Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Hallitus antoi lakiesityksen Pallaksen rakentamisesta

20.10.2009

Hallitus esittää Pallas-Yllästunturin kansallispuistolakia muutettavaksi niin, että Pallaksen hotellin vuodemäärä voidaan nostaa 320:een ja kerrosala 10 000 kerrosneliömetriin. Nyt Pallaksen matkailukeskuksessa on 130 vuodepaikkaa ja 2400 kerrosneliömetriä sekä 94 paikkainen asuntovaunualue.

Lisäksi Metsähallituksen luontokeskukselle tehdään varaus uudelle enintään 500 kerrosneliömetrin suuruiselle luontokeskukselle. Uudet rakennukset eivät saa olla nykyistä hotellia korkeampia. Laki asettaa lisärakentamisen ylärajan, lopullinen laajuus ratkaistaan asemakaavalla.

Valtioneuvosto liitti lakiesitykseen lausuman, jossa edellytetään yksityiskohtaisen Natura-arvioinnin tekemistä, kun asemakaava laaditaan. Toinen lausuma korostaa Pallas-Yllästunturin ja Kolin kansallispuistojen poikkeuksellista asemaa niissä sallitun rajoitetun matkailurakentamisen osalta. Vastaavaa rakentamista ei tulla sallimaan kyseisten kansallispuistojen muilla alueilla tai maamme muissa kansallispuistoissa.

Luonnon- ja kulttuuriympäristöarvojen on säilyttävä

Museovirasto muistutti lausunnossaan, että Pallastuntureita koskevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet niin, että kulttuuriympäristöarvojen ja luonnonperinnön arvojen säilyminen on varmistettava.
Museoviraston mukaan Pallaksen matkailuhotellin alue on myös yksi tärkeimmistä kotimaisen tunturimatkailun alkuvaiheen kohteista. Sodassa tuhoutuneen tunturihotellin tilalle 1948 valmistuneen, arkkitehti Jouko Ylihannun suunnitteleman hirsisen erämaahotellin vanhimpien osien säilyttämisen tulee olla suunnittelun pohjana. Rakennuksen hirsisessä osassa on säilynyt piirteitä jälleenrakennuskauden romantiikasta. Museovirasto korostaa myös rakennussuunnittelun laadun merkitystä; korkeatasoinen suunnittelu on valtakunnallisesti arvokkaaksi luokitellun alueen rakentamisen ensisijaisia edellytyksiä.

Muualla palvelussamme:

Pallaksella on arvoa myös kulttuuriympäristönä (24.2.2009)

Lakiesitys mahdollistaisi rajoitetun lisärakentamisen Pallaksella (ympäristöministeriö)



 

Pallastunturin_matkailuhotelli_Lapin_ymparistokeskus.jpg
1948 valmistuneen hotellin taustana on viisi Pallastunturien korkeinta keroa. Lapin ympäristökeskus.
2Pallastunturin_matkailuhotelli_Lapin_ymparistokeskus.jpg
Jouko Ylihannu suunnitteli hirsisen erämaahotellin. Lapin ympäristökeskus.
  
pallastunturivanhahotelli.jpg
Väinö Vähäkallion ja Aulis E. Hämäläisen suunnittelema 1938 valmistunut hotelli oli Suomen ensimmäinen tunturihotelli. O.Pietinen, Museovirasto.
  
Pallastun_hotel.jpg
1944 räjäytetyn hotellin sisätiloja. Museovirasto.