Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Karjalohjan Pukkila kunnostettiin kehitysvammaisten leiri- ja kurssikeskukseksi

9.6.2006

Karjalohjan kirkonkylässä keskeisellä paikalla sijaitsevan Pukkilan toimintakeskuksen korjaustyöt on saatu valmiiksi, ja kehitysvammaisten leiri ja lomatoiminta on käynnistynyt. Uudenmaan vammaispalvelusäätiön omistama päärakennusta korjattiin Uudenmaan ympäristökeskuksen myöntämällä EU rahoituksella

Karjalohjan kylänraitin varrella on säilynyt monia rakennuksia 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Myös vanhaa puustoa on vaalittu. Pukkilan kohdalla raitilta avautuu laaja näkymä yli peltoaukeiden, joiden keskellä näkyy Kourijoen kartano. Jossain kaukana siintelee Lohjanjärvi.

Pukkilan päärakennus on 1880-luvulta, mutta sen paikalla on ollut rakennus jo aiemmin. Rakennuksen alla olevassa holvatussa kivikellarissa on vuosiluku 1770. Myös muutama aitta on ilmeisesti 1700-luvulta. 1800-luvun lopulta peräisin oleva kivinavetta on kunnostettu uutta toimintaa varten jo aikaisemmin.

Helsingin Diakonissalaitos omisti Pukkilan tilan 1970-luvulta vuoteen 2002, jolloin vammaispalvelusäätiö osti sen. Diakonissalaitoksen vuokralaisena oli pitkään Ihmissuhdetyö ry, joka järjesti tilalla kurssitoimintaa. Päärakennus oli yksikerroksinen ja satulakattoinen vuoteen 1980 asti. Tuolloin rakennusta korotettiin toisella kerroksella ja katto muutettiin mansardikatoksi. Toiseen kerrokseen sijoitettiin asuinhuoneita kurssilaisten majoitusta varten.

 – Pukkilaa käytetään tällä hetkellä kehitysvammaisten loma- ja leiritoimintaan, mutta toimintaa on tarkoitus laajentaa niin että tiloja vuokrataan myös ulkopuolisille, kertoo Uudenmaan vammaispalvelukeskuksen johtaja Sirkka Rajala. Tilaan kuuluu myös Puujärven rantaa ja rantasauna.

EU-avustuksella kunnostettiin päärakennuksen vaurioituneita alapohjarakenteita. 37 100 euron suuruinen avustus kattoi noin puolet kustannuksista ja lopuista vastasi omistaja. Työt laajenivat odotettua suuremmiksi. Avustus myönnettiin EUn tavoite 2 ohjelman kolmannesta toimintalinjasta, joka pyrkii turvaamaan yhdyskuntien toimivuuden ja viihtyisyyden.

Uudenmaan vammaispalvelusäätiön sivut

Uudenmaan ympäristökeskuksen tiedote

EU:n tavoite 2 ohjelman esittely

Karjalohjan kunta

 

Pukkilan toimintakeskus on kunnostettu EU:n tuella
Pukkilan toimintakeskuksessa järjestetään tänä kesänä leirejä.