Koululaiset Iistä saivat kulttuuriympäristökisassa kiitoksia humoristisesta karavaanarivideosta

Uutinen 28.12.2016 klo 11.32
karavaanarivideo
Ojakylän koulun luokka Iistä teki humoristisen videon karavaanarikulttuurista. © Kuva: Caravan-kilpailutyö

Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ohjelmaa Suomessa. Tänä vuonna kilpailun otsikko oli Meidän paikka ja lapsia ja nuoria kannustettiin esittelemään heille tärkeä paikka.

Kilpailuraatina toimi Euroopan kulttuuriympäristöpäivien työryhmä, joka jakoi pääpalkinnon lisäksi erityiskiitoksia ansiokkaasti toteutetuille töille. Ojakylän koulun luokka Iistä esitteli työssään asuntovaunuilua, joka on luokkaa yhdistävä kulttuurikokemus. He ovat tehneet taitavasti videon, jonka draaman kaari on onnistunut. Erityispisteitä ryhmälle ropisi huumorista.

"Asuntovaunu on meidän paikka!" kertovat ryhmäläiset. "Vaunu vie moniin kullttuurikohteisiin jalkapalloturnauksesta herätysliikkeiden juhliin, Siidasta kesämoottorikelkkakisoihin. Yksistään karavaanarimaailmaan tutustuminen on jo kulttuurielämys. Asuntovaunuilu yhdistää perheitä ja antaa elämänmittaisia muistoja. Ystävien kanssa on hyvä sulkeutua omaan rauhaan yökyläilemaan asuntovaunuun."

Kulttuuriympäristön tekijät

  • Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu järjestetään vuosittain ja siihen voivat osallistua kaikki alle 18 -vuotiaat. Kilpailutyön voi toteuttaa vapaasti eri ilmaiskukeinoja yhdistellen, esimerkiksi videon, valokuvien, tekstien, piirrosten, maalausten, animaation, verkkosivun tai blogin avulla. , joka palkitsee kilpailun voittaneen ryhmän 500 eurolla.
  • Kilpailu tukee lasten ja nuorten kulttuuri-identiteetin ja ympäristösuhteen muodostumista. Se edistää lasten ja nuorten paikallisen kulttuuriympäristön tuntemusta, arvostusta ja arviointitaitoja. Kilpailuun osallistuminen vahvistaa lasten ja nuorten osallistumista, vaikuttamista ja kansalaistoimintaa lähiympäristössä sekä laajemmin yhteiskunnassa. Kilpailu tukee päiväkotien, koulujen, oppilaitosten, järjestöjen ja muiden toimijoiden kulttuuri-, ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatusta.
  • Kilpailu on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivät -ohjelmaa Suomessa. Kulttuuriympäristöpäiviä vietetään syksyisin ympäri Eurooppaa ja kaikkiaan 50 maassa noin 20 miljoonaa ihmistä osallistuu kymmeniin tuhansiin tapahtumiin.