Etusivu » Uutiset » Uutiset 2006 » Lapuan Paukku: patruunatehtaasta kulttuurikeskukseksi
Patruunatehdas muuttui kulttuurikeskukseksi
18.10.2006
Arkkitehti Helena Teräväisen väitöskirja kertoo, miten Lapualla Valtion patruunatehtaan alue muuttui Kulttuurikeskus Vanhaksi paukuksi. Muutos käynnistyi, kun Lapuan kaupunki osti 1992 entisen tehtaan alueen ja rakennuksia ryhdyttiin korjaamaan uuteen käyttöön.
Lapuan Paukun alue muuttui kulttuurikeskukseksi konkreettisesti rakentamalla, mutta muutoksia tapahtui myös ihmisten puheissa ja merkityksen annossa. Helena Teräväinen oli itse mukana toimijana, joten hänen tietonsa aiheesta olivat tavallista syvemmät. Hän toimi Lapuan kaupunginarkkitehtina 1984-2005.
Tutkimuskysymykseksi Helena Teräväinen asetti kulttuuriympäristön diskursiivisen muodostumisen ja merkitysten muuttumisen. Tutkimus valaisee myös kulttuuriympäristön asemaa kunnallisessa suunnittelu- ja päätöksentekoprosessissa. Tutkimusmetodina hän käytti diskurssianalyysia ja muiden toimijoiden haastatteluja. Tutkimusaineistoon kuuluvat suunnittelu- ja päätösasiakirjat, raportit ja lehtiartikkelit sekä runsas valokuvamateriaali.
Teräväisen mukaan kulttuuristen ja esteettisten näkemysten vahvistuminen ja koko kulttuuriympäristödiskurssi tarjoutui kuitenkin kunnan johdon kannalta väärästä suunnasta, kansalaisilta ja valtiolta. Kun kaupunginarkkitehdin virka 2005 lakkautettiin, siirtyi tutkija asiantuntijan asemasta käyttäjäksi ja kansalaiseksi.
Tutkimus kertoo Lapuan Paukun tarinan ja sen tarinan lisäksi se voi toimia esimerkkitapauksena kaupunkisuunnittelulle ja – politiikalle.
– Merkitys on myös siinä, että edelleen huomataan paikkojen suuri merkitys ja niihin liittyvien, ihmisten yhteisesti muistamien tapahtumien eli kollektiivisen muistin merkitys, kirjoittaa Teräväinen.




