Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen


Sään ääri-ilmiöihin varautuminen lisää restaurointi- ja suojelukohteiden ns. turvallisuuskorjauksia ja riskienhallinnan kustannuksia. Ilmastonmuutos kiihdyttänee myös normaalia korjausrakentamisen sykliä

Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä sekä mm. tulvariskiä. Tulvat aiheuttavat ongelmia rakennetulle kulttuuriperinnölle tulvimisvaiheen lisäksi myös kuivatusvaiheessa. Alueidenkäytön suunnittelulla on merkittävä rooli ilmastoriskien hallinnassa.

Sateisuuden lisääntymisen ohella myös tuulisuuden kasvu saattaa aiheuttaa muutostarpeita kulttuuriperintökohteille. Korjausrakentamisen yhteydessä joidenkin kohteiden rakenteita on vahvistettu nykynormien ylätasolle esimerkiksi ennakoitavan tuulikuorman osalta. Sään ääri-ilmiöitä ja kantaviin rakenteisiin kohdistuvan rasituksen muutosta on tämän hetkisen tiedon perusteella kuitenkin vaikea arvioida. Tarvitaan poikkitieteellistä tutkimusta, jotta ilmastonmuutoksen seurausten alueellisia ominaispiirteitä kyetään hahmottamaan. Haasteena on ylikorjaamisen välttäminen.

Artikkelit

Tulvariskit ja kaavoitus Aulis Tynkkynen, ympäristöministeriö

Linkit

Ilmastonmuutoksen huomioiminen kaavoituksessa. (PDF)
http://www.vtt.fi/liitetiedostot/uutta/VTT_Ilmastonmuutos_kaavoitus_Tiivistelma....
[VTT]

Ilmastonmuutoksen sopeutumistutkimusohjelma ISTO.
http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/ymparisto/ilmastopolitiikka/sopeutumistutkimu...
[Maa- ja metsätalousministeriö]

Ilmastonmuutos yhdyskuntasuunnittelussa.
http://www.tkk.fi/Yksikot/YTK/koulutus/ilmastonmuutos/index.html
[TKK/YTK]

The BaltCICA Project. Climate Change: Impacts, Costs and Adaptation in the Baltic Sea Region.
http://www.baltcica.org/
[The BaltCICA Project]

Tulvariskien hallinta yhdyskuntasuunnittelussa (Extreflood –hanke). (PDF).
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=52077&lan=fi
[Ympäristöministeriö]

YK:n International Strategy for Disaster Reduction.
http://www.preventionweb.net/english/
[PreventionWeb]



 

 

 

 

kuva c.jpg
Tulva koetteli Haminan Tervasaarta. Vasemmalla entisen sahan aluetta ja keskellä entinen pakkahuone, nykyinen ravintola. Ilkka Kaskinen, MV/RHO


Picture 039.jpg
Verlan maailmanperintökohde ja tulva talvella 2008. Pertti Peltola, Verlan tehdasmuseo.


Picture 048.jpg
Verlassa vesi valui myös ikkunoista sisään talvella 2008. Pertti Peltola, Verlan tehdasmuseo.

IMG_0162.jpg
Ivalon taajaman eteläpuolella tulva peitti kevyen liikenteen väylän 2006. Johanna Forsius, MV/RHO.
 
kuva a.jpg
Haminan Ahtaajien patsas sijaitsee nurmikkoalueella, ei meressä. Talvella 2005 se näytti mereen pystytetyltä patsaalta. Ilkka Kaskinen, MV/RHO.