Etusivu » Uutiset » Uutiset 2009 » Perinnelaivat täyttävät Lauritsalan telakan
Perinnelaivat täyttävät Lauritsalan telakan
9.3.2009
Vaikka Kaakkois-Suomen ympäristökeskus päätti olla suojelematta Lauritsalan telakka-alueen Lappeenrannan Kanavansuulla, ei telakka-alue ole uhattuna.
– Kielteinen suojelupäätös oli meille pettymys, mutta telakka on hyvissä käsissä ja meillä on pyrkimys säilyttää se mahdollisimman alkuperäisenä, kertoo Kanavansuun Perinnelaivatelakkayhdistyksen puheenjohtaja Vesa Tuominen. Suojelupäätös olisi vahvistanut tämän pyrkimyksen.
Telakan suojelua haki Suomen Höyrypursiseura. Sekä Etelä-Karjalan museo että Museovirasto kannattivat rakennussuojelulain käyttöä, mutta ympäristökeskus arvioi, ettei telakalla ole huomattavaa valtakunnallista merkitystä. Ympäristökeskuksen mukaan sillä on kuitenkin merkittävää kulttuuri-, teollisuus- ja taloushistoriallista arvoa, ja suojelu voidaan ratkaista asemakaavoituksen keinoin.
Kanavansuun perinnelaivatelakkayhdistys on hallinnoinut telakkaa puolitoista vuotta. UPM - Kymmene Metsä vuokrasi alueen yhdistykselle syksyllä 2007. Yhdistys sitoutui tuolloin telakkatoiminnan ylläpitämiseen ja pitkäaikaiseen kehittämiseen.
Telakka luo puitteet perinnelaivaharrastukselle
Telakka tarjoaa laituripaikkoja ja telakointipalveluita aiemmin ammattikäytössä olleille laivoille.
– Tarjoamme lisäksi mahdollisuuden tehdä laajojakin kunnostustöitä, joita näissä laivoissa on usein, Vesa Tuominen kertoo. Tarkoitus on tarjota puitteet perinnelaivaharrastukselle. Lisäksi yhdistys kerää ja tallentaa laivaperinnettä. Vesa Tuomisen mukaan höyrylaivoja kulkee Suomen vesillä noin sata, dieselöityjen entisten höyrylaivojen määrää hän ei uskalla arvioida.
– Puutavarayhtiöillä näitä laivoja, pääasiassa hinaajia, oli satoja. Säilyneistä aluksista suuri osa on dieselöity joko yhtiöiden tai uusien yksityisomistajien toimesta jo 1950-luvulta lähtien. Osa on rakennettu käytännössä lähes uudelleen, hän kertoo. Suomen Höyrypursiseuraan on rekisteröity 80 alusta, ja seura järjestää muun toiminnan ohella vuosittain regatan Saimaalla. Höyrypursiseura on myös Perinnelaivatelakkayhdistyksen jäsen.
– Toimintaa rahoitetaan tarjoamalla talvisäilytys- ja telakointipalveluja telakkaa kotisatamanaan pitävien laivojen lisäksi myös muille aluksille ja veneille. Asiakkaina on Saimaan ammattiliikenteen harjoittajia, suurten yksityisalusten omistajia koko Imatra-Lappeenranta –alueelta. Esimerkiksi Lappeenrannan kaupungin alukset nostetaan määrävälein ylös katsastusta ja korjauksia varten, Tuominen kertoo.
Yhdistys tekee työtä talkoovoimin, ja varat käytetään alueen kunnostukseen ja kehittämiseen. Talkoita riittää pitkälle tulevaisuuteen, sillä kunnostettavaa on runsaasti.
– Ennen meitä alue oli vuokralla yksityisellä yrittäjällä aina vuoden vuokrasopimuksilla, joten kymmeneen vuoteen alueella ei juuri tehty kunnostustöitä. Hyvä puoli on se, että rakennukset ovat säilyneet alkuperäisessä asussaan, hän toteaa.
Telakka on osa Saimaan kanavan ja Suomen metsäteollisuuden historiaa
Kanavansuun telakka-alue on perustettu vuonna 1892 ja se on yksi harvoista lähes alkuperäisessä asussaan olevista sisävesitelakoista Suomessa. Se oli alun perin osa norjalaisten Salvesenien suursahaa Saimaan kanavan suulla, ja palveli laitoksen uitto- ja laivaustoimintaa. Lotjaveistämö ja telakka otettiin käyttöön 1893 tai kohta sen jälkeen.
Salvesenien laitokset siirtyivät Kaukas Fabriker Ab:lle 1916. Yhtiö rakensi 1920- ja 30-luvuilla mm. Kanavansuun asuinalueita. Telakan rakennuskantaa uusittiin noin 1924. Museoviraston tutkija Timo Kantonen arvelee, että suunnittelijana käytettiin W.G.Palmqvistia, johon Kaukas luotti monissa muissakin rakennushankkeissa. 1920-luvun klassistisia tyylipiirteitä omaavat välinevarasto ja pasararakennus yhdistyvät tämän piirtämiin samanikäisiin Telakkamäen asuinrakennuksiin.
Tiiliseinäistä paja- ja toimistorakennusta laajennettiin 1950-luvulla, ja siellä on säilynyt työkoneita, työtiloja ja vinssikoneisto. Teknistä laitteistoa on jäljellä myös pasararakennuksessa. Laivojen välinevarasto 1920-luvulta on edelleen alkuperäiskäytössä, ja sen eteläseinustalla on sahakatos vanhoine työkoneineen. Keluvenevarasto nostoluiskineen, kiskoineen ja vaunuineen on harvinainen uittoperinteen jäänne. Keluveneillä hinattiin pieniä puulauttoja. Kiskojen avulla veneitä voitiin nostaa vedestä varastoon, ja varaston sisällä olevien kiskojen avulla liikutella ja varastoida päällekkäin.
Toiminnallisesti telakan keskeisin rakennelma on nostoluiska (nostorata), joka on sijainnut samalla kohden telakan perustamisesta lähtien. Kiskotettua luiskaa, kelkkavaunua ja vinssiä käytetään edelleen säännöllisesti. Myös telakan laivalaiturit ovat sijainneet vanhastaan samalla kohden, laskuluiskan edustan molemmin puolin. Rannansuuntaiset laiturit ovat ulottuneet aiemmin pidemmälle ja ehyempinä. Telakkarakennelmista varsinkin nostoluiskalla ja laivalaitureilla on olennainen merkitys osana telakan muodostamaa kulttuurihistoriallista kokonaisuutta.
Telakan merkitys väheni, kuin uitosta luovuttiin
Telakka siirtyi 1960-luvulla Tehdaspuu Oy:lle ja sittemmin UPM-Kymmene Oyj:lle. Sen käyttö väheni, kun uitosta siirryttiin maakuljetuksiin. 1980- ja 90-luvuilla metsäteollisuusyritykset luopuivat valtaosasta hinaajia ja laivauskalustoa. Tällä vuosituhannella telakka on vakiintunut tärkeäksi osaksi Etelä-Saimaan harrastuspohjaista perinne- ja muuta laivatoimintaa.
Lauritsalan telakka oli sisävesialueen suurtelakka ja oikeastaan ainoa siihen verrattava on Laitaatsillan telakkaan Savonlinnassa. Se on harvoja ominaispiirteensä säilyttäneitä sisävesiliikenteen ja uiton ympäristöjä Saimaan kanavan ensimmäiseltä toimintakaudelta 1857–1939.
Voimassa olevassa asemakaavassa telakka on teollisuusrakennusten korttelialuetta (TY). Museoviraston lausunnossa todetaan, ettei alueen erityisarvoja ole selvästikään riittävästi tunnistettu. Alueen piirteiden tarkempi selvittäminen varsinkin sisävesiliikenteen ja telakkaperinteen näkökulmasta on jatkossa tarpeellista esimerkiksi aluetta koskevien kehittämishankkeiden yhteydessä.
MLI
