Etusivu » Uutiset » Uutiset 2007 » Wikeströmin talo Turussa puretaan
Wikeströmin talo Turussa puretaan
30.8.2007
Turun hallinto-oikeus on päättänyt, että Wikeströmin talo Turun keskustassa voidaan purkaa. Kaupunginvaltuusto päätti marraskuussa hyväksyä Linnankatu 3-5 kaavamuutoksen, joka mahdollistaa ns. sinisen jugendtalon ja sen viereisen vaaleanpunaisen makasiinin purkamisen. Meidän Turku ry valitti päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen, jonka keskiviikkoisen päätöksen mukaan rakennuksilla ei ole sellaisia erityisiä arvoja, joiden vuoksi ne olisi suojeltava.
Meidän Turku ry:n puheenjohtaja Pauliina de Anna pitää päätöstä ikävänä:
– On harmillista, että jälleen kerran purku-uhan alaisena on rakennustaiteellista ja kaupunkikuvallista arvoa omaava rakennus. Turussa on ennenkin käytetty perusteena vanhan purkamiselle, ettei rakennus istu kaupunkikuvaan. Kun vanhojen matalien rakennusten viereen on rakennettu 1960-70-luvuilla korkeita kerrostaloja, halutaan vanhat rakennukset korvata uusilla ja korkeammilla kaupunkikuvallisen yhtenäisyyden nimissä.
– Sekä museoviranomaisen että Meidän Turku ry:n mielestä tontille voisi kuitenkin rakentaa siten, että ainakin Wikeströmin päärakennus säilytettäisiin. Tällöin saataisiin kaupunkikuvasta rikkaampi.
Kerroksellisuutta kaupunkikuvaan
Wikeströmin talo on arkkitehti Carl Armfeltin suunnittelema. Se valmistui vuonna 1904 konsuli Oscar Wikeströmin asunnoksi. Rakennuksen alakerros on tiili- ja yläkerros hirsirunkoinen. Rakennus on hyväkuntoinen ja säilyttänyt hyvin tyylipiirteensä Koulukadun ja pihan julkisivuissa. Linnankadun puoleinen pääty ja sisätilat on muutettu 1960-luvun alussa, jolloin rakennuksesta tuli Wikeströmin perheyrityksen toimitalo. Pihalla sijaitseva vaaleanpunainen makasiinirakennus on vuodelta 1911.
Wikeströmin laivakonttori ja kauppahuone (myöhemmin Wikeström & Krogius) on sijainnut paikalla 1800-luvun lopulta alkaen. Museoviraston mukaan Turun kaupungin tulisi säilyttää kansallisesti merkittävät teollisuus- ja merenkulkuhistorian muistomerkkinsä, joita on säilynyt vain muutama. Tontin eteläosassa on nyt puisto. Siihen ja muulle tonttialueelle voitaisiin Museoviraston mukaan taitavalla suunnittelulla sijoittaa uusi rakennus alentamatta tontin rakennusoikeutta kohtuuttomasti.
Hallinto-oikeuden päätös ihmetyttää
Turun hallinto-oikeus totesi, että jugendtalolla piharakennuksineen on paikallista kulttuurihistoriallista arvoa. Hallinto-oikeuden mukaan 1960-luvulla tehty julkisivumuutos kuitenkin alentaa päärakennuksen rakennustaiteellista arvoa. Hallinto-oikeus katsoi, ettei rakennuksilla ole sellaisia erityisiä arvoja, joiden vuoksi ne olisi suojeltava.
De Anna ei ole vielä nähnyt päätöstä perusteluineen. Hän pitää kuitenkin varmana, että yhdistys valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
– Meillä on vertauskohtana Volvo Auton tapaus Helsingissä. Tapaus oli hyvin samantyyppinen: Helsingin kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaavan, joka mahdollisti Volvo Auton purkamisen. Helsingin hallinto-oikeus vahvisti päätöksen, mutta Korkein hallinto-oikeus kumosi sen. Aiomme siis jatkaa taistelua wikeströmin talon säilyttämiseksi.
PM
Turun keskustan vanhalle jugentalolle purkutuomio (YLE:n uutinen 29.8.)
Turun Wikeströmin talon purku ei olisi lain vastaista (Turun Sanomat 30.8)
Turun hallinto-oikeuden tiedote 29.8.
Muualla palvelussamme:
Oranssi ry vaatii rakennussuojelulainsäädännön uudistamista (11.12.2006)


