Suomalaisia kulttuuriympäristökohteita ehdolla vuoden 2018 Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon saajiksi

Uutinen 22.11.2017 klo 8.54

 

Turun Yliopistosäätiön omaisuus käsittää testamenteilla ja lahjoituksin saatuja varoja ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita. Kuvassa Liedon Vanhalinna – Mauno ja Ester Wanhalinnan lahjoitus vuodelta 1956.
Turun Yliopistosäätiön omaisuus käsittää testamenteilla ja lahjoituksin saatuja varoja ja kulttuurihistoriallisia kohteita. Kuvassa Liedon Vanhalinna – Mauno ja Ester Wanhalinnan lahjoitus vuodelta 1956. © Kuva: Suomen Ilmakuva, Turun Yliopistosäätiö.

 

Viisi suomalaishanketta tavoittelee Euroopan unionin ja Europa Nostran vuoden 2018 kulttuuriperintöpalkintoja. Mukana on useita suomalaisia kulttuuriympäristökohteita tai niitä hoitavia tahoja.

Konservointikategoriassa on ehdolla kahden aikansa arkkitehtuurin merkkiteoksen restauroinnit. Arkkitehti Göstä Juslénin suunnittelema Lallukan taiteilijakoti Helsingin Töölössä on varhaisen funktionalistisen arkkitehtuurin merkkiteos vuodelta 1933. Arkkitehtitoimisto Freesen suunnittelema huolellinen peruskorjaus valmistui vuonna 2016.  

Kansalliskirjaston kupolisali
Kansalliskirjaston kupolisali. © Kuva: Arno de la Chapelle.

Kansalliskirjaston, Suomen vanhimman yliopistollisen kirjaston, massiivinen korjaustyö valmistui puolestaan vuonna 2015. Vuonna 1840 valmistunut rakennus on osa Carl Ludvig Engelin suunnittelemaa Helsingin empire-klassisistista Senaatintoria. Suojelumääräykset, rakennuksen symbolinen arvo, historia, materiaalien arvo ja merkitys kaupunkikuvassa asettivat vaatimustason rakennuksen kaikkien aikojen laajimmalle restaurointityölle.

Ehdolla on myös useita kulttuuriympäristökohteita omistava Turun yliopistosäätiö kulttuuriperintötyölle omistautuneen toiminnan johdosta. Säätiö esimerkiksi hoitaa ja on saattanut loppuun Vanhalinnan museo- ja kulttuurikeskuksen peruskorjauksen. Sillä on omistuksessaan myös Bengtskärin majakka ja Alvar Aallon suunnittelema Villa Tammekann Tartossa sekä kulttuurihistoriallisesti arvokas Seilin saari yhdessä Turun yliopiston kanssa.

Ehdolla ovat myös Kulttuurikasvatussuunnitelma, joka auttaa kuntia systematisoimaan koulujen kulttuuriopetusta sekä taiteilija ja professori Eero Nelimarkasta kertova elokuva Eero Nelimarkka – per aspera ad astra.

Voittajat selviävät keväällä

Palkinnon saajat julkistetaan keväällä 2018. Palkittujen hankkeiden joukosta valitaan seitsemän Grand Prix -voittajaa, jotka saavat 10 000 euron suuruisen pääpalkinnon. Grand Prix -voittajat julkistetaan European Heritage Summitissa Berliinissä kesäkuussa. 18.–24. kesäkuuta järjestettävä European Heritage Summit on yksi ensi vuonna vietettävän Kulttuuriperinnön eurooppalaisen teemavuoden keskeisimmistä tapahtumista.

Tarkemmat tiedon kaikista ehdokkaista Europa Nostra Finlandin verkkosivuilla