Etusivu » Uutiset » Uutiset 2007 » Wanhassa Wara parempi palkittiin
Wanhassa Wara parempi palkittiin
7.12.2007
Loviisalaiset vanhojen talojen omistajat ovat kolmena kesänä avanneet kotinsa ovet yleisölle Wanhassa Wara parempi -päivien ajaksi. He ovat näyttäneet kunnostustöitään ja kertoneet ratkaisuistaan kiinnostuneille. Uudenmaan ympäristöpalkinto 2007 myönnettiin Loviisan Kulttuuri- ja Ympäristöliikkeelle Wanhassa Wara Parempi perinne- ja korjausrakentamisen päivistä.
Päivien ansiosta kulttuuriympäristön arvostus kasvaa, vanhat työtavat periytyvät eteenpäin ja perinnekasvit säilyttävät paikkansa vanhoissa pihapiireissä, todetaan palkinnon perusteluissa. Päivien aikana saatavilla on ollut paljon tietoa vanhoista rakentamismenetelmistä ja -materiaaleista. Useimpia taloja kunnostetaan herkillä työtavoilla pikkuhiljaa, näin jokavuotinen kävijä näkee kunnostuksen koko kaaren.
Vanhat pihat turvaavat luonnon monimuotoisuutta
Kaupunkiluonto on osa luonnon monimuotoisuutta, ja vanhat pihat ovat myös arvokas osa kulttuuriperintöämme. Ne kertovat aiempien sukupolvien tarpeista ja tavoista muokata ympäristöä ja ylläpitävät ilmastossamme kouliintunutta perinnekasvien runsautta. Lisäksi niiden kasvien paljous tarjoaa hienon asuinpaikan useille perhos- ja hyönteislajeille.
Päivien idean äiti, Maria Schulgin kertoo, että perinne- ja korjausrakentamisen päivät ovat saaneet loistavan vastaanoton.
- Talot ovat tapahtuman aikana tupaten täynnä ihmisiä. Selvästi näkee, että vanhan arvostamisen trendi on nousussa. Uudenmaan ympäristökeskus painottaakin palkintoperusteissaan myös Wanhassa Wara Parempi -päivien innostavaa ja kannustavaa vaikutusta. On hyvä nähdä, miten vanhan kunnostaminen on mahdollista myös omin voimin.
Uudenmaan ympäristökeskus palkitsee vuosittain henkilön tai organisaation, joka toimii ympäristön kannalta ansiokkaasti ja esimerkillisesti. Palkinnolla on jo 20 vuoden perinteet. Palkinnonsaajien joukossa on ollut niin yrityksiä, yhteisöjä, kaupunkeja kuin yksityishenkilöitäkin. Uudenmaan ympäristökeskus haluaa palkinnollaan kannustaa eri tahoja ympäristön kannalta esimerkilliseen ja ansiokkaaseen toimintaa.
Kulttuuriympäristön vaalijat palkittiin Uudenmaan ympäristöpalkinnolla (ympäristö.fi)




