Etusivu » Uutiset » Uutiset 2009 » Hangon kaavoitushistoriaa näytteillä
Hangon kaavoitushistoria syventää kuvaa kaupungista
20.11.2009
Marraskuussa Hanko on hiljainen. Rannoilla on yksittäisiä kulkijoita, kesän paikat on suljettu, eivätkä valot syty iltaisin läheskään kaikkiin ikkunoihin. Alle 10 000 asukkaan kaupunki kuitenkin toimii, ja museossa esitellään kaupungin asemakaavoituksen historiaa 1874-1922. Kaupungin suunnittelussa on väliin vastattu kasvavan väkimäärän tarpeisiin, toisinaan suunniteltu suurempaa kuin mihin koskaan päädyttiin.
Hanko perustettiin talvisataman vuoksi vuonna 1874 ja samana vuonna laadittiin myös ensimmäinen asemakaava. August Bomanin piirtämä kaava poikkesi ajalle tyypillisistä suorakulmaisen muotoisista tiukoista ruutukaavoista, sen lähdökohdaksi otettiin topografia, mm. korkeat kalliot Vartiovuori, Korkeavuori ja Pohjoiskallio.
Ensimmäisen asemakaavan viidestä kadusta neljä päättyy Raatihuoneentorille, mikä näin muodosti keskeisen kohdan suunnitelmassa. Vanhimman asemakaavan kadut ovat edelleen käytössä, Raatihuoneen torin keskeinen asema ei enää ole yhtä selvä. Asemakaavaa tarkistettiin 1878, tuolloin laajennettiin joitakin tontteja ja uusia suunniteltiin puistolammen ympäristöön.
1890 oli kaupungin tontit jo rakennettu ja kaupunki kasvoi edelleen. Uutta asemakaavaa alettiin suunnitella, kasvusuuntana nähtiin radan pohjoispuolinen alue. Näyttelytekstit valottavat kaavoituksen vaikeutta: ennen kuin uusi kaava 1900 vahvistettiin Pietarissa, oli sitä varten istunut kolme asemakaavakomiteaa ja suunnitelmia oli lähetetty lausunnolle mm. Gustaf Nyströmille ja Helsingin kaupungininsinöörille. Suunnitelmissa oli 230 uutta tonttia, joille voitaisiin rakentaa kivitaloja 10 000 hengelle. Rautatien pohjoispuoli kaavoitettiin eri tavalla kuin eteläpuoli. Sinne tehtiin neljä katua rautatien suuntaisesti ja näiden yli suunniteltiin 13 linjakatua. Suunnitelmasta ovat jäljellä vain neljä pitkittäistä pääkatua, tonttijako ja poikkakatujen sijoittelu on alkuperäisestä muuttunut. Kaupungin alue oli 1800-luvun loppukymmenillä ahdas, ja tehtaiden ja sataman tarjoamien työmahdollisuuksien vuoksi Hankoon tuleva uusi väestö asettui asumaan kaupunginrajan ulkopuolelle. Ongelmaa yritettiin ratkaista ostamalla alueita kaupungille, ja senaatti pakkolunasti alueita jo 1875. Nämä jaettiin 41 palstaan, jotka edelleen vuokrattiin viljelykseen ja hyötykäyttöön. 1900 asemakaavan pohjoispuoliselta Isoniityn alueelta vuokrattiin 1901-08 64 palstaa kaupunginlääkäri Sam Chydeniuksen aloitteesta.
Huvilakulttuuri kukoisti kaavoittamattomalla alueella
Hankoon 1878 perustettu merikylpylä toi mukanaan turistit. Hoitolaitoksen luonne muuttui nopeasti kesänvietto- ja seurustelupaikaksi. Näyttelyn toinen osa esittelee Hangon puisto- ja puutarhasuunnitelmia, joista keskeisin on juuri Kylpyläpuisto. Se sijaitsi kaavoitetun alueen ulkopuolella ja kylpylän lähelle nousi näyttäviä huviloita. Huvilat rakennettiin kaksi- ja kolmikerroksisiksi. Kaava-alueella ne olisivat olleet palovaaran vuoksi rakennusjärjestyksen vastaisia. Huvila-alueelle laadittiin 1913 asemakaava, mitä ei kuitenkaan toteutettu. Vuoden 1924 kartassa näkyvät silloiset huvilat ja Mannerheimintien päähän tehdyt komeat suunnitelmat, jotka eivät kuitenkaan toteutuneet. Huvila-alue liitettiin asemakaavaan vasta 1968.
Kylpylän ympärille suunniteltiin englantilainen puisto jo 1878. Se ulottui puistolammesta Kolalahteen, ja siellä oli hiekkateitä, istutuksia ja pelikenttiä. Kylpylävieraita viihdyttivät puiston huvimajat, keilarata, ratsastusmaneesi, soittolava, kioskit ja rvintolat. Kylpylän ja Kasinon edustalle tehtiin symmetriset nurmikentät, kukkaistutukset ja hiekkakäytävät. Plagen- rannalle, mikä tunnetaan myös Karusellirantana, valmistui puinen liukumäki 1927. Se oli korkea rakennelma, josta laskettiin alas kookosmatoilla. Liukurata soveltui paremmin aikuisille kuin lapsille. Liuku oli myös maksullinen. Vesikarusellia suunniteltiin jo 30-luvulla , mutta se toteutettiin myöhemmin.
Hangon museo täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlavuoden aikana Hangon museo on tuottanut viisi paikkakunnan historiaan liittyvää näyttelyä
MLI
Muualla palvelussamme:
Hankoon perustettiin kansallinen kaupunkipuisto (20.5.2008)
Korjaus ja täydennysrakentaminen palkittiin Hangossa (14.10.2008)


