Piispa Henrikin saarnahuone kallistuu Kokemäenjokeen

Uutinen 6.2.2017 klo 11.30
saarnahuone
Tiilirakenteisen kappelin kallistuma kasvaa. © Kuva: Rakennustaito.fi / Vesa Tompuri

Kokemäenjoki on Suomen vanhimpia asuttuja alueita. Keskiaikainen Teljan kauppapaikka oli olemassa jo 1150-luvulla, jolloin legendan mukaan Ruotsista saapunut piispa Henrik saapui sinne saarnamatkalle. Henrikin saarnahuoneen hirsille tehdyn ajanmääritystutkimuksen perusteella vanhimmat niistä ovat 1400-luvulta ja uusimmat 1700-luvulta. Rakennetta voi perimätiedon nojalla kuitenkin pitää vielä vanhempana, ja ilmeisesti muoto on hirsiä uusittaessa säilynyt koko ajan samana.

1940-luvulla joen uoman virtausolot muuttuivat ja rantaviiva siirtyi Henrikin saarnahuoneen ja sen suojaksi 1850-luvulla rakennetun tiilikappelin välittömään läheisyyteen. Sen myötä soran ja kivenlohkareiden joukkoon oli sekoittunut routivaa maa-ainesta, mikä oli johtanut rakenteen epätasaiseen painumiseen ja kallistumiseen. Vuonna 2009 Museovirasto teetti Geopalvelu Oy:llä selvityksen, jonka tavoitteena oli löytää keinot painumien pysäyttämiseen. Selvitys suositteli ratkaisua, jonka mukaisesti kappelille rakennettaisiin uudet perustukset, mieluiten paalutusta hyödyntäen. Varojen puutteessa näitä uusia perustuksia ei tuolloin rakennettu. Joen uoma jyrkkenee hitaasti koko ajan, koska virtaava vesi syövyttää luiskaa uoman ulkoreunasta. Tilannetta yritetään korjata tänä vuonna rakentamalla louheesta penger eroosiosuojaksi.

Lue lisää
Rakennustaito.fi: Piispan saarnahuone kallistuu Kokemäenjokeen