Etusivu » Uutiset » Uutiset 2007 » Saijan kylästä tehtiin maisema-alue
Saijan kylästä tehtiin maisema-alue
19.4.2007
Lapin ympäristökeskus päätti perustaa Saijan kylän maisema-alueen. Luonnonsuojelulain mukaisia maisema-alueita on Saijaa ennen ollut vain Kainuussa, Suomussalmen vienalaiskylien maisema-alue. Maisema-alueen perustamisella pyritään säilyttämään Saijan maakunnallisesti merkittävä kulttuurimaisema. Samalla edistetään maaseutumatkailua ja luonnon monimuotoisuuden säilymistä.
Saijan maisemaa hallitsevat kylän läpi virtaavat Tenniö- ja Kuolajoki sekä taustalla kohoavat harju- ja vaaraselänteet. Niiden väliin levittäytyvät luonnoltaan arvokkaat suo- ja jokilaaksot. Edustavan jälleenrakennuskauden kylämaiseman jakaa kahteen osaan Kolsanharju, ja keskikylän eteläpuolella kohoaa Sarivaara. Maisema-alue on 1 235 hehtaarin suuruinen
Ympäristöministeriön mukaan Saijan maisema-alueen perustaminen on edistysaskel suomalaisten kulttuurimaisemien turvaamisessa, sillä maastamme on toistaiseksi puuttunut maisemanhoitoalueiden verkosto. Lappi näyttää nyt tietä muulle Suomelle. Maisemanhoidolla voidaan kulttuurimaisema säilyttää elinvoimaisena, jolloin se tarjoaa asukkailleen hyvän asuinympäristön sekä vierailijoille mielenkiintoisen tutustumispaikan.
Maiseman avulla luodaan elinvoimaa
Saijan kyläläiset ja Sallan kunnan päättäjät ovat vieneet eteenpäin kylän maisema-aluetta. Kyläläisten, maanomistajien ja paikallisten viranomaisten yhteistyönä valmistui viime vuoden lopulla maisema-alueen hoito- ja käyttösuunnitelma, jossa tunnistetaan alueen maisemallisesti arvokkaat tekijät ja annetaan kunnostus- ja hoitosuosituksia.
Maisema-alueen tuoma arvo tarjoaa mahdollisuudet kehittää kylän luonto- ja kulttuurimatkailua, ja tuotteistamisideoita tarjoavat mm. vanhat kulkureitit, savotta-, uitto-, porotalous ja sotahistorialliset kohteet.
Arvokas ja tunnustettu kylämaisema antaa luottamusta myös maatalouden ja sen liitännäiselinkeinojen harjoittamiseen. Hoito- ja käyttösuunnitelma opastaa kylän maanomistajia ja parantaa heidän mahdollisuuksia saada tulevaisuudessa kunnostus- ja hoitotukia alueen kohteiden kunnossapitoon tai ennallistamiseen.
Saijan kylästä maisema-alue (ympäristöministeriö)





