Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Museovirasto korjaa ja restauroi kiinteistöjään

16.2.2009

− Tänä vuonna lähtee käyntiin monta isoa restaurointihanketta, kuten Urajärven kartanon ja Olavinlinnan restauroinnit. Juhlavuotta viettävässä Seurasaaressa tehdään monenlaisia korjauksia ja sinne valmistuu uusi rakennuskonservointiverstas. Suurin yksittäinen hanke on Tamminiemen peruskorjaus. Sitä suunnitellaan ja valmistellaan tämä vuosi, ja varsinaisesti työt käynnistyvät ensi vuoden puolella, kertoo intendentti Selja Flink Museoviraston rakennushistorian osastolta.

− Museovirasto omistaa yli 400 rakennusta, joiden hoitoon on valitettavan vähän resursseja. Tänä vuonna korjauksiin varattu summa on onneksi kasvanut: aikaisemmin oli rakennusten kunnostukseen käytössä miljoona euroa, jatkossa budjettikehys on tuplasti eli 2 miljoonaa. Tämä ei silti ole paljoa, kun Tamminiemen peruskorjaus jo maksaa tuon summan. 

− Rakennushallitus lakkautettiin 15 vuotta sitten. Silloin suuri osa kohteista oli hiljattain peruskorjattuja, mutta korjausvelkaa on nyt kertynyt, joten työmäärä on suuri. Kohteiden restaurointia on teettämässä vain kourallinen ihmisiä, eikä heidän aikansa riitä kaikkeen.

Olavinlinnassa hätäkorjaukset käynnistyivät syksyllä 2007, kun muurit todettiin paikoin erittäin huonokuntoisiksi. Muurien korjaus jatkuu useita vuosia, ja samalla kehitetään uutta laastia, joka vastaisi paremmin historiallisia laasteja.

PM

Lue lisää Museoviraston sivuilta:

Ajankohtaista rakennushistorian osastolla

tamminiemi.jpg
Tamminiemen museo peruskorjataan ja sisäpintoja konservoidaan. Myös puisto kunnostetaan. MV/RHO.

olavinlinna.jpg
Olavinlinnan muurien kunnostus jatkuu useita vuosia. Selja Flink, MV/RHO.