rakennusperinto.fi

 Usein suojelupuheissa käytetään termiä museoiminen, mikä viittaa siihen että rakennuksen käyttö lakkaa ja siitä tulee pelkästään nähtävyyskohde, jonka seiniä ja ulkoasua vaalitaan tietyn ajankohdan asussa. Rakennussuojelulailla suojellaan kuitenkin käyttörakennuksia ja Museoviraston näkemyksen mukaan käytön jatkumisen turvaaminen on yksi osa suojelua. Niin myös olympiastadionin tapauksessa.

− Rakennus suojellaan, jotta se voi toimia siinä tarkoituksessa mihin se on rakennettu, toteaa Museoviraston yliarkkitehti Erkki Mäkiö. Jo ennen suojelua tämä urheilurakennus on kokenut monia muutoksia käytön vaatimuksen mukaan.

− Jos joku arvokas rakennus jää ilman käyttöä niin Museovirasto on mukana pohtimassa uusia käyttömahdollisuuksia ja myös suojelumääräyksiä tarkastellaan käyttäjän näkökulmasta.

− Suojelukysymyksissä tulee myös aina pohtia rakennuksen muutosten sietokykyä. Stadionilla se on ollut aika suuri, mikä johtuu alkuperäisten suunnittelijoiden panoksesta neljänkymmenen vuoden ajan, Mäkiö toteaa.

 Rakennustaiteen seura esitti Olympistadionin suojelua joulukuussa 2002, samana vuonna kun ajatus itäkatsomon kattamisesta tuli vireille. Itäkatsomon katos valmistui vuoden 2005 maailmanmestaruuskisoihin.

− Keskustelu ja päätöksenteko kattamisesta eteni hyvässä yhteisymmärryksessä, ja Museoviraston asiantuntemusta kuultiin kattamisen rajaamisessa. Rajaus johon päädyttiin sopi myös rakennuttajien rahavaroihin, toteaa Erkki Mäkiö.

Olympiastadionin historiaa lyhyesti:

Stadionin sijoituksesta järjestettiin aatekilpailu vuonna 1930. Kaksi vuotta myöhemmin järjestettyyn luonnoskilpailuun lähetettiin 28 ehdotusta, joista 15 kelpuutettiin jatkoon. Jatkokilpailun voitti arkkitehtien Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti ehdotus, joka myös toteutettiin. Lindegren (k.1952) ja Jäntti (k.1975) suunnittelivat kaikki stadionin muutokset 1970-luvun alkuun saakka.

Olympiastadion vihittiin käyttöön 12. kesäkuuta 1938, silloin istumapaikkoja oli 23 000. 

Olympialaiset piti järjestää Helsingissä vuonna 1940. Sodan vuoksi ne peruttiin, mutta betonirakenteinen itäkatsomo ja puurakenteinen tilapäislaajennus ehdittiin toteuttaa. Tuolloin paikkoja oli 62.000, joista istumapaikkoja 48.000.

Vuoden 1952 olympiakisoja varten ryhdyttiin muutostöihin jo vuonna 1948. Ensin purettiin puurakenteiset katsomot. Seuraavana vuonna valmistuivat uudet teräsbetoniakenteiset katsomot. Vuoden 1952 asuun kuului lisäksi puurakenteinen katsomolaajennus, joka purettiin heti olympiakisojen jälkeen. Katsojapaikkoja oli 74 000.

Itäkatsomon alle rakennettiin 1953 huonetiloja. Verovirastolle tehtiin toimistotilat eteläkaarteen katsomon alle vuonna 1955. Vuonna 1961 pohjoiskaarteen katsomon alle rakennettiin tiloja. Museosiipeä laajennettiin 1963 ja edelleen 1984 ja 1992. Katsojapaikkoja oli 50 000.

 Vuosina 1991-1994 toteutettiin peruskorjaus. Osa katsomorakenteista purettiin ja rakennettiin uudelleen elementtirakenteisina. Istumapaikkoja oli 40 000.

Keväällä 2002 Suomi sai järjestettäväkseen vuoden 2005 yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut, ja katettujen katsomopaikkojen määrää haluttiin lisätä. Vaikkei stadionilla vielä ollut virallista suojelustatusta, se voitiin laajan yhteistymmärryksen vallitessa todeta kansallisesti merkittäväksi arkkitehtuurikohteeksi.

 Suunnittelukilpailun voitti arkkitehtien Kimmo Lintulan, Niko Sirolan ja Mikko Summasen hienovaraisesti vaativaan ympäristöön sovitettu ehdotus, joka totetutettiin detaljisuunnittelun aikana hieman muuttuneessa muodossa vuonna 2005. 

Olympiastadion

Virtuaalinen kaupunkierros

 Muualla palvelussamme:

Urheilurakentaminen ja liikuntaympäristöt

Olympiastadionin torni.pdf (2,12 megatavua)