Etusivu » Uutiset » Uutiset 2008 » Rakennusperinnön hoidon avustukset on jaettu
Rakennusperinnön hoidon avustukset on jaettu
19.6.2008
Museovirasto, alueelliset ympäristökeskukset ja Suomen Kotiseutuliitto ovat jakaneet vuoden 2008 avustukset kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjauksiin.
Ympäristöministeriön alaiset alueelliset ympäristökeskukset myönsivät rakennusperinnönhoitoavustuksia yhteensä 2 350 000 euroa. Tavallisimpia avustushankkeita olivat yksityisten asuinrakennusten katto- perustus- ja julkisivukorjaukset. Avustettavien kohteiden monipuolisuudesta kertovat Korkeasaaren eläintarhan karhulinna Helsingissä, Viensuun tuulimylly Lieksassa, Söderskärin majakka Suomenlahden ulkosaaristossa sekä Kortepohjan modernin rakennusperinnön inventointi Jyväskylässä. Jaetut summat vaihtelivat noin 400–15 000 euron välillä.
Museovirasto avusti myös harvinaisia rakennustyyppejä
Museovirasto jakoi entistämisavustuksia 1 019 000 euroa. Hakemuksia saapui 482, ja 200 kohdetta sai avustusta. Keskimääräinen avustussumma oli noin 5000 euroa. Pienin, 500 euron summa myönnettiin viljamakasiinin kivijalan korjaamiseen. Suurimmat, 20 000 euron avustukset myönnettiin Teijon kirkon lanterniinin korjaamiseen, Erstan kartanon julkisivun kunnostukseen sekä Pyhän Henrikin kirkon lasimaalausten restaurointiin. Suurin osa avustuskohteista on yksityishenkilöiden omistamia asuin- ja piharakennuksia. Harvinaisia rakennustyyppejä edustavat vesi- ja tuulimyllyt.
Museovirasto avusti myös Suomen maailmanperintökohteiden entistämistä, tutkimusta ja valistustoimintaa yhteensä 250 000 eurolla. Avustusta myönnettiin mm. Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan paloturvallisuuden parantamiseen sekä Sammallahdenmäen luonto-opasteisiin. Vanhaan Raumaan ja Suomenlinnaan myönnettiin avustusta 33 yksityistalon kunnostukseen.
Seurantalojen korjaustyöt tehdään pääosin talkoovoimin
Suomen Kotiseutuliitto jakoi noin 1 500 000 euroa aatteellisille seuroille ja työväenyhdistyksille seurantalojen korjauksiin. Avustuksen ehtona on, että talo on avoin kaikille käyttäjille. Avustuskohteita on lähes 200, ja keskimääräinen avustussumma on 8 000 euroa. Avustuksia myönnettäessä kiinnitettiin erityistä huomiota rakennuksen kulttuurihistorialliseen arvoon sekä alueen kokoontumistilojen tarpeeseen. Suurin avustus, 45 000 euroa myönnettiin Haminan Työväentalon entistämis- ja laajennustöihin. Alvar Aallon suunnitteleman Jyväskylän Työväentalon sisustustöihin myönnettiin 10 000 euron avustus. Rakennussuojelulailla suojellun talon korjauksen kustannusarvio ylittää miljoona euroa, ja sitä on avustettu aiemmin lähes 200 000 eurolla.
Museoviraston entistämisavustusten ja ympäristökeskusten rakennusperinnönhoitoavustusten seuraava hakuaika on 1.9.-31.10.2008. Seurantalojen korjausavustusten haku päättyy vuosittain 30.9.
Linkit
Museoviraston myöntämät entistämisavustukset vuonna 2008
Museoviraston avustukset maailmanperintökohteille vuonna 2008
Seurantalojen korjausavustukset vuonna 2008
Uudenmaan ympäristökeskuksen avustukset rakennusperinnön hoitoon 2008
Hämeen ympäristökeskuksen avustukset rakennusperinnön hoitoon 2008
Pirkanmaan ympäristökeskuksen avustukset rakennusperinnön hoitoon 2008
Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen avustukset rakennusperinnön hoitoon 2008
Etelä-Savon ympäristökeskusen avustukset rakennusperinnön hoitoon 2008
Pohjois-Savon ympäristökeskuksen avustukset rakennusperinnön hoitoon 2008
Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen avustukset rakennusperinnön hoitoon 2008
Keski-Suomen ympäristökeskuksen avustukset rakennusperinnön hoitoon 2008
Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen avustukset rakennusperinnön hoitoon 2008
Kainuun ympäristökeskuksen avustukset rakennusperinnön hoitoon 2008
Lapin ympäristökeskuksen avustukset rakennusperinnön hoitoon 2008




