Etusivu » Uutiset » Uutiset 2007 » Eduskunnan peruskorjauksen suunnittelu on alkanut
Eduskunnan peruskorjauksen suunnittelu on alkanut
14.6.2007
Eduskunnan kiinteistöt peruskorjataan. Peruskorjauksen rakennuttajakonsultti ja suunnittelijat on valittu ja Museovirasto on nimennyt edustajansa valvomaan rakennuttamista.
– Peruskorjauksessa tehdään erityisesti taloteknisiä uudistuksia. Tekniset järjestelmät alkavat olla elinkaarensa lopussa ja tietoverkostotkin vaativat uudistamista. Tämä aiheuttaa käytännössä korjaustarvetta myös rakenteissa ja pinnotteissa. Myös kattorakenteita korjataan. Toiminnalliset muutokset ovat hyvin vähäisiä – tosin joitakin Eduskuntatalossa vielä olevia asuntoja muutetaan vierailijoiden vastaanottotiloiksi ja toimistotiloiksi, eduskunnan kiinteistötoimiston toimistopäällikkö Ilona Nokela kertoo.
Eduskuntatalo ja laajennusosat kunnostetaan
J.S. Sirénin suunnittelema Eduskuntatalo on valmistunut vuonna 1931. Se on kansallinen monumentti, jonka arkkitehtuuri yhdessä sisustuksen ja kuvataiteen kanssa muodostaa kokonaistaideteoksen.
Eduskuntataloon kuuluu myös myöhempiä rakennusvaiheita: Hilding Ekelundin suunnittelema Kaupunkiliiton talo vuodelta 1952 liitettiin osaksi eduskuntaa 1980-luvulla. Ola Laihon suunnittelema Eduskuntatalon laajennus valmistui 1978 ja Pekka Helinin suunnittelema lisärakennus Pikkuparlamentti 2004. Peruskorjaus koskee kaikkia muita Eduskunnan osia paitsi Pikkuparlamenttia.
Peruskorjaus suunnittellaan Museoviraston valvonnassa. Eri vaiheiden arkkitehtuurin ominaispiirteet pyritään säilyttämään korjauksen yhteydessä. Sisustuksella on Eduskuntatalossa poikkeuksellisen suuri merkitys, ja esimerkiksi pintojen konservointiin täytyy kiinnittää erityistä huomiota.
Eduskuntatalon E-osa, eli J.S. Sirénin suunnittelema osa, on suojeltu Museoviraston esityksestä asetuksella valtion omistamien rakennusten suojelusta 1980. Museovirasto täsmentää parhaillaan yhdessä Eduskunnan kanssa suojelumääräyksiä. Museovirasto haluaa ulottaa suojelun myös 1952 valmistuneeseen D-osaan ja 1978 valmistuneisiin A-, B- ja C-osiin.
PM



