekka Helynen.

– Oli hienoa, että Oopperajuhlien edustajat saivat olla mukana suunnittelukokouksissa alusta alkaen, näin saimme toiveemme kuuluviin, hän lisää.

Toiminnallisten tilojen suunnittelu keskiaikaiseen linnaan on haastavaa. Pukutilat rakennettiin alunperin 1970-luvulla esilinnan pohjoissiipeen. Ne uudistettiin nyt lähes täysin – vain vanha pesuallasrivistö turkooseine pöytätasoineen sai jäädä paikoilleen. Rakennuksen luonnonkivisten puolustusmuurien rajaama sisätila on vajaan neljän metrin levyinen, ja välipohjien betonipalkistot asettavat rajat huonekorkeudelle.

Olavinlinnan arkkitehtina kolmatta vuotta toimiva Hanna Lyytinen keksi vaihtaa aiempien pukuhuoneiden ja maskeeraustilan paikkaa päittäin:

– Näin saatiin molempiin tarkoituksiin paremmin soveltuvat tilat. Lähtökohta tosin oli vaikea, sillä tilat ovat pitkät ja kapeat ja osittain hyvinkin matalat. Tilaa on tarkoitukseen nähden liian vähän, ja käyttäjällä oli korkeat vaatimukset, Lyytinen kertoo. – Lisäksi oli kova kiire, sillä uudet tilat haluttiin valmiiksi ennen tämänvuotisia Oopperajuhlia.

– Lopputulos on kuitenkin onnistunut. Kaikki mahdollinen tila on hyödynnetty: esimerkiksi pukuhuoneiden penkkien alla kulkee ilmanvaihtokanavia.

Tilojen kunnostus lähti liikkeelle kosteusvauriosta

Museovirasto omistaa Olavinlinnan, ja Savonlinnan Oopperajuhlat on linnassa kesäkaudella vuokralaisena. Remontti sai alkunsa kosteusvaurioista, jotka olivat syntyneet tykkitasanteen vuodoista. Mikrobilöydöksistä huolimatta tiloja ei asetettu käyttökieltoon. Museovirasto ei kuitenkaan halunnut ottaa riskiä, että oopperalaulajien terveys kärsisi. Niinpä kesäksi 2008 järjestettiin tilapäiset puku- ja maskeeraustilat järven päällä kelluviin kontteihin. Remontin suunnittelu aloitettiin syksyllä ja tilat kunnostettiin kevään 2009 aikana.

– Tilat on suunniteltu siten, että niitä voidaan käyttää myös talvikaudella. Maskeeraamo on suunniteltu muutettavaksi helposti 12 hengen työpajatilaksi vaikkapa koululaisryhmän käyttöön, Lyytinen kertoo.

Linnan henkilökunta suunnittelikin jo huovutustyöpajaa uuteen tilaan. Ensin on kuitenkin oopperatähtien vuoro testata uudistettujen tilojen toimivuus. Puku- ja maskeeraustilat luovutettiin 4.6. vuokralaisen käyttöön. Oopperajuhlat alkavat 3.7. ja valmistelut ovat jo täydessä vauhdissa.

PM

maskeeraamo.jpg
Savonlinnan Oopperajuhlat sai uuden maskeeraamon. Pinja Metsäranta, MV/RHO.

PekkajaHanna03.jpg
Päämaskeeraaja Pekka Helynen ja arkkitehti Hanna Lyytinen ovat tyytyväisiä lopputulokseen. Pinja Metsäranta, MV/RHO.

pukuhuone.jpg
Matalampiin tiloihin rakennettiin solistien pukuhuoneet. Pinja Metsäranta, MV/RHO.

pesualtaat02.jpg
1970-luvulta säästettiin vain turkoosit pesuallastasot, jotka ovat Antti Nurmesniemen suunnittelemat. Pinja Metsäranta, MV/RHO.