rakennusperinto.fi

Tontin rakennukset ovat yhdessä Mikonkatu 14 kanssa viimeiset vanhat puutalot Mikkelin kaupungin alkuperäisellä vuoden 1838 asemakaavan alueella. Tontin rakennusten kerroksellinen historia ulottuu aina kaupungin perustamisvaiheeseen, jopa kauemmas. Katujen kulman rakennuksen vanhimman osan rakennutti 1843 räätäli Fredrik Engeström, sitä jatkettiin 1859 itään ja 1902 laajennettiin Mikonkadun puolelle. Savilahdenkadun varren rakennus valmistui 1875 todennäköisesti lääninarkkitehti Constantin Kiseleffin suunnittelemana. Se lienee ainoa Kiseleffin suunnittelema säilynyt rakennus Mikkelissä. Rakennuksessa istuivat Mikkelin raastuvanoikeus ja maistraatti 1880-luvulla. Tuparakennus hotelli Cumuluksen luiskan vieressä on ilmeisesti vuodelta 1859. Museoviraston mukaan rakennukset muodostavat Mikkelissä harvinaisen, lajissaan hyvin edustavan ja aikanaan myös tyypillisen kokonaisuuden. Tontilla on merkitystä myös Mikkelin asemakaava- ja kaupunkihistorian ilmentäjänä ja säilyttäjänä – sitä on vaikea enää muualta Mikkelistä tavoittaa.

Tontin omistaja on pitänyt rakennusten kuntoa huonona ja halunnut purkaa ne.  Kaupunki ei ole kiistänyt rakennusten maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamia historiallisia, kulttuurisia ja rakennustaiteellisia arvoja, mutta on kuitenkin katsonut, että niiden suojelu olisi omistajan kannalta kohtuutonta.

Kuopion hallinto-oikeus arvioi myös rakennusten kauneutta

Kuopion hallinto-oikeus käsitteli asiaa suullisesti, milloin ilmeni, ettei Mikkelin kaupungissa ole tehty kokonaisvaltaista rakennuskulttuurin inventointia, vaikka kohteet sinänsä ovat tiedossa. Katselmuksen perusteella oikeus totesi rakennusten olevan kohtuullisessa kunnossa ja pääosin käytössä. Rakennusten kadunpuoleisia julkisivuja oikeus piti esteettisesti arvioituina kauniina. Vaikka Pulkkisenkulman puutalot poikkeavat nykyisestä ympäristöstään kaupunkikuvallisesti, ne kuitenkin tontilla muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.

Korkein hallinto-oikeus katsoi että Pulkkisenkulman puutaloilla on huomattavaa kulttuurihistoriallista arvoa. ja että ne muodostavat merkittävän rakennushistoriallisen kokonaisuuden. Niiden paikallishistoriallinen arvo on merkittävä ja Mikkelissä ne ovat ainutlaatuisia. Näin ollen purkamisen kokonaisuudessaan mahdollistavalla asemakaavapäätöksellä ei ole vaalittu rakennettua ympäristöä ja päätös mahdollistaa erityisten arvojen hävittämisen. Rakennukset ovat vielä korjauskelpoisia, ja näin oikeus katsoi, ettei asemakaavamuutospäätös ole asemakaavalle maankäyttö- ja rakennuslaissa asetettujen tavoitteiden ja sisältövaatimusten mukainen ja että se siten on lainvastainen.

Kansalaisten toiminta johti suojeluun

Mikkelin kaupunki pyrki vastineessaan perustelemaan purkua mm. sillä, että alueellinen ympäristökeskus ja Museovirasto eivät valittaneet  kaavapäätöksestä. Korkein hallinto-oikeus totesi tähän, ettei maankäyttö-ja rakennuslain sisältövaatimuksien huomioon ottaminen, tässä  rakennetun ympäristön vaaliminen ja kielto niihin liittyvien erityisten arvojen hävittämisestä, edellytä sitä, että sanottuja arvoja valvovat viranomaiset esiintyisivät oikeudenkäynnissä valittajina.

Näin valppaiden yhdistysten ja järjestöjen työllä on suuri merkitys rakennetun ympäristön suojelupyrkimyksissä.

MLI