Etusivu » Uutiset » Uutiset 2006 » Nautelankosken verkkomuseo osallistuu eurooppalaiseen kilpailuun
Nautelankosken verkkomuseo osallistuu eurooppalaiseen kilpailuun
28.9.2006
European Schoolnet palkitsee parhaita eLearning-projekteja kilpailussa, johon voivat osallistua kaikki eurooppalaiset koulut. Nyt etsitään parhaita tapoja käyttää uusia teknologioita kouluopetuksessa. Suomesta kisaan on tähän mennessä lähetetty Liedon koululaitoksen ja Nautelankosken museon yhdessä toteuttama sivusto. Lappeenrannasta osallistutaan yhteisellä sivustolla kreikkalaisten kanssa.
Usein koulujen kehittämät hyvät käytännöt tunnetaan vain omissa luokkahuoneissa tai muuten pienessä piirissä. Kilpailu tarjoaa mahdollisuuden saada laajempaa huomiota tehdylle työlle, jakaa parhaita käytäntöjä ja saada uusia yhteistyökumppaneita. Työt pitää lähettää viimeistään 13. lokakuuta mennessä. Parhaat palkitaan Brüggessa Belgiassa joulukuun alussa. Palkintoja on jaettu vuodesta 2000 lähtien, yhteensä jo yli 200 000 euroa.
Liedosta kilpailuun osallistutaan Nautelankosken verkkomuseon luontoa käsittelevällä osalla. Verkkomuseon muissa osissa voidaan tutustua Nautelan myllyyn ja Kukkarkosken kivikauteen.
Kaksikielinen sivusto tutustuttaa käyttäjänsä Nautelankosken historiaan, luontoon ja eläimiin. Sivut kuuluvat ohjelmaan, jonka aikana oppilaat ensimmäisestä kuudenteen luokkaan perehtyvät paikalliseen historiaan ja kulttuuriin vierailemalla museossa useita kertoja ja osallistumalla siellä erilaisiin toimiin. Verkkomuseon tarkoitus on lisätä oppilaiden tietoisuutta ympäristökysymyksistä ja paikallishistorian paikoista ja niiden säilyttämisestä. Sivuilla on runsaasti kuvia ja tehtäviä.
European Schoolnetin Kilpailu on avoin kaikille eurooppalaisille kouluille ja kaikki kilpailuun lähetetyt ovat nähtävillä European Schoolnetin projekti-sivuilla.
Tarkemmat tiedot osallistumisesta:
Esimerkkejä kilpailuun lähetetyistä töistä:
Ympäristökasvatusta multimedian avulla, Nautelankosken verkkomuseo
Kilpailuun lähetetty verkkomuseon luonto-osa
Goottilaiset ikkunat geometrian opetuksessa (Sveitsi, saksaksi)
Historiaa kuvin (Ranska, ranskaksi)
Snowsun, kreikkalaissuomalaista yhteistyötä (englanniksi)



