Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Ydinvoimalasuunnitelma vaarantaa Svartholman linnoituksen käytön

9.5.2007

Loviisan kaupunginvaltuusto käsittelee tänään tontin myymistä energiayhtiö E.ON Suomelle. Svartholman merilinnoituksen lähellä olevalle tontille suunnitellaan ydinvoimalaa. Museovirasto on huolestunut myymisestä, koska ydinvoimalan vaatimat suojavyöhykkeet haittaisivat todennäköisesti Svartholman linnoituksen hoitoa ja käyttöä.

Museovirasto omistaa muinaismuistolailla suojellun Svartholman ja sen viereiset saaret. Svartholma on kansallinen monumentti, jota on restauroitu vuodesta 1963 lähtien. Sitä kehitetään kulttuurimatkailukohteena, ja kävijämäärä kasvaa jatkuvasti. Vuonna 2006 linnoituksessa vieraili yli 20 000 matkailijaa. Linnoituksen kehittämiseen on käytetty jo yli 2,4 miljoonaa euroa yhteiskunnan varoja. Kehittämistä ovat rahoittaneet Loviisan kaupunki, työministeriö ja EU:n aluekehitysrahasto sekä Museovirasto.

Ydinvoimala sijoittuisi alle kilometrin päähän Svartholman linnoituksesta ja muuttaisi rajusti maisemaa. Myös linnoituksen hoito ja matkailukäyttö kyseenalaistuvat. Museoviraston mielestä jo ennen tonttikaupan vahvistamista tulisi arvioida onko linnoituksen hoito ja matkailukäyttö mahdollista voimalan rakentamisen jälkeen. Museovirasto on lähettänyt tonttikauppaa koskevan kirjeen Loviisan kaupunginhallitukselle ja valtuustoryhmille.

Loviisan kaupunginvaltuuston esityslistalla tonttikauppaan esitetään myös yhteistoimintasopimusta, jonka mukaan Loviisan kaupunki sitoutuu edistämään E.ON Suomi Oy:n ydinvoimalahanketta kaikin tavoin.

MLI

 Museoviraston tiedote

Loviisan kaupunginvaltuuston esityslista

svartholma.jpg
Svartholman merilinnoitus on suojeltu muinaismuistolailla. Hannu Vallas, MV

Svartholm_02.jpg
Uusi ydinvoimala sijoitettaisiin alle kilometrin päähän Svartholman linnoituksesta. Johanna Nordman, MV.

Svartholm_03.jpg
Svartholman merilinnoitusta on restauroitu vuodesta 1963 lähtien. MV.