Etusivu » Uutiset » Uutiset 2007 » Myllypurolaisten arkea kerätään verkkonäyttelyyn
Myllypurolaisten arkea kerätään verkkonäyttelyyn
13.2.2007
Vain joka toisessa suomalaiskodissa oli jääkaappi, kun Myllypuron ensimmäiset kerrostalot valmistuivat vuonna 1964. Lähiökodin sähköliesi ja jääkaappi olivat luksusta varsinkin maaltamuuttajille. Myös asumisväljyys lisääntyi lähiöiden rakentamisen myötä: 1960-luvulla suunnitellut Myllypuron asunnot olivat rakentamisajankohtanaan poikkeuksellisen tilavia. Niissä oli useimmiten omat makuuhuoneet perheenjäsenille ja lisäksi yhteinen olohuone, mikä ei ollut tuolloin itsestään selvää.
Helsingin kaupunginmuseon Myllypurolaisia –verkkonäyttely kertoo asuinoloista ja elämästä uusissa lähiöissä. Nuorisolle Myllypurossa ei ollut 1960-luvulla harrastusmahdollisuuksia eikä kohtaamispaikkoja. Kulkuyhteydet muualle olivat myös huonot, joten harrastusten äärelle oli vaikea päästä. Monelle Helsinki oli vieras, uusi paikka, jonka nuorisokulttuuri oli moninaista ja poikkeavaa omaan kotipaikkaan verrattuna. Lähiöistä nuori väki tuli harrastusten puutteessa Helsingin keskustaan, aseman ympäristöön, perunatorille ja Espan puistoon. Myllypuro sai kuitenkin oman nuorisokerhonsa jo 1966, kun Mylly-kerho perustettiin nuorison omaksi paikaksi samaan rakennukseen kansakoulun terveydenhoidon, hammashoidon, äitiys - ja lastenneuvolan kanssa.
Lähiön arki tutkimuskohteena
Helsingissä on eletty lähiöissä jo 50 vuotta, ja muistoja ja kokemuksia on kertynyt parin sukupolven ajan. Uutuudenviehätys on muuttunut ennakkoluuloiksi ja viime vuosina myös orastavaksi nostalgiaksi. Lähiöt ovat tärkeä osa koko Helsingin historiaa ja niiden asukkaiden elämäntapa on omaleimainen helsinkiläisyyden muoto. Verkkonäyttely esittelee lähiöelämää sekä tutkijoiden että asukkaiden näkökulmasta. Se on uudenlainen päivittyvä verkkonäyttely, joka kerää tietoa kaupunkilaisten arjesta Helsingin lähiöissä niiden perustamisajoista nykypäivään.
Helsingin kaupunginmuseo tutkii ja tallentaa helsinkiläisyyttä kaikkina aikoina kaikissa muodoissaan. Myllypuro valittiin esimerkkilähiöksi tutkimukseen, joka kartuttaa kaupunginmuseon vajavaista aineistoa lähiöelämästä. Myllypurolaiset jakoivat innokkaasti muistojaan ja ajatuksiaan kotilähiöstään tutkijoille. Monet avasivat kotinsa haastattelijoille ja valokuvaajille. Haastattelut ja Museokuva ay:n valokuvat on tallennettu kaupunginmuseon kokoelmiin. Tutkimuksen tuloksia esitellään verkkonäyttelyn lisäksi pienoisnäyttelyssä 9.1.-2.3.2007 Myllypuron lehtisalissa, Kivensilmänkuja 2, sekä 6.-18.3. Itäkeskuksessa Stoan parvella. Verkkonäyttely jää tämän jälkeenkin verkkoon keräämään ja jakamaan tietoa lähiöelämästä.
PM



