Omaa lähiympäristöä on hyvä katsoa välillä uteliain silmin. Samalla voi pohtia, mikä alueessa on kiinnostavaa sellaiselle ihmiselle, joka ei ole koskaan aiemmin käynyt siellä. Omaleimainen identiteett......
Suomalaisilla kulttuuriperintökohteilla on nyt ensi kertaa mahdollisuus hakea Euroopan kulttuuriperintötunnusta. Museovirasto järjestää verkkotyöpajan auttamaan hakemusten tekemisessä....
Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun tarkoituksena on kannustaa lapsia ja nuoria havainnoimaan, tutkimaan ja arvioimaan lähiympäristöään. Tamperelaisen Kalkunvuoren päiväkodin esikouluryhmä Nestorit......
Museoviraston harkinnanvaraiset valtionavustukset vuodelle 2017 ovat nyt haettavissa. Avustuksilla tuetaan kulttuuriperintöön liittyvää toimintaa sekä kulttuuriperintökohteiden säilymistä yhteisenä pe......
Euroopan kulttuuriympäristöpäivät huipentuvat syyskuun toisena viikonloppuna 9.–11.9.2016. Yhteiseurooppalaisen tapahtuman teema on tänä vuonna Porukan paikat, yhteiset ympäristöt. Viikonlopun aikana ......