Etusivu » Uutiset » Uutiset 2006 » Entisen öljysatama-alueella kunnostetaan linnoitusta
Entisen öljysataman alueella kunnostetaan linnoitusta
20.9.2006
Kotkan Katariinanniemen öljysataman alueella sijaitsevan Fort Katariina –linnoituksen kunnostustyöt aloitetaan tämän syksyn aikana. Aiemmin kesällä alueen vuokralainen, oy Shell ab, sai päätökseen tarpeettomiksi käyneiden öljysäiliöiden purkutyöt ja maa-aineksen puhdistamisen. Syyskuussa Museovirasto kartoittaa muinaismuistolain suojeleman linnoituksen nykytilan. Linnoitus kunnostetaan Museoviraston, Shellin ja Kotkan kaupungin yhteistyönä. Työ on osa Katariinanniemen palauttamista virkistysalueeksi.
Katariinanniemi toimi puisto- ja lähivirkistysalueena 1930-luvun puoliväliin asti, jolloin Kotkan kaupunki myönsi rakennusluvan ensimmäisille öljysäiliöille. 1950-luvun alussa Shell sai luvan laajentaa säiliöitä myös linnoituksen alueelle. Yli 70 vuotta aluetta Kotkan kaupungilta vuokrannut Shell on nyt lopettanut öljyn varastoinnin Katariinanniemellä. Vuokrasopimus päättyy 31.12.2006.
Tänä kesänä Shell toteutti varastojen purku- ja puhdistustyön. Purkutöiden osana myös maa-aines puhdistettiin siirrettävässä polttolaitoksessa. Paikoilleen jätetty puhdas maa muodostaa perustan alueen omaleimaisen kasvi- ja pieneliöstön säilymiselle.
Tavanomaisesta öljyn varastointitoiminnasta on aiheutunut vuosien mittaan vaurioita graniitista ja maasta koostuvalle linnoituksen alarakenteelle. 1790-luvulla rakennetun Fort Katariinan tiiliset ylärakenteet ovat kuitenkin kadonneet kokonaan jo ennen öljysataman toiminnan alkamista. Syksyllä (25.9. – 6. 10.) Museoviraston arkeologit kartoittavat linnoituksen jäännökset. Tutkimustulosten perusteella alueelle laaditaan kunnostus- ja maisemasuunnitelma, jossa parannetaan linnoituksen hahmottumista maastossa.
Varsinaisten kunnostustöiden tuloksena linnoituksen alue pyritään liittämään paremmin ympäristön nykyisiin ja suunnitteilla oleviin puistoalueisiin. Erityisesti vaalitaan linnoitusalueelle tyypillistä kasvillisuutta. Museovirasto valvoo kunnostustyötä.
Yleisö on tervetullut tutustumaan alueen kunnostukseen ja arkeologiseen inventointiin 5.10.2006
Fort Katariinan historiaa
1790-luvulla rakennetulla Ruotsinsalmen merilinnoitukseen kuuluvalla Fort Katariinalla ja Katariinanniemellä on takanaan vaiheikas historia. Linnoitusta alettiin rakentaa vuonna 1791 kenraali Suvorovin ehdotuksesta hallitsemaan Varissaaren Fort Elisabetin ja Kukourin Fort Slavan ohella strategisesti tärkeää merialuetta Venäjän ja Ruotsin valtakuntien rajalla.
Ruotsinsalmen merilinnoitus menetti merkityksensä Haminan rauhassa 1809. Vielä 1800-luvun puolivälin Oolannin sodassa englantilais-ranskalaiset joukot pommittivat linnoitusta. Kun Kotkan kaupunki perustettiin 1878, suuri osa rakennuksista ja linnoituksista oli jo raunioina.
Fort Katariina muodostuu ala- ja ylälinnoituksesta (yhteensä n. 140 x 220 m). Molemmat ovat muodoltaan epäsäännöllisiä ja maastoon sovitettuja. Ruotsinsalmen muiden linnoitusten ja linnakkeiden tapaan kivestä ja maasta rakennetun pohjarakenteen päällä oli tiilestä rakennettu maatäytteinen rintasuoja, jonka takana olivat tykkiasemat.
Lisätietoja Museoviraston tiedotteesta




