Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Tuohi irtoaa vesisateessakin

9.7.2007

Tuohi on aikoinaan ollut kattojen tavallisin vedeneristysmateriaali. Perinteisissä turve- ja malkakatoissa tuohi piti vettä, malat ja turpeet olivat vain painona. Myös lautakatossa, joka oli pappiloiden ja kartanoiden katemateriaali 1800-luvulla, laitettiin lautakerrosten alle tai väliin tuohta turvaksi. Tietenkin tuohella on ollut tuhansia muitakin käyttötapoja virsuista tuokkosiin.

Nykyään muut materiaalit ovat korvanneet tuohen aluskatteena. Nykyrakentamisen tarpeisiin saattaisikin olla vaikea löytää tarpeeksi koivikoita.

Talkoohenkeä Pälkäneellä

Tuohenkiskontaperinnettä pidettiin yllä Pälkäneellä kesäisessä vesisateessa tiistaina 26.6.2007. Asialla olivat Pälkäneen Vanhan kirkon suojeluyhdistyksen talkoolaiset, jotka kiskoivat tuohta Pälkäneen kirkonraunion sakastin kattoa varten. Tuohenkiskonnan asiantuntijana ja talkoomestarina toimi pitäjänneuvos Matti Simola. Museovirastosta oli tullut talkoisiin kaksi autollista innokasta talkooväkeä. Harvinainen tapahtuma oli houkutellut paikalle myös paikallislehtien, radion ja tv:n toimittajat.

Museovirasto on myöntänyt sakastin kattamiseen lautakatteella 10 000 euron entistämisavustuksen. Sakastissa sijaitsevat kirkon ainoiden toteutuneiden tiiliholvien jäänteet, jotka halutaan säilyttää jälkipolville. Tiili ei kestä ulko-olosuhteissa päinvastoin kuin kirkon luonnonkivimuurit.

Kattamistyötä johtaa rakennuskonservaattori Virve Suominen. Hänen mukaansa suurimman ongelman muodostaa katon jyrkkyys. Työskentelyä varten täytyy rakentaa kunnon telineet, onneksi nekin on saatu ”talkoolahjoituksena”. Kokonaan alusta katon rakentamista ei tarvitse aloittaa, sillä nykyisen huopakaton alusrakenteet ovat vielä pääosin kunnossa. Kattotuoleja tosin täytyy vahvistaa kestämään kaksinkertaisen laudoituksen paino. Tuohia tarvitaan näin jyrkällä katolla vain kaksi kerrosta limittäin, yhteensä kuitenkin 200 m2.

Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistyksellä on muutenkin jälleen aktiivinen kesä. Kirkkomaata on ehostettu Gretel Hemgårdin laatiman maisemasuunnitelman mukaan. Graniittisiin aitatolppiin laitetaan kettingit ja uudet portit. Kirkonrauniolla järjestetään mielenkiintoisia tapahtumia, mm. yökonsertti ja perinnejumalanpalvelus.

Selja Flink

Linkit:

Pälkäneen Vanhankirkon Suojeluyhdistys ry:n kotisivut

Pielisen museon sivu tuohen kiskomisesta 

palkane01.jpg
Tuohi irtoaa isoina levyinä oikeana aikana juhannuksen molemmin puolin. Kuvassa museovirastolaisen Sanna Ihatsun tyylinäyte. Selja Flink, MV/RHO.

palkane02.jpg
Talkooporukka ryntäsi innokkaana jokaisen kaadetun koivun kimppuun. Selja Flink, MV/RHO.