Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

1.maailmansodan aikainen suojahuone löytyi Espoon Ruukinrannasta

24.7.2008

Ruukinrannasta on löytynyt ensimmäisen maailmansodan aikaisen betonisen suojahuoneen raunio. –  Se löytyi, kun tielinjaa alettiin paaluttaa uutta tietä varten,  kertoo Museoviraston rakennushistorian osaston tutkija, arkeologi John Lagerstedt.

Maastossa näkyvä osa on hevosenkengänmuotoinen, alkuaan rakennelma on ollut neliömäinen. Sen etuseinä on ollut luultavasti hirrestä, mutta lahonnut pois. Kulmat näkyvät edelleen, mutta betonikatto on romahtanut huoneen päälle. Katto on ollut parin metrin paksuinen, betoninen osa noin metrin. Huone on ollut iso, noin 20 x 10 metriä, mutta se on jäänyt hyvin puiden ja pusikoiden peittoon.  

–  Tämä kohde on  jäänyt puuttumaan kaikista inventoinneista. Se ei toisaalta ole ihme, koska 1. maailmansodan aikaisia linnoitteita on ollut pääkaupunkiseudulla yli 600, kertoo Lagerstedt.

Säilyttämisen sijaan tutkitaan ja dokumentoidaan

Museovirasto pääti, että tämän muinaisjäännöksen kohdalla riittää sen tutkiminen ja dokumentointi Säilyttäminen olisi edellyttänyt koko tiehankkeen uudelleen suunnittelua ja viivästyttänyt sitä vuosilla.

Uuden, Turunväylän yli johtavan tien rakentaminen oli jo aloitettu. Tie vie Akseli Gallen-Kallelan tieltä Vermon raviradalle ja helpottaa mm. Gallen-Kallelan museon saavutettavuutta. Lisäksi rakennetaan ramppi Turunväylälle. Tien linjausta rajoittaa korkeajännitelinja, joten uuden vaihtoehdon hakeminen olisi ollut työlästä.  Nyt tie tulee kulkemaan osin suojahuoneen päällä, mutta jokin osa rauniosta pystytään ehkä säilyttämään.

– Näin iso suojahuone on harvinainen, mutta ei täysin ainutlaatuinen. Suojahuoneita tehtiin tuohon aikaan useita, alkaen muutaman neliömetrinkokoisista pienistä huoneista tällaisiin isoihin. Yhtään isoa huonetta ei ole säilynyt ehjänä. Lagerstedt kertoo.

– Dokumentointi ja tutkimus on tärkeää. Vastaavista rakennelmista on löytynyt hyvin vähän rakennusajan suunnitelmia tai piirroksia, suurin osa informaatiosta on saatu maastotutkimuksilla.

– Tietoa suojahuoneen sisärakenteista ei toistaiseksi ole: ei tiedetä, miten katto tuettu ja mitä materiaalia väliseinät ovat. Emme myöskään tiedä onko tämä ammus- tai ruutivarasto vai miehistösuoja, Lagerstedt kertoo.

Kaivuut alkavat elokuussa

Kaivaukset aloitetaan 11.elokuuta, John Lagerstedt johtaa kaivauksia, lisäksi on kaksi kaivajaa, apulaistutkija ja tutkimusapulainen. Maastotöille on aikaa kolme viikkoa. Nyt jo Espoon kaupunki on kaatanut alueelta puut, ja ne viedään pois ennen töiden alkua.

– Aluksi kaivetaan lapiolla ehjän katon osan päälle kertynyt maa pois. Sitten katto dokumentoidaan valokuvaamalla, mittaamalla ja piirtämällä. Kaivuri vie pois huoneeseen romahtaneen katon. Sitten katsotaan löytyykö seinä- ja lattiarakenteista mitään jälkiä. Lattiapinta tutkitaan. Varsinaisia esinelöytöjä ei nyt haeta – kivaa olisi jos löytyisi joku nappi tai kolikko. Tässä kuitenkin on pääasiana rakenteiden selvittäminen, Lagerstedt selvittää.

Kaivausten johtaja on koko kolme viikkoa paikan päällä ja ohjaa tutkimusta: mistä kaivetaan ja missä järjestyksessä. Hän vastaa myös siitä, että työt sujuvat hyvin, eikä tule turhia odotteluja.

Pääkaupunkiseudun yli 600 ensimmäisen maailmansodan linnoituslaitteesta vain kolmasosa on säilynyt

Venäläinen sotilashallinto rakensi laajat linnoitukset pääkaupunkiseudulle 1914-1918. Ne hylättiin jo 1918, ja todennäköisesti kaikki niistä irtoavat osat käytettiin hyödyksi muualla, kuten metallisosat, ikkunat, ovet, saranat ja ikkunanpokat. Linnoituslaitteista on tuhoutunut täysin yksi kolmasosa, osittain kolmasosa ja kohtalaisessa kunnossa säilyneitä kohteita, joista voi hahmottaa toiminnallisen kokonaisuuden on säilynyt yksi kolmasosa.

Mitä hyötyä on tutkimuksesta, kun itse kohde kuitenkin katoaa?

–  Se helpottaa jatkossa vastaavien kohteiden tutkimusta ja dokumentointia.  Lisäksi Museovirastolla on monia kohteita, joiden hoitoon tiedoista voi olla hyötyä. Ne voivat auttaa myöhemmin konservoinnissa.

–  Tämä tutkimus myös tuhoaa kohdetta, joten tarkka dokumentointi ja raportointi on tärkeää. Niin että sadan vuoden kuluttua joku voi kaivauskertomuksesta saada tarkan käsityksen tästä paikasta, ja löytää siitä yksityiskohtia, joihin me emme vielä osaa kiinnittää erityistä huomiota. John Lagerstedt sanoo.

Yhteistyö kaupungin, tielaitoksen ja Espoon kaupunginmuseon kanssa on sujunut hyvin, ja kaupunki toimittaa myös kaivurin. Tutkimuksen maksavat Tiehallinto ja Espoon kaupunki.

MLI

Helsingin maa- ja merilinnoitus - Pääkaupunkiseudun linnoitteita käsittelevä www-sivusto

 

 

john1.jpg
John Lgerstedt osoittaa suojahuoneen rauniota raivausjätteen alta. MLI, MV/RHO.
  
ruukinrantayleis.jpg
Betoniseinästä osa on säilynyt,kun taas hirsiosat ovat joko lahonneet tai ne on viety muualle. John Lagerstedt, MV/RHO.
osaseinää.jpg
Noin kolmasosa pääkaupunkiseudun 1. maailmansodan linnoituslaitteista on edelleen hahmotettavissa. JL, MV/RHO.
 
pusikonallarakenteita.jpg
Espoon kaupunki vie raivausjätteet pois ennen kaivausten alkua. JL, MV/RHO.
 
john3.jpg
Kaivausten valmisteluun kuuluu mm. työmaakopin järjestäminen, jotta kaivajat voivat syödä eväitään ja paeta suojaan pahimmilta sateilta. MLI, MV/RHO.
 
Maununneva.jpg
Maununnevan suojahuoneen betonikatto on säilynyt. John Lagerstedt.