Etusivu » Uutiset » Uutiset 2007 » Saamelaiskulttuurista ilmestyi julkaisuja
Saamelaiskulttuurista ilmestyi julkaisuja
11.12.2007
Saamelaiskylissä viriää pikkuhiljaa kiinnostus vanhan rakennuskannan kunnostamista kohtaan. YTT Anni-Siiri Länsman kertoo lähes kaikkien kyläläisten osallistuneen tavalla tai toisella Lisman kylässä sijaitsevan kotitalonsa kunnostustalkoisiin. Länsmanin mukaan saamelaisten keskuudessa vanhaa rakennuskantaa väheksyvä asenne on kuitenkin vielä yleistä, koska muistot kylmistä pirteistä ja joesta kannettavasta vedestä ovat liian lähellä. Myös tieto siitä, että Museovirasto ja ympäristöministeriö ovat luokitelleet Lisman kylän valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi, saavutti Länsmanin mukaan useat kyläläiset vasta talon kunnostuksen myötä.
Länsmanin kotitalo, Nillan Pieran talo, kunnostettiin vuosina 2004-2006. Talon kunnostuksesta kertova artikkeli on julkaistu artikkelikokoelmassa Eletty, koettu maisema – näkökulmia saamelaiseen kulttuurimaisemaan. Kokoelman artikkelit perustuvat saamelaista kulttuuriympäristöä ja –maisemaa käsitelleiden seminaarien alustuksiin. Seminaarit järjesti Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi –hankkeen saamelaiskulttuuriosio. Saamelaiskulttuuriosio on nyt päättynyt ja sen tuloksena julkaistiin myös toinen julkaisu: Birrasis – Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi –hankkeen saamelaisosion loppuraportti.
Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi -hankkeen inventointi saatiin päätökseen marraskuun lopussa. Lapin läänin alueella inventoitiin kaikkiaan lähes 5000 kohdetta ja yli 10 000 rakennusta. Tällä hetkellä on meneillään kohteiden arvottaminen. Hanke päättyy huhtikuun lopussa 2008 ja siihen mennessä kaikkien Lapin kuntien inventoiduista kohteista muodostetaan Lapin kulttuuriympäristötietokanta, joka tulee olemaan kuntien ja viranomaisten lisäksi myös opiskelijoiden ja tutkijoiden käytössä. Saamelaisosion lisäksi kokonaishankkeeseen sisältyy arkeologinen osio, jonka tuloksena syntyy ajantasainen muinaisjäännöstietokanta. Hanke saa tukea Euroopan Unionin rakennerahastoista. Kansallisina rahoittajina ovat Lapin TE-keskus (ESR) ja Lapin ympäristökeskus (EAKR).
Birrasis – Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi –hankkeen saamelaisosion loppuraportti, Oulun yliopiston Giellagas Instituutti 2007.
Eletty, koettu maisema – näkökulmia saamelaiseen kulttuurimaisemaan. Suomen ympäristö 34/2007. Lapin ympäristökeskus.
Lapin ympäristökeskuksen tiedote
Muualla palvelussamme:



