Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

KHO sallii jäähallin rakentamisen Sipoon kirkkomaisemaan

9.2.2007

Intendentti Johanna Forsius Museovirastosta kertoo hämmentyneensä siitä, että korkein hallinto-oikeus sallii jäähallin rakentamisen Sipoon valtakunnallisesti arvokkaaseen kirkkomaisemaan. Forsius ihmettelee, miksi KHO on ottanut niin suuren asiantuntijaroolin maisemaan ja kulttuurihistoriallisiin arvoihin liittyvissä sisältökysymyksissä. Vaikka Forsius on päätökseen pettynyt, hän painottaa, että kulttuuriympäristön ja maankäytön suunnittelun asiantuntijaviranomaisten täytyy jaksaa jatkaa pitkäjänteistä toimintaa kulttuuriarvojen vaalimisessa. ”Jäähallin elinkaari tuskin on yhtä pitkä kuin kivikirkon ja kirkkomaiseman. Jäähalli kirkkomaisemassa kertoo meidän aikamme arvoista, muttei välttämättä enää tulevien sukupolvien.”

Museovirasto, Uudenmaan ympäristökeskus, Pro Nikkilän maisema ry, Sipoon puolesta ry ja Leena Liipola valittivat Sipoon kunnan tekemästä jäähallin rakentamisen sallivasta kaavamuutoksesta Helsingin hallinto-oikeuteen, joka kumosi kunnanvaltuuston päätöksen. Sipoon kunnanhallitus kuitenkin valitti Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka kumosikin 1.2. 2007 Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen ja hylkäsi Sipoon kunnanvaltuuston päätöksestä tehdyt valitukset.

KHO:n päätös oli yllättävä

Alueidenkäytön osastopäällikkö Tarja Laine Uudenmaan ympäristökeskuksesta pitää päätöstä yllättävänä, koska alueen kulttuurihistoriallinen arvo on niin selkeä. ”Alue on yksi arvokkaimmista kokonaisuuksista joita tiedän: melko ehyenä säilynyt maisema, jossa kaksi kirkkoa ja kaksi aikakautta kohtaavat toisensa.” KHO järjesti katselmuksen alueella ennen päätöstä. Päätöksessä rakennusten korkeusasemat ja näkymät nousevat keskeisiksi ratkaisuperusteiksi valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutumisen ohella. "Mietin, olisiko maiseman ominaisuuksia voinut määrittää asiantuntijaviranomaisten lausunnoissa vielä selkeämmin niin, että tuhoutuvia arvoja olisi voinut kohdistaa juuri hallin sijaintiin ja näin osoittaa että hallin rakentaminen tuhoaa keskeiset arvot. Maanpinta muotoineen ja piiloon jäävine osineen on myös osa kulttuuriympäristöä, ei pelkästään avoin maisematila tai kirkkojen dominanssi." Laine pohtii.

Kirkkomaisema on valtakunnallisesti merkittävä

Sipoon pitäjänkeskuksen kulttuuriympäristö edustaa Uudenmaan vanhinta asutuskerrostumaa ja muodostaa Sipoon entisen laajan kirkkopitäjän historiallisen ytimen. Sipoon hyvin säilynyt keskiaikainen kivikirkko ja 1800-luvun korkeatasoinen tiilikirkko ovat monumentaalinen kokonaisuus. Kirkot ja niiden suhde ympäröivään kulttuurimaisemaan vanhassa pitäjänkeskuksessa ja keskiaikaisperäisessä asutusmaisemassa on ainutlaatuinen. Suomessa on seitsemän keskiaikaista autiokirkkoa, joista vain Sipoossa ja Keminmaalla keskiaikainen kivikirkko ja uudempi kirkko sijaitsevat samassa avoimessa kulttuurimaisemassa sen historiallisina maamerkkeinä.

Museovirasto esitti, että valtakunnallisesti arvokkaassa Sipoon kirkkomaisemassa kulttuurihistorialliset arvot on asetettava muiden tavoitteiden edelle. Museoviraston valituksen mukaan viimeisten vuosikymmenten aikana historialliseen pitäjänkeskukseen sijoitetut, sille vieraat toiminnot ja kirkkomaisemalle jo aiheutetut haitat eivät oikeuta vaarantamaan valtakunnallisesti merkittävän alueen kulttuuriarvoja entisestään eivätkä muuttamaan vaurioita luonteeltaan entistä pysyvämmiksi. Jäähallin suunniteltu rakennuspaikka sijaitsee näkyvästi avoimessa maisemassa ja suunniteltu rakentaminen vaikeuttaa erityisten kulttuuriympäristöarvojen säilymistä. Jäähallin rakentaminen tuo ehjää kulttuurimaisemakokonaisuutta rikkovan uuden elementin historialliset ominaisuutensa säilyttäneeseen ympäristöön.

PM

Muualla palvelussamme:

Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt verkossa

Sipoon_kirkot_vallas_06.jpg
Sipoon kirkkomaisemassa kahden eri aikakauden kirkot muodotsavat kokonaisuuden. Kuva: Hannu Vallas MV/RHO 2006.

Sipoon kirkkomaisema.jpg
Tuleva näkymä jäähallin kahviosta Sipoon kirkkomaisemaan? Kuva: MV/RHO.