Etusivu » Muuta sisältöä » Artikkelit » Tulvariskit ja kaavoitus
Tulvariskit ja kaavoitus
Aulis Tynkkynen, ympäristöministeriö
Ilmastonmuutoksen seurauksista tulvariskien lisääntymisellä on ainakin lähimpien vuosikymmenien aikana suurin merkitys maankäytölle ja kaavoitukselle. Uuden rakentamisen sijoittamisessa pääsääntönä on sen rajaaminen tulvariskien ulottumattomiin, vanhan rakennuskannan osalta ongelma on periaatteessakin hankalampi. Millaisia riskejä ja vahinkoja voidaan hyväksyä, millaisia suojaamiskeinoja voidaan käyttää? Arvokkaissa kulttuuriperintökohteissa ongelma korostuu.
Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 5§ asettaa alueiden käytön suunnittelun tavoitteeksi muun muassa turvallisen, terveellisen ja viihtyisän elinympäristön luomisen sekä rakennetun ympäristön kauneuden ja kulttuuriarvojen vaalimisen. Asemakaavan on saman lain 54§:n mukaisten sisältövaatimusten mukaan luotava tälle edellytykset. Asemakaavan ulkopuolisen rakentamisen osalta samoja tavoitteita edistetään 116§:n mukaisissa rakennuspaikkaa koskevissa vaatimuksissa sekä 136§:n mukaisissa rakennusluvan edellytyksissä. Rakennuspaikan soveliaisuus ja kelvollisuus edellyttää 116§:n mukaan muun muassa sitä, ettei rakennuspaikalla ole tulvan vaaraa. Mainitun MRL:n yleisen tavoitteen sekä asemakaavan sisältövaatimusten tulkitaan kattavan periaatteessa myös tämän tavoitteen.
MRL:n tavoitteita konkretisoidaan valtakunnallisilla alueidenkäyttötavoitteilla (VAT), joka on valtioneuvoston päätös ja joka on MRL:n 24§:n mukaan otettava huomioon valtion viranomaisten toiminnassa ja joiden toteutumista on edistettävä kaavoituksessa. 1.3.2009 voimaan tulleeseen VAT:n tarkistukseen otettiin uutena teemana ilmastonmuutokseen sopeutuminen, jossa tulvariskien osuus on keskeinen. VAT:n mukaan: Alueidenkäytössä on otettava huomioon viranomaisten selvitysten mukaiset tulvavaara-alueet ja pyrittävä ehkäisemään tulviin liittyvät riskit. Alueidenkäytön suunnittelussa uutta rakentamista ei tule sijoittaa tulvavaara-alueille. Tästä voidaan poiketa vain, jos tarve- ja vaikutusselvityksiin perustuen osoitetaan, että tulvariskit pystytään hallitsemaan ja että rakentaminen on kestävän kehityksen mukaista. Alueidenkäytön suunnittelussa on tarvittaessa osoitettava korvaavat alueidenkäyttöratkaisut yhdyskuntien toimivuuden kannalta erityisen tärkeille toiminnoille, joihin liittyy huomattavia ympäristö- tai henkilövahinkoriskejä. Yleis- ja asemakaavoituksessa on varauduttava lisääntyviin myrskyihin, rankkasateisiin ja taajamatulviin.
Tulviin varautumista ohjaa EU:n tasolla marraskuussa 2007 voimaan tullut tulvadirektiivi. Sen edellyttämät kansalliset hallinnolliset määräykset saatetaan voimaan viimeistään marraskuussa 2009, tulvariskien alustava arviointi vuonna 2011, tulvavaara- ja tulvariskikartat vuonna 2013 ja monialaisesti viranomaistoimintaa ohjaavat tulvariskien hallintasuunnitelmat vuonna 2015. Direktiivin toimeenpano liittyy kiinteästi kaavoitukseen erityisesti siellä, missä tulvavaara-alueilla on paljon rakennuskantaa tai mihin kohdistuu suuria rakennuspaineita.
Tulvia kutsutaan syntytapansa perusteella meritulviksi, vesistötulviksi sekä suppeampialaisiksi rankkasade- tai taajamatulviksi. Tulvadirektiivin suoranainen velvoite koskee ensin mainittuja, mutta myös taajamatulviin varautumisesta on tarkoitus säätää samassa yhteydessä. Tulvariskityöryhmän ehdotuksessa meri- ja vesistötulvien hallinnasta vastattaisiin mm. ympäristöhallinnon ja maakuntien yhteistyössä valmisteltujen ja maa- ja metsätalousministeriön hyväksymien suunnitelmien mukaan, taajamatulvien hallintasuunnittelusta vastaisivat kunnat. Yksittäisten kiinteistöjen osalta vastuu tulvasuojelusta on maanomistajilla, kunnille tulisi tarvittaessa oikeus järjestellä yhdyskuntien tulvasuojelua myös siitä hyötyvien maanomistajien kustannuksella.
Rakennettu kulttuuriympäristö muodostaa erityisen haasteen tulvien lisääntyessä. Huomattava osa siitä, esimerkiksi monet vanhoista puukaupungeistamme, on sijoitettu meren, järven tai joen äärelle tai maastoltaan rankkasadetulville alttiille alaville paikoille. Maanpinnan kohoaminen rakennuksiin verrattuna, vettä läpäisemättömien pinnoitteiden käyttö sekä hulevesien johtamiseen liittyvät puutteet lisäävät usein näitä ongelmia.
Siitä huolimatta, että perintökohteiden rakenteet saattavat joskus kestää hyvinkin tilapäistä tulvaa, ne voivat olla myös erityisen alttiita tulvavaurioille. Ne vaativat joka tapauksessa rakennusten sijainnin, korkeusaseman ja pinnoitteiden arviointia riittävän suojauksen varmistamiseksi kaavoituksen yhteydessä sekä tulvariskien hallintasuunnitelmia laadittaessa. Kokonaisuuden kannalta optimaalista ratkaisua haettaessa joudutaan usein pohtimaan yhtäaikaisesti MRL:n vaatimuksia ympäristön turvallisuudelle ja kulttuuriarvoille, ja kaavoitus saattaa olla tavallista vaativampaa.