Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Tikkurilan saippuatehdas voidaan purkaa

12.4.2007

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Helsingin pitäjän kotiseutuyhdistyksen valituksen asemakaavasta, joka sallii saippuatehtaan purkamisen. Nyt siis vanhan Havin saippuatehtaan rakennukset voidaan purkaa ja rakentaa tilalle kerrostaloja ja rivitaloja.

Vantaanjoen varrella Viertolassa alettiin valmistaa saippuaa ja pesuaineita 1930-luvulla. Tehdas rakentui vaiheittain vuosien 1937-1963 välillä. Siihen kuuluu mm. lasitiilinen pesujauhetorni. Käsityövaltaiset työmenetelmät kehittyivät prosessitekniikaksi ja automaatioksi 1984 mennessä, kun Oy Nordtrend Ab:n suuri pesujauhetehdas valmistui. Sen suunnittelivat arkkitehdit Kauko Väkevä, Raimo Puronen ja Matti K. Mäkinen. Tehdasrakennus oli Pohjoismaiden oloissa huomattava, ja sen muodonanto viimeisteltiin huolella. Se myös sovitettiin huolella kaupunkiympäristöön ja jokimaisemaan. Tehdas toimi vuoteen 2001. Myös sen jälkeen tehdas, erityisesti sen korkea torni on toiminut alueen maamerkkinä. Suurta betonirakenteista ja betonipintaista tehdasta kiertää maan tasossa ikkunanauha. Tornia lukuun ottamatta siilojen ja säiliöiden muovipinnoitteiset teräslevyiset suojarakenteet on poistettu. Tuotantolaitteistoa suurissa sisätiloissa ei enää ole.

Teollisuuskiinteistön kaupunkikuvallinen merkitys ja kulttuurihistoriallinen arvo ovat paikallis- ja teollisuushistoriallisesti merkittävät. Kun teollinen käyttö päättyi, olisi ollut toivottavaa selvittää rakennukselle uusia käyttömahdollisuuksia. Siihen ei kuitenkaan ryhdytty.

Suojeluhankkeet epäonnistuivat

Rakennustaiteellisia ja ympäristöarvoja ei haluttu nähdä myöskään kaavoituksessa, ja alueelle vahvistettiin kaiken purkamisen salliva asemakaava. Helsingin pitäjän kotiseutuyhdistys ja Museovirasto valittivat kaavasta Helsingin hallinto-oikeuteen. Kotiseutuyhdistys jatkoi valittamista Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Yhdistys teki rakennuksista myös rakennussuojelusityksen, mitä ei kuitenkaan puollettu, koska haluttaessa asia olisi voitu hoitaa asemakaavoituksen keinoin.

MLI



vantaa_tikkurila_viertola_pesujauhetehdas_lounaasta_2004_11_01_timo_kantonen_mvrho.jpg
Pesujauhetehdas lounaasta. Timo Kantonen, MV/RHO.
vantaa_tikkurila_viertola_pesujauhetehdas_betonirakenteita_peltinen_sylinteri_11_01_timo_kantonen_mvrho.jpg
Pesujauhetehdas rakenneettiin betonista. Timo Kantonen. MV/RHO.
vantaa_tikkurila_viertola_pesujauhetehdas_postikortti_2004_11_01_timo_kantonen_mvrho.jpg
Tehtaasta tehtiin myös postikortti.